Leimakirveentien rakennustyömaa sotkee ympäristöä.

Kun Lemminkäinen Talo Oy alkoi rakentaa palveluasuntoa Leimakirveentiellä alkoi ojaan ilmestyä saman aikaisesti pahvisia pahvimukeja ja maitotetroja. Mukit ja tetrat ovat lisääntyneet tasaista tahtia rakennuksen edistyessä. Ilmeisesti jollain rakennusmiehistä on kielto heittää kertakäyttömukejaan työmaan roskikseen vaan ne on paiskattava ojaan. Millaisia idiootteja Lemminkäinen Talo Oy:n väki on, kun eivät osaa omia roskiaan siivota pois. Äkkiä ajatellen tällaisen ihmisen taakse jättämä työjälki on samaa paskaa mitä henkilön muukin toiminta. Koirien paskoista jaksetaan itkeä vuodesta toiseen, mutta ihmisen itsensä jättämä paska on paljon pahempi riesa.
7179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sano niille iteleen, eikä täälä valitusta.

Äänestä

Lähetä sama viesti siivottuna kirosanoista Ilkka lehden milipide palstalle. silloin sen saattaa joku asiaan vaikuttava henkilökin lukea.

Äänestä

Käyppä kattoos Puskantiellä. Lähialue on ihan täynnä semmoista valkoista 'tyynyntäytettä'. Ei ole vaikea arvata että ne on siittä kerrostalotyömaalta kaikki.
Milläs siivoat tommosenkin pois, eikä se katoa mihinkään itsestään.

Äänestä

Aivan naurettavaa, nekö mukit on nyt sinun haittanasi. Mene hyvä ihminen keräämaan ne muutama purkki jos se sua vaivaa.

Äänestä

Joo kyllä ne nyt varmaan menee siivoomaan kun tänne asiasta kirjoitit.

Äänestä
  • Lujatalon työmaalta lentelee tavarat pitkin katuja, noin sotkuista työmaata en kyllä rakentajilla koskaan ole nähnyt. Isot kerrostalot siivotaan niin, että lakaistaan kaikki moskat ulos parvikkeiden oviaukoista, siitä tuuli tuo kaduille ja naapureille. En kyllä koskaan luottaisi Lujatalon laatuun. Mitä tälläinen kertoo koko rakennusliikkeestä.

    Äänestä

  • Hyi, hyi kirjoitti:

    Lujatalon työmaalta lentelee tavarat pitkin katuja, noin sotkuista työmaata en kyllä rakentajilla koskaan ole nähnyt. Isot kerrostalot siivotaan niin, että lakaistaan kaikki moskat ulos parvikkeiden oviaukoista, siitä tuuli tuo kaduille ja naapureille. En kyllä koskaan luottaisi Lujatalon laatuun. Mitä tälläinen kertoo koko rakennusliikkeestä.

    Ei näitä viestejä raksalaiset lue, niillä on muuta tekemistä, täällä pyörii vain me joutilaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


wrpd kirjoitti:

Kun Lemminkäinen Talo Oy alkoi rakentaa palveluasuntoa Leimakirveentiellä alkoi ojaan ilmestyä saman aikaisesti pahvisia pahvimukeja ja maitotetroja. Mukit ja tetrat ovat lisääntyneet tasaista tahtia rakennuksen edistyessä. Ilmeisesti jollain rakennusmiehistä on kielto heittää kertakäyttömukejaan työmaan roskikseen vaan ne on paiskattava ojaan. Millaisia idiootteja Lemminkäinen Talo Oy:n väki on, kun eivät osaa omia roskiaan siivota pois. Äkkiä ajatellen tällaisen ihmisen taakse jättämä työjälki on samaa paskaa mitä henkilön muukin toiminta. Koirien paskoista jaksetaan itkeä vuodesta toiseen, mutta ihmisen itsensä jättämä paska on paljon pahempi riesa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu