Ison luokan apua tarvitaan (irtisanoutuminenko?)

Teen B2B- myyntiä kasvotusten asiakkaiden kanssa. Myyn tuotetta ja siihen liittyviä palvelua. Tätä jälkimmäistä ei ole, viimeisen vuoden olen saanut selitellä asiakkaille, että kyllä palvelut järjestyy ja paranee vain. Nyt tämän vuoden alussa on asiakkaat vaihtanut toimittajaa, tehnyt minulle reklamaatioita palveluista, johtajat ottaa vaikeasti kantaa tai pakoilevat pari viikkoa ja sitten ehdottavat jotain korvausta. Työssäni on jokaisella oma vastuu ja palvelupuolen colleegat ei hoida lupauksiaan, jos lupaavat olla yhteyksissä asiakkaaseen, niin tätäkään ei tapahdu. Minä joudun vastuuseen, kun homma kusee. Asiakkaat luottavat minuun.

Enää en tiedä, luottavatko asiakkaat kohta, kun asiat ei mene paranemaan suuntaan. Asiasta olen jutellut esimiesten kanssa ja hommat paranee vain myyntiä lisäämällä. Miten myydä palvelua, jota ei ole? Omatunto alkaa soimaan ja en halua, että asiakkaat ajattelee minusta kusettajana, kun myyn.

Olen hakenut vuoden alusta muita töitä, päässyt haastatteluihin, ehkä pääsen pian pois. Nyt tuntuu siltä, että en voi mennä töihin. Olen miettinyt irtisanomista, 3 kk karenssia ja ehkä puhumalla ja hakemalla masennussaikkua niin karenssia ei välttämättä olis. Jos työttömyyskassaan on luottamista, saisin kulut velkoineen peitettyä, mutta säästöt vähenisi 200-300e/kk kohden ruoka bensaan sekä nyt kesän lomarahat palais (menis 3 kk karenssiin).

Tein työttömyyskassa-laskelmia niin mitä nopeemmin irtisanoisin itseni, sen enemmän saisin rahaa, pitäisi työsuhde venyttää vähintään 1.4asti, jotta saa lomarahat. Kesäkuussa irtisanominen olisi -200e/kk 1.4 tilanteeseen verrattuna. Mutta kuitenkin tiedän, että parempi vaihtoehto olis taloudellisesti kitkutella niin pitkään kuin mahdollista, jos potkut tulisi syksyllä ja myyntiä ei olisi niin saisin -400e/kk vähemmän rahaa työttömyyskassasta. Toki paras vaihtoehto on uuden työpaikan löytäminen. En halua mennä töihin, luuri ei nouse ja auto ei käy, kun tietää, että tulee vain lisää ongelmia, kun menee myymään. Pelkään myös, että minut irtisanotaan, jos en tee töitä, siihen on työnantajalla oikeus.

Kannattaako irtisanoutua ja hakea työttömänä töitä vai olla väkipakolla siihen asti kun irtisanotaan ja hakea töitä? Tällä on KIIRE, jos irtisanon itseni. Irtisanominen on myöhästä esim.kesäkuussa.

( Vuorotteluvapaat roskapalkalla ei ole lainojen vuoksi mahdollista. Onko masennussaikku ratkaisu vai asioiden lykkääjä vai asioiden pahentaja?

T. Ison luokan auttajaa tarvitaan
266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siinäpä on miettimistä!

Äänestä

Onpas hankala pulma. Enkä valitettavasti osaa sinua kovin paljon auttaa.
Kuten olet itsekin jo päätellyt, ehdottomasti kannattaa työpaikkaa vaihtaa. Milloin ja mitenvain se sinulle parhaiten onnistuu. Itse en uskaltautuisi hakemaan masennussaikkua, jos ei ole todellakin tätä ongelmaa, koska tällaisesta sanaa saattaa herkästi kiertää ja sinut voidaan leimata. Silloin voi olla että tulevaisuudessa työnsaannin tm asioissa voi olla vaikeuksia (vaikka nämä tiedot muka luottamuksellisia). Tämä tosin vain minun mielipide. Tokihan saattaa olla jotain muuta sairastettavaa esim. vatsatauti tai vastaavaa...

Ei ole sinun vikasi, että työpaikka jossa olet ei pidä lupauksiaan. Asiakkaat tietysti valittavat asiasta sinulle, koska olet kyseisessä työssä ja kelle he muuten valittaisivat? Harmillisesti et voi kuitenkaan sanoa asiakkaalle totutta, eli että sinä teet parhaasi, mutta muut ehkä eivät vaan on vain yritettävä kestää. Ehdotan, että teet työtäsi edelleen sen verran hyvin kuin tilanteessa pystyt. Älä kuitenkaan hanki itsellesi BurnOutia tai vastaavaa, koska kyseinen työpaikka ei ole sen arvoinen, älä tee ylimääräistä työtä jos homma on joka tapauksessa menetetty. Tee sen verran kuin voit ja jaksat.

Toivottavasti tästä on edes jotain apua päätöksiesi tekoon. Toivotan menestystä jatkoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aputeyrgfhr kirjoitti:

Teen B2B- myyntiä kasvotusten asiakkaiden kanssa. Myyn tuotetta ja siihen liittyviä palvelua. Tätä jälkimmäistä ei ole, viimeisen vuoden olen saanut selitellä asiakkaille, että kyllä palvelut järjestyy ja paranee vain. Nyt tämän vuoden alussa on asiakkaat vaihtanut toimittajaa, tehnyt minulle reklamaatioita palveluista, johtajat ottaa vaikeasti kantaa tai pakoilevat pari viikkoa ja sitten ehdottavat jotain korvausta. Työssäni on jokaisella oma vastuu ja palvelupuolen colleegat ei hoida lupauksiaan, jos lupaavat olla yhteyksissä asiakkaaseen, niin tätäkään ei tapahdu. Minä joudun vastuuseen, kun homma kusee. Asiakkaat luottavat minuun.

Enää en tiedä, luottavatko asiakkaat kohta, kun asiat ei mene paranemaan suuntaan. Asiasta olen jutellut esimiesten kanssa ja hommat paranee vain myyntiä lisäämällä. Miten myydä palvelua, jota ei ole? Omatunto alkaa soimaan ja en halua, että asiakkaat ajattelee minusta kusettajana, kun myyn.

Olen hakenut vuoden alusta muita töitä, päässyt haastatteluihin, ehkä pääsen pian pois. Nyt tuntuu siltä, että en voi mennä töihin. Olen miettinyt irtisanomista, 3 kk karenssia ja ehkä puhumalla ja hakemalla masennussaikkua niin karenssia ei välttämättä olis. Jos työttömyyskassaan on luottamista, saisin kulut velkoineen peitettyä, mutta säästöt vähenisi 200-300e/kk kohden ruoka bensaan sekä nyt kesän lomarahat palais (menis 3 kk karenssiin).

Tein työttömyyskassa-laskelmia niin mitä nopeemmin irtisanoisin itseni, sen enemmän saisin rahaa, pitäisi työsuhde venyttää vähintään 1.4asti, jotta saa lomarahat. Kesäkuussa irtisanominen olisi -200e/kk 1.4 tilanteeseen verrattuna. Mutta kuitenkin tiedän, että parempi vaihtoehto olis taloudellisesti kitkutella niin pitkään kuin mahdollista, jos potkut tulisi syksyllä ja myyntiä ei olisi niin saisin -400e/kk vähemmän rahaa työttömyyskassasta. Toki paras vaihtoehto on uuden työpaikan löytäminen. En halua mennä töihin, luuri ei nouse ja auto ei käy, kun tietää, että tulee vain lisää ongelmia, kun menee myymään. Pelkään myös, että minut irtisanotaan, jos en tee töitä, siihen on työnantajalla oikeus.

Kannattaako irtisanoutua ja hakea työttömänä töitä vai olla väkipakolla siihen asti kun irtisanotaan ja hakea töitä? Tällä on KIIRE, jos irtisanon itseni. Irtisanominen on myöhästä esim.kesäkuussa.

( Vuorotteluvapaat roskapalkalla ei ole lainojen vuoksi mahdollista. Onko masennussaikku ratkaisu vai asioiden lykkääjä vai asioiden pahentaja?

T. Ison luokan auttajaa tarvitaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu