Minä syypää?

Elämä on noin vuoden heitellyt puolelta toiselle. Ja aina tuntuu, että itse saan kaiket syyt niskoilleni. Viime viikonloppu oli mielestäni aivan pohja noteeraus...
Vietimme mieheni kanssa normaalia baari iltaa ja kaikki oli hyvin. Kotonakin kaikki sujui vielä hetken onnistuneesti, kunnes alkoi riita. Riidan alkua en muista mutta mieheni väittää potkasseeni häntä niskaan ja sen jälkeen kävi minuun käsiksi. Hän työnsi minut päin wc pönttöä, josta irtosi vesisäiliökin, ei siis kovin pieni tönäys. Lattialle alkoi tiputella veritippoja ja aloin tunnustella mistä vuodan. Huuli oli auennut ja pää kolissut pitkin seiniä. Mieheni soitti poliisit paikalle, koska minä olin "riehunut". Niimpä poliisit ottivat minut matkaan ja veivät putkaan, jossa viruin seuraavat 8 tuntia. Kotiin päästyäni, mies odotteli anteeksipyyntöä ja pahoillaan oloa minulta. Hän myös oli kertonut vanhemmilleni, että olen ollut putkassa riehumisen takia. Nyt saan haukkuja niin mieheltäni kuin isältänikin. Illala suihkuun mennessäni tutkiskelin pelin eessä itseäni, toisessa rinnassa oli kamalan kokoinen mustelma, takapuoli oli saanut osumaa, alaselkä musta ja turvoksissa, pitkä naarmu, huuli turvoksissa ja päässä kuhmuja.
Haluaisin vain tietää muiden mielipidettä siitä, kumman sinne putkaan olisi oikeesti pitänyt joutua. Minä joka vuodan verta ja olen täynnä kolhuja vai mieheni?
14308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

...kun rapataan.
Semmosta se on kun tapellaan.
Mitä väliä kumpi sinne putkaan vietiin, saatiin tappelupukarit erotettua (siltä kertaa) ja rauha taloon.

Äänestä
  • Kun kerran kysytään, niin vastataan suoraan:

    Mielestäni kumpaakaan ei kuuluisi missään nimessä viedä putkaan vaan hoitoon.
    Pitkäksi aikaa.

    Poliisille puolestaan kuuluisi tuntuva palkankorotus syystä että joutuvat suomen täysin käsittämättömän ja toimimattoman mielenterveyshoidon vuoksi tekemään alipalkattuna näitä räjähdysmäisesti nyt laman aikana lisääntyviä mielareitten putkaan kärräyksiä.

    Äänestä

  • On väliä. Jos toinen on noin mustelmilla, niin silloin on hakattu kunnolla. Miten poliisi ei huomannut vai liioitteletko? Viimeistään putkasta päästyä on järkevää näyttää vauriot. Yskon kuitenkin viellä Suomen poliisin oikeustajuun.

    Äänestä

  • ai vesisäiliö irtosi kirjoitti:

    Kun kerran kysytään, niin vastataan suoraan:

    Mielestäni kumpaakaan ei kuuluisi missään nimessä viedä putkaan vaan hoitoon.
    Pitkäksi aikaa.

    Poliisille puolestaan kuuluisi tuntuva palkankorotus syystä että joutuvat suomen täysin käsittämättömän ja toimimattoman mielenterveyshoidon vuoksi tekemään alipalkattuna näitä räjähdysmäisesti nyt laman aikana lisääntyviä mielareitten putkaan kärräyksiä.

    Poliisin palkankorotus. Kai tiesivät, kun poliisiksi ryhtyivät. Olin 16 v, kun kerroin isälle haluavani poliisikouluun, ET TYTTÖ LÄHDE oli vastaus. Meillä ei asiasta enää keskusteltu. Isäni oli ikänsä poliisi.

    Äänestä

Et kai aio tosissasi viettää loppu elämää tai kuukauttakaan tuollaisen miehen kanssa? Mikä siinä miehessä niin kiehtoo että olet sen kanssa yhdessä ja pitää turpaan saada?

Äänestä
  • En minäkään aivan syytön ollut, ihmettelin vain miks just minä sinne jouduin? ja Poliisit puhuivat todella rumasti ja kiroilivat. :S

    Äänestä

  • Hämillään kirjoitti:

    En minäkään aivan syytön ollut, ihmettelin vain miks just minä sinne jouduin? ja Poliisit puhuivat todella rumasti ja kiroilivat. :S

    "Poliisit puhuivat todella rumasti ja kiroilivat"

    Aha. Se olikin nyt heidän kielenkäyttönsä tässä se vakavin pointti.

    Olisit onnellinen että poliiseja on olemassa jotka tulevat näihin tilanteisiin tietämättä mikä siellä odottaa - ilman heitä teitillä olisi himassa voinut hajota muutakin kun se teidän weskin vesisäiliö.

    Äänestä

Tietämättä, mitä teillä oikein tapahtui, on vaikea sanoa, kumman paikka oli putka. Yleensä se on sen, joka aloittaa toisen kimppuun käymisen tai muutoin toiselle, itselleen tai ulkopuolisille vaarallisen käyttäytymisen.
ERITTÄIN HUOLESTUNEENA seuraan tätä nykyistä kehitystä, jossa miehet vahvemman vallalla ja miesaaiamiesten tuella alkavat oikeasti mättää kaiken suyyn vain naisten niskaan, VAIKKA nainen olisi oikeasti se raivolla ja nyrkeillä vaiennettu, jonka ainoa syy oli se, että kysyi mieheltä esim., että "miksi sä valehtelet?" Tai nosti kulmakarvojaan. Tai virnisti. Tai loi halveksivan katseen.

NÄISTÄ SYISTÄ JO SAATTAA NAINEN JOUTUA KÄRSIMÄÄN, ei ainoastaan miehen raivoa ja väkivaltaa, vaan TÄYSIN EPÄOIKEUDENMUKAISESTI joutua jopa putkaan!!!

TÄHÄN ON SAATAVA LOPPU!!!

Äänestä

Minua kans mietityttää tuo että jos äijä sua nujii noinkin etkä oikein muista asioita niin mahdollistahan on että sinua on pahoinpidelty niin että tulee lyhyt muisti katko jo tuosta wc rymistämisestä. Et tiedä kuinka pahasti olet kaatunut mutta nähtävästi aika onnekkaasti kuin jäi vaan mustelmat selkään ja kylkiin.

Minua kans nuji yritti potkaista poskeen äijä kun olin naurahtanut hänen jutuilleen. Kännissä ei kannata edes jutella näin se vaan menee.

Poliisin on mahd. tietää miten oikeesti tapahtuma on ollut. siinä mielessä kummankin paikka on putkassa kun ei selviä tapahtumien kulku. Huonoja ammattitaidottomia poliiseja teillä niin kuin oli meilläkin. Äijä kätki riehumisensa välineet piiloon ja poliisi ei osaa kotikäynnillä katsoa nk. oven taakse niin näissä käy ihan miten sattuu.
Poliisin sivulla on sivu jossa voi antaa palautetta ja tehdä ilm. jos on kokenut vääryyttä. Kerro sinne asiasi älä tänne.

Äänestä
  • "Poliisin on mahd. tietää miten oikeesti tapahtuma on ollut. siinä mielessä kummankin paikka on putkassa kun ei selviä tapahtumien kulku. Huonoja ammattitaidottomia poliiseja teillä niin kuin oli meilläkin."

    Siis hetkinen. Mietitäänpäs hetken ihan tosissaan.

    Mitä mahtaa virkavalta perheväkivallalle muuta kuin poistaa putkaan henkilön joka riehuu uudelleen ja uudelleen -- jos uhri palaa aina uudelleen väkivaltaiseen parisuhteeseen?

    Kyllä tässä haukutaan väärää puuta jos syyllistetään poliisia ammattitaidottomuudesta kun ei tässä kyseisessä tapauksessa älynnyt muka viedä riehuvan pariskunnan MOLEMPIA osapuolia putkaan.

    Itse ongelma kätevästi aina väistetään, siis se että vastuu omasta perhe-elämästä ja parisuhteen tilasta on aikuisella ihmisellä itsellään , millaisessa parisuhteessa kukin tykkää elää.

    .

    Äänestä

Elämä EI heittele puolelta toiselle. Ketään! Sinä itse huolellisesti ja harkiten heittelet itseäsi huonolta puolelta vielä huonommalle!

99% asioista, tapahtumista, elämän kulusta on tulosta OMISTA, harkiten tehdyistä VALINNOISTA.

Onko koskaan, elämäsi aikana, pompahtanut sumuiseen ja kolhimaasi aivoosi että voisit tehdä PALJON parempia valintoja elämäsi suhteen?

Mitä ja minkälaisia valintoja?

1) Viina pois. Kaikissa muodoissaan.
2) Viinaa rakastavat ystävät, ihmiset pois elämästäsi.
3) Ala oppia jotain utta. Kirjastot ja netti ovat ilmaisia aarreaittoja!
4) Ota toinen tai kolmas tyopaikka. Sinulla on aivan liian paljon tyhjää aikaa!
5) Tarjoa apuasi avuntarvitsevalle! Lue sokealle, auta vanhusta, käytä omia jalkojasi asioidaksesi jalattomien hyväksi
6) Kuuntele ilmaista kaunista musiikkia. Ellet loydä sitä muualta, mene ilmaiseen kirkkokonserttiin kapakan sijasta
8) Loytäessäsi arvokkaamman minäsi, ala valikoida huolellisemmin ystäviäsi. Vinattomia sellaisia.
7) lue tämä viesti JOKA PAIVA seuraavan vuoden aikana.

Äänestä
  • Ja noihin Sinua syyllistäviin kommentteihin lisäksi:

    ÄLÄ SYYLLISTÄ ITSEÄSI SIITÄ, MITÄ TOINEN ON TEHNYT!!!

    Se ei ole SINUN syysi, vaan hänen!
    Jokainen on vastuussa VAIN OMISTA teoistaan!
    Jokainen, joka ei osaa puhumalla selvittää asioita,
    vaan käyttää väkivaltaa,
    on mieleltään sairas
    ja tarvitsee väkivaltaisuutensa takia hoitoa,
    ettei ole vaaraksi muille!

    Äänestä

  • salakavalia miehiä kirjoitti:

    Ja noihin Sinua syyllistäviin kommentteihin lisäksi:

    ÄLÄ SYYLLISTÄ ITSEÄSI SIITÄ, MITÄ TOINEN ON TEHNYT!!!

    Se ei ole SINUN syysi, vaan hänen!
    Jokainen on vastuussa VAIN OMISTA teoistaan!
    Jokainen, joka ei osaa puhumalla selvittää asioita,
    vaan käyttää väkivaltaa,
    on mieleltään sairas
    ja tarvitsee väkivaltaisuutensa takia hoitoa,
    ettei ole vaaraksi muille!

    NEUVOJA:
    - mene lääkäriin näyttämään kaikki vammat ja mustelmat ja kertomaan kaikki se, minkä muistat
    - kenelläkään ei ole oikeutta aiheuttaa toiselle fyysisiä vammoja, edes itsepuolustukseksi, mikä tuon äijän täytyy OMILLA MUSTELMILLAAN todistaa!
    - tee rikosilmoitus poliisille, huolimatta siitä, että sinä olit se, joka vietiin putkaan!
    He eivät ole miehen soiton ja selittelyn takia tietoisia TODELLISESTA tilanteesta ja ehkä veivät väärän hlön!!!
    Jo se, että miehesi odottaa Sinulta anteeksipyyntöä, vaikka ITSE OLI RAA'AN VÄKIVALTAINEN, herättää epäilyksen, että peittää vain omia tekojaan sinua syyllistämällä! Normaali ihminen pyytää OMIA tekojaan anteeksi.
    - Älä usko itseesi kohistuvia syytöksiä, ellet likeasti tiedä, kuunka asiat ovat, ja jos olet ollut tajuttomassa könnissä, niin myidenkaan ei tule uskoa, mitä e toinen sanoo sinun syyksesi, varsinkin, jos itse on aiheuttanut tuollaiset fyysisesti näkyvät vammat!
    Minulle lääkäri sanoi näytettyäni kämmenen kokoista syvältä vaurioittanutta mustelmaa, että tee rikosilmoitus, tuosta ei ehkä enää ehdollisella selviä! En tehnyt, ja olen sen jälkeen kärsinyt siitä, että mies kostaa, kun HÄNEN MAINEENSA TAHRIUTUI, kun asia tuli julki!!! Jos ja kun teet rikosilmoituksen, ole samalla valmis lähtemään ja suojaamaan itsesi kostolta!

    Äänestä

  • hirveetä syyllistämistä kirjoitti:

    Lopeta tyttö heti se viinan juonti kun kerran filmi katkeaa ja seuraukset on tommosia. Olet itse oma ongelmasi. Et tiedä kuka löi ja ketä.älä syytä muita itse vastaat itsellesi humalatilastasi.mitäs joit.olet alkoholisti ja loppusi on karmea . kuolet pahoinpitelyyn humalassa.mitä välii kuka aloitti.olet ryssiny asiasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hämillään kirjoitti:

Elämä on noin vuoden heitellyt puolelta toiselle. Ja aina tuntuu, että itse saan kaiket syyt niskoilleni. Viime viikonloppu oli mielestäni aivan pohja noteeraus...
Vietimme mieheni kanssa normaalia baari iltaa ja kaikki oli hyvin. Kotonakin kaikki sujui vielä hetken onnistuneesti, kunnes alkoi riita. Riidan alkua en muista mutta mieheni väittää potkasseeni häntä niskaan ja sen jälkeen kävi minuun käsiksi. Hän työnsi minut päin wc pönttöä, josta irtosi vesisäiliökin, ei siis kovin pieni tönäys. Lattialle alkoi tiputella veritippoja ja aloin tunnustella mistä vuodan. Huuli oli auennut ja pää kolissut pitkin seiniä. Mieheni soitti poliisit paikalle, koska minä olin "riehunut". Niimpä poliisit ottivat minut matkaan ja veivät putkaan, jossa viruin seuraavat 8 tuntia. Kotiin päästyäni, mies odotteli anteeksipyyntöä ja pahoillaan oloa minulta. Hän myös oli kertonut vanhemmilleni, että olen ollut putkassa riehumisen takia. Nyt saan haukkuja niin mieheltäni kuin isältänikin. Illala suihkuun mennessäni tutkiskelin pelin eessä itseäni, toisessa rinnassa oli kamalan kokoinen mustelma, takapuoli oli saanut osumaa, alaselkä musta ja turvoksissa, pitkä naarmu, huuli turvoksissa ja päässä kuhmuja.
Haluaisin vain tietää muiden mielipidettä siitä, kumman sinne putkaan olisi oikeesti pitänyt joutua. Minä joka vuodan verta ja olen täynnä kolhuja vai mieheni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu