katastroof

voivoi ja voi

Anoppi ja appi kun tulee kylään, niin syntyy katastroofi. Oltiin hetken poissa kotoa, ja he kaitsivat lapsia. Eniten harmittaa kun mitään ei uskota eikä tajuta.

Eli oltiin ilta pois, ja kun tultiin kotiin, niin ihme ettei kotimme ollut palanut tänä aikana. Ensimmäinen huomio oli se, että koti oli savua täynnä. He olivat pitäneet takassa tulta, ja laittaneet pellit kiinni liian ennen. Pesässä oli vielä kauhea hiillos, joka savusi. Kaikki ikkunat ja ovet auki laitettiin, ja he vain vähättelivät että kyllä takat aina savuttaa vähän. Sitten pyykkiä oli kasattu sauna täyteen ja kiuas päälle, kun eivät osanneet laittaa kuivausrumpua päälle. Osa pyykeistä oli kiukaassa lähes kiinni. Sitten keittiössä oli unohtunut hellan levy päälle ilman kattilaa, levy oli aivan purppuran punainen ja kipristeli. Ja kaiken huipuksi silitysrauta oli johto kireällä kuin viulunkieli pahvilaatikon päälle jätettynä, aivan rauta tulikuumana. Onneksi lapset eivät olleet vahingossa törmänneet näihin unohduksiin. Ja lapset tätä eivät olleet tehneet, vaan appilan väki kyllä myönsi unohduksensa, mutta piti tätä normaalina, että eihän sitä nyt kaikkea voi aina muistaa. Oli tuuria ettei tullut tulipaloa, ja vain 4 tuntia poissa kotoa ! ! !

Sitten kaikkia typeriä virheitä lisää. Anoppi sitten aloitti seuraavana päivänä ystävällisenä pesemään laminaattilattiaa. Meinasi oikein vesipesun suorittaa, kun onneksi ehdin hätiin estämään tuhon, piti jälleen rautalangasta vääntää, että laminaattia ei saa pestä märällä, vaan korkeintaan aavistuksen kostealla, ja ei andyllä, vaan laminaatinpesuaineella. Ja herne tästä nenään tietysti.

Sitten heillä ihme tapa syöttää lapsille kilokaupalla karamellia, juuri vähän ennen ruokailua. Yleensä salaa. Sitten heitä meinaa naurattaa, ja naurattamisesta päätellen, tiedän yleensä, että karkkia on annettu. Sitten he myöntävät, ja nauravat, että mutta kun ne tykkäävät niistä, niin minkäs sille voi. Heistä on hauskaa tehdä salaa niitä asioita, mitä olemme kieltäneet, ja sitten naurua pidätellen yrittävät olla pokkana, ja kokeilevat kauanko kestää ennen kuin huomaamme pikku jekun. Sitten he ruokailun aikana ihmettelevät kun lapsille ei maistu ruoka, ja sanovat meidän lapsia huonoksi syömään, päivittelevät ja voivottelevat, ja yrittävät sitten tunkea ruokaa väkisin suuhun. Sitten erikoisuus on, että hampaiden pesun jälkeen illalla, aletaan kymmenen aikoihin, kun pitäisi mennä nukkumaan, tuputtaa jälleen ruokaa. Tai ainakin karkkia. Jos ei vähänkään seuraa tilannetta, niin yhtäkkiä vain huomaa, että jaahas, anoppi syöttää jotain lapsille, kun itse vaikka laittaa makuuhuonetta nukkumiskuntoon, etsii satukirjoja tms. Sitten lapsiin tulee taas virtaa niin, ettei ne nukahda ennen puolta yötä. Sitten anoppi päivittelee ja voivottelee, kun ei osata mennä ajoissa nukkumaan. Yleensä nämä pystyy itse estämään, kun vain hakee lapset väkisin nukkumaan, mutta kun aina ei huomaa tai ehdi.

Että semmoinen tuhokaksikko on kyseessä täällä. Koko ajan pitää vahtia, niitä aikuisia siis. Lapsista vanhempi osaa jo jotenkin kieltäytyä tyhmyyksistä. Mutta kun aikansa tuputetaan, niin läpi menee.

9

411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perinnöllistä

      Vähä-älyisillä on yleensä aika ongelmallisia lapsia.
      Miten sinä tulet miehesi kanssa toimeen?

      Appivanhempasi ovat ilmeisesti jossakin hoitokodissa, missä heistä huolehditaan eikä päästetä tekemään ruokaa tai pyykkäämään.

      Hoitokodissa tehdään naapurihuoneiden asukkaille pikkukiusaa, ja sama jatkuu pojan kotonakin. Mihinkä sitä ihminen tavoistaan pääsee.
      Ja miehesi voi varmasti kertoa hauskoja tapauksia lapsuudestaan. Jos muistaa.

    • 6 + 12 =18

      Oliskohan tilanne ratkaistavissa yksinkertaisesti niin, että näille appivanhemmille EI JÄTETÄ lapsia hoitoon?

      Mitä miehesi tästä vanhempiensa toiminnasta sanoo?

    • Selvä PROVO!

      Älä ruoki trollia!!!

    • näin on..

      Höpsistä ,miten yhdessä illassa kukaan kerkiää kaikkea tuota tehdä höpö höpö...

    • helppo ratkaisu

      Mitä varten jätät heidät hoitamaan lapsiasi? Eikä heitä kannata jättää kotiisi keskenäänkään. Ole aina itse paikalla, kun he tulevat kylään, äläkä anna heidän tehdä mitään, niin ei vahinkoja pääse tapahtumaan.

      • kaikkea kanssa

        Eihän tuossa nyt pitäisi olla mitään epäselvää: JOS tuo on totta niin heille ei jätetä lapsia eikä heitä päästetä yksin kotiinne - niinkuin täällä on jo neuvottukin. Se on niin simppeliä.


      • kaikkea kanssa
        kaikkea kanssa kirjoitti:

        Eihän tuossa nyt pitäisi olla mitään epäselvää: JOS tuo on totta niin heille ei jätetä lapsia eikä heitä päästetä yksin kotiinne - niinkuin täällä on jo neuvottukin. Se on niin simppeliä.

        Vastaukseni oli siis tarkoitettu aloittajalle. Komppaan "helppo ratkaisu" kommenttia.


      • Älä ruoki Trollia!
        kaikkea kanssa kirjoitti:

        Vastaukseni oli siis tarkoitettu aloittajalle. Komppaan "helppo ratkaisu" kommenttia.

        Älä ruoki trollia ja vastaile päivänselviin trollauksiin!


    • Änöppi

      Jos NOIN arkijärki on hukassa appivanhemmilla, niin miten ihmeessä miehesi on säilynyt hengissä?
      Tai yleensä heidän oma omaisuutensa, talot ja tavarat?

      Aika kummallista, että kaikki tämä tapahtui neljän tunnin sisällä.

      Tässä nähdään, että miehen vanhemmat ovat yleisesti typerämpiä kuin naisen vanhemmat, jotka taasen ovat tosi fiksuja.

      Ei siis kannata synnyttää poikia, lähtee järki päästä ja muuttuu 20 vuoden päästä idiootiksi anopiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      153
      11031
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      53
      5269
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2483
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      31
      2169
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1731
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1594
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1280
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1206
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      956
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      98
      952
    Aihe