Minulla ja entisellä tyttöystävällä tuli ero tasan vuoden seurustelun jälkeen. Suhteemme alkoi kun olin armeijassa. Inttiä jäljellä oli vielä 8kk suhteen alkamisen jälkeen. Suhde kesti hyvin lähes kuukaudenkin eron. Kesä saapui, sain olla hänen kanssaan lähes jatkuvasti. Mutta syksy saapui harmaudessaan, me molemmat muutimme eri paikkakunnille (etäisyyttä n 350km). Mutta sitten alkoi alamäki. Hän ei sanonut enää rakastavansa minua. Sitten koitti se mustapäivä jolloin hän ehdotti eroa. Elämältäni putosi pohja. Yritän olla hänen ystävänsä nyt, mutta kyyneleet tunkevat silmiin joka kerta kun näen hänet. Olen yrittänyt olla "kova" ja olla näyttämättä tunteitani hänen edessään mutta...
Kuolema taitaisi olla parempi vaihtoehto kuin tällainen kidutus
Kuolema taitaisi olla parempi vaihtoehto kuin tällainen kidutus
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kovaa se on hetken aikaa mutta kyllä se siitä.
Maailma on täynnä mukavia tyttöjä, huomaat sen kun pääset yli pahimmasta
Pääset kyllä yli, voi ottaa aikaa, mutta kuitenkin. Ajattelisitko kuolemaa, jos tyttöystäväsi olisi esimerkiksi kuollut auto-onnettomuudessa, tuskin, vaan kävisit suruajan läpi ja aloittaisit elämän uudelleen, miksi sitä ei voi tehdä nyt. Älä ole hänen ystävänsä, vaan rakenna elämäsi muiden ihmisten kanssa. Eli kuten nuoriso sanoo, hanki elämä.
Mutta tahdon olla hänen ystävänsä. Hän tulee niin hyvin toimeen perheeni kanssa. Ja en pysty edes ajattelemaan kuinka kerron asiasta pikkusisaruksilleni. Ettei hän tulee enää leikkimään. Mutta en, en hanki elämää. Jatkan tätä nitkutusta kuolemaan asti.
Älä luovuta!! Minäkin selvisin 8 vuoden suhteen jälkeisestä ajasta..vaikka se aluksi tuntuikin maailman mahdottomimmalta tehtävältä!! Vanhaan ei kannata jäädä kiinni. Suurin ongelma minullakin oli se, että exäni oli myös paras ystäväni ja kaverimme olivat paljolti yhteisiä. Kun elämä alkoi kulkea uusia raiteita, sen täyttivät uudet ystävät ja uusi elämä. Ethän voi tietää mitä ihanaa sinua vielä nurkan takana odottaa!! Päivää, tuntia tai minuuttia kerrallaan eteenpäin vaan!!! Asioilla on taipumus järjestyä!! =)
tahdot roikkua kiinni hänessä, rypeä itsesäälissä ja elätellä toiveita mahdollisesta uudelleen yhdessä olemisesta?
Jos pystyt olemaan ja ajattelemaan häntä puhtaasti ystävänä, niin mikäs siinä. Muutoin teet kyllä hallaa itsellesi.
ei auta ku elää eteenpäin,
elämä jatkuu...vaik tuntuu pahalta.
kyl sä joku päivä viel mietit et oli se sittenki oikein unohtaa se ja jatkaa eteenpäin. kannattaa ettii jotain uutta säpinää elämään , ni pian se entinen unohtuu.(vaikka uusi harrastus tai ystäviä).mekin ollaa ystäviä, mun ex:n kans.
hei,
niin kauan kun sydämeen sattuu, sinun kannattaisi pysyä erossa tytöstä. Ei siitä ystävyydestä mitään tule ennen kuin olet toipunut sydänsuruistasi, haavat vain aukeavat joka kerta uudelleen kun näette, ja suhteesta yli pääseminen vain pitkittyy.
Kokemukseni mukaan on parempi olla nyt ottamatta yhteyttä. Keskity muihin (oikeisiin) ystäviisi, heiltä saat oikeanlaista tukea tuohon tilanteeseen, tee heidän kanssaan kivoja juttuja jotka eivät tuo mieleesi seurusteluaikoja. Sitten vähitellen mieli kohenee ja huomaat että et enää ikävöi tyttöäsi niin kovin. Sitten kun ei tunnu enää pahalta nähdä häntä, voitte oikeasti harkita sitä "ystävyyttä", tosin on hyvin mahdollista että se ei tule ikinä toimimaan oikeana ystävyytenä. Ja uuteen suhteeseenkin olet nopeammin valmis, kun nyt parantelet kunnolla sydämesi tästä takaiskusta. Itke ja sure nyt kunnolla (itseksesi, jos et muiden nähden halua), niin pääset nopeammin taas jaloillesi, eikä ero jää painamaan mieleesi vuosikausiksi. Tekisi tosi hyvää jos löydät jonkun ihmisen (siis ei missään nimessä exä, vaan joku muu) jolle pystyt juttelemaan tunteistasi ja ikävästäsi, se aina keventää mieltä ja parantaa olotilaa. Mutta jos et halua tai uskalla puhua kellekään, kirjoittele fiiliksistäsi vaikkapa päiväkirjaa, sekin helpottaa kun saa ajatuksia ylipäänsä vähän purettua pois mielestä. Kun olet samat jutut käsitellyt tarpeeksi monta kertaa mielestäsi pois, niin ne alkavatkin pysyä poissa.
Tsemppiä sinulle!
Paskat, mulla on kohta 2 vuotta erost ja yhä itken joka ilta itteni uneen, en tunne itteäni minkään arvoiseksi kun en voinut olla rakkaimmalleni sitä mitä hän halusi...etäännyn kaikesta sosiaalisesta elämästä koska maailmassa ei enään ole ihmisiä jotka jaksaisivat kuunnella toisten sydänsuruja, ja mitä se muuttaisi vaikka he kuuntelisivatkin?
ehkä he paremmin sitten ymmärtäisivät miksen ole iloinen "bilettäjä" niinkuin kaikki muutkin.
Ystäväni kävi vielä kaiken kukkuraksi panemassa exääni, vähintään kerran viikossa näen ahdistavia painajaisia siitä kuinka HYVÄ ystäväni painautuu tuohon pyhään temppeliin. Paskat tässä maailmassa enään mikään ole pyhää...yhtä vitun perseen ketkutusta diskolattialla.
Halpa maailma, se ei mene pois.
Olet tajunnut koko homman jujun! Täällä jotkut pilvilinnoissa eläjät,kertovat joitain "jees" -juttuja miten erosta selvitään yms. paskaa. Miehen itsetunto kokee todellisen kolauksen, kun joku toinen koskee omaan rakkaimpaan.
Ei auta työ, ystävät yms. hölynpöly, asia kummittelee mielessä ja ajan myötä pahenee, se on kylmä fakta. Pahimpia tosiaan ovat hylätyn ja jätetyn yöt painajaisineen, kun näet rakkaimpasi kuvan ja läheisyyden ja yhtäkkiä kuva katoaakin ja heräät säpsähtäen todellisuuteen.
Välillä hereillä ollessaan kuvittelee, että tän kaiken on pakko olla painajaisunta ja kohta sitä herää rakkaansa vieressä. Ainoa, mikä tässä tilanteessa tuntuisi tuovan helpotuksen on kuolema, vapautus tästä maanpäällisestä helvetistä.
Entinen tyttöystäväni jätti minut puolen vuoden seurustelun jälkeen ja kun olin todella rakastunut, se sattui ja kauan. Hän tahtoi, että voisimme olla ystäviä ja suostuin. Näin hänet muutaman kerran, mutta surullisuuteni ajoi häntä yhä kauemmaksi. Totuus on se, että todellisen rakkauden kokemisen jälkeen ei voi olla ystävä jos on tullut jätetyksi. Vanhat tunteet kummittelevat.
Nykyinen (toivottavasti) tyttöystäväni kertoi minulle saman 1,5 vuoden seurustelumme jälkeen, että tahtoisi olla melkein mielummin paras ja läheisin ystäväni. Kyllä teki kipeää kun itse rakastaa niin tosissaan! Suostui hän yrittämään, mutta pelkään pahimman olevan edessä jossain vaiheessa. Ystävä en aio olla, koska se sattuu aivan liikaa. Liekö itse nyt sitten vain pitkitän kuolevaa kuvaa rakkaudesta.