On olemassa yksi työ joka on kiusausta, ennen kuin olet edes töissä, nimittäin tukityöpaikat
tukityö
rambo3
8917
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
En ole itse kokenut,mutta joahn tuon sanoo selvä järkikin.
Työvoimatoimisto painostaa alipalkattuihin hanttihommiin vajailla tytöpäivillä puoleksi vuodeksi joista ei hanki juuri mitään. Kun yhtä on kiusattu,niin toinen uhri otetaan tilalle.
Onko tässä mitään järkeä? Tuskin kukaan nykyisistä työllisistä tällaiseen suostuu kuin pakolla.
Miksi ei edes AY-liike puutu tällaiseen työttömien hyväksikäyttöön ja vapauden riistoon?
Olen ollut kaksi kertaa työllistettynä. Pienessä terveyskeskuksessa on joten kuten mielekästä työskennellä. Kirjastoon taas en lähtisi uudestaan, vaikka minulle maksettaisiin kymppitonni kuussa. Virkailijat olivat mielenvikaisia räkyttäjiä, valehtelijoita ja lintsareita. Näin vielä monta viikkoa painajaisunia työsuhteen päätyttyä.
Voi kun minä olen elänyt työelämän painajaisssa jo useita vuosia. Kukaan toinen ei ymmärrä työpaikkakiusatun ihmisen mielialoja. Tunteet vaihtelevat. Joskus tuntuu että tekisi antaa ainakin samalla mitalla takaisin. Mutta toisaalta mitäpä sekään hyödyttää. Sairaille narsisteille psykopaateille kun ei voi mitään. Toisen elämän tuhoajia joukossa riittää.
Minulle tarjottiin reilun vuoden työttömyysjakson jälkeen kaupungilta työpaikkaa. Työ olisi koulutustani vastaavaa.
Samaan aikaan ystäväni kertoi toisesta, osa-aikaisesta työstä. Se olisi jatkuva ja palkka olisi kohtuullinen. Miinuspuolena työn sisältö ei vastaisi koulutustani.
Ilmeisesti on järkevämpää päätyä osa-aikaiseen? Miten sitovia työkkärin "työosoitukset" ovat? Mitään ei ole vielä sovittu, olen vain saanut kirjeen kotiin.
Riippuu siitä, oletko saanut tosiaan osoituksen vai ilmoituksen työpaikasta. Osoituksesta tulee karenssi, jos jätät ottamatta yhteyden työnantajaan tai viivyttelet liian monta päivää yhteydenoton kanssa. Työantaja voi myös ilmoittaa työkkäriin, että vaikutit puhelimessa tai haastattelussa työhaluttomalta ja taas pätkähtää karenssi.
Päätä siis äkkiä, otatko osa-aikaisen työn vastaan. Tulevaisuuden kannalta on parempi, että olet ollut tavallisessa työpaikassa kuin työllistettynä. Ei kannata tuijottaa tuohon, että työ ei vastaa koulutusta.
Täytyy muistaa, että on myös erittäin hyviä työllistämipaikkoja, niin työtehtävien kuin työkavereiden osalta.
Olen monen vuoden jälkeen työssä yhdistelmätuella.
Olen saanut kokea, että tällaiset pitkäaikaistyöttömät jo hieman vanhemmat ihmiset
eivät ole mitään. Heitä puhutellaankin nimellä
"työllistetty" ja voisin kertoa paljon muutakin.
Monesti me kuitenkin olemme tehneet pitkän työputken elämässämme ja meillä on elämänkokemusta ja tietoa ja olemme tunnollisia.
Kunpa pääsisi pois työkkäristä ja johonkin putkeen , että saisi ihmisarvonsa takaisin.
Vain kerran olen lähtenyt työpaikastani kesken työsopimuksen. Olin eräässä suuressa ja tunnetussa yhdistyksessä, mutta ihmiset siellä olivat ammattihuijareita. Luulin jo kokeneeni, kuinka pahoin ihmistä voidaan nöyryyttää ja alistaa, mutta erehdyin pahasti.
Minäkin olen yhdistyksessä, jossa on työstä suuri vastuu ja kaikki kuuluu periaatteessa minulle.
palkka on 1000 €kk/brutto.Haukkumiset päälle
jos jotain menee pieleen.