katastroof

Anoppi ja appi kun tulee kylään, niin syntyy katastroofi. Oltiin hetken poissa kotoa, ja he kaitsivat lapsia. Eniten harmittaa kun mitään ei uskota eikä tajuta.

Eli oltiin ilta pois, ja kun tultiin kotiin, niin ihme ettei kotimme ollut palanut tänä aikana. Ensimmäinen huomio oli se, että koti oli savua täynnä. He olivat pitäneet takassa tulta, ja laittaneet pellit kiinni liian ennen. Pesässä oli vielä kauhea hiillos, joka savusi. Kaikki ikkunat ja ovet auki laitettiin, ja he vain vähättelivät että kyllä takat aina savuttaa vähän. Sitten pyykkiä oli kasattu sauna täyteen ja kiuas päälle, kun eivät osanneet laittaa kuivausrumpua päälle. Osa pyykeistä oli kiukaassa lähes kiinni. Sitten keittiössä oli unohtunut hellan levy päälle ilman kattilaa, levy oli aivan purppuran punainen ja kipristeli. Ja kaiken huipuksi silitysrauta oli johto kireällä kuin viulunkieli pahvilaatikon päälle jätettynä, aivan rauta tulikuumana. Onneksi lapset eivät olleet vahingossa törmänneet näihin unohduksiin. Ja lapset tätä eivät olleet tehneet, vaan appilan väki kyllä myönsi unohduksensa, mutta piti tätä normaalina, että eihän sitä nyt kaikkea voi aina muistaa. Oli tuuria ettei tullut tulipaloa, ja vain 4 tuntia poissa kotoa ! ! !

Sitten kaikkia typeriä virheitä lisää. Anoppi sitten aloitti seuraavana päivänä ystävällisenä pesemään laminaattilattiaa. Meinasi oikein vesipesun suorittaa, kun onneksi ehdin hätiin estämään tuhon, piti jälleen rautalangasta vääntää, että laminaattia ei saa pestä märällä, vaan korkeintaan aavistuksen kostealla, ja ei andyllä, vaan laminaatinpesuaineella. Ja herne tästä nenään tietysti.

Sitten heillä ihme tapa syöttää lapsille kilokaupalla karamellia, juuri vähän ennen ruokailua. Yleensä salaa. Sitten heitä meinaa naurattaa, ja naurattamisesta päätellen, tiedän yleensä, että karkkia on annettu. Sitten he myöntävät, ja nauravat, että mutta kun ne tykkäävät niistä, niin minkäs sille voi. Heistä on hauskaa tehdä salaa niitä asioita, mitä olemme kieltäneet, ja sitten naurua pidätellen yrittävät olla pokkana, ja kokeilevat kauanko kestää ennen kuin huomaamme pikku jekun. Sitten he ruokailun aikana ihmettelevät kun lapsille ei maistu ruoka, ja sanovat meidän lapsia huonoksi syömään, päivittelevät ja voivottelevat, ja yrittävät sitten tunkea ruokaa väkisin suuhun. Sitten erikoisuus on, että hampaiden pesun jälkeen illalla, aletaan kymmenen aikoihin, kun pitäisi mennä nukkumaan, tuputtaa jälleen ruokaa. Tai ainakin karkkia. Jos ei vähänkään seuraa tilannetta, niin yhtäkkiä vain huomaa, että jaahas, anoppi syöttää jotain lapsille, kun itse vaikka laittaa makuuhuonetta nukkumiskuntoon, etsii satukirjoja tms. Sitten lapsiin tulee taas virtaa niin, ettei ne nukahda ennen puolta yötä. Sitten anoppi päivittelee ja voivottelee, kun ei osata mennä ajoissa nukkumaan. Yleensä nämä pystyy itse estämään, kun vain hakee lapset väkisin nukkumaan, mutta kun aina ei huomaa tai ehdi.

Että semmoinen tuhokaksikko on kyseessä täällä. Koko ajan pitää vahtia, niitä aikuisia siis. Lapsista vanhempi osaa jo jotenkin kieltäytyä tyhmyyksistä. Mutta kun aikansa tuputetaan, niin läpi menee.