Adventtikirkon kesäjuhlat Paviljonki 23.-24.5.2014

Sitä mieltä, että Kallioniemen leiritila lähellä, joka sopisi paremmin kesäjuhliin.
18145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Miten niin? Kesäjuhlille tuleva väkimäärä ei sovi mitenkään Kallioniemen tiloihin.

Äänestä
  • Luulisi 15 ha:iin mahtuvan aika joukko ihmisiä?

    "-- Kallioniemi sijaitsee puhtaan Peurunkajärven rannalla Laukaassa, noin 30 kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen. Tila on kooltaan hieman yli 15 ha. Hiekkapohjaista rantaviivaa on yli 800 metriä.--"
    http://kallioniemenleirit.net/tietoja

    Vuokramaksuilla saisi jo lisää sateen suojaa. Saaduilla kolehdeilla voisi jatkossa pitää leiritilaa yllä.

    Rahat mieluummin omien tilojen ylläpitoon.

    Äänestä

Ei Suomen adventtikirkolla rahasta ole pulaa. Rahaa on niin paljon siellä "Piirikunnan kassaholveissa", että ei tiedä oikein mihin sitä tunkisi.
Kuuleman mukaan lahjakirjojen ja testamenttien tehtailu on tuottoisaa bisnestä ja talousjohtajan suulla sanottuna:

"Niitä lahjakirjoja ja testamentteja teetetään niin paljon, ettei oikein tahdo pysyä enää laskuissa ja pienet lahjoitukset ovat vain usein ylimääräinen riesa, koska niiden lahjoitusten mukana tulee kaikenlaista turhaa krääsää, jonka siivoaminen on raskasta ja usein vain rahaa vievää puuhaa"

Yli miljoonan euron lahjoitukset olisivat parhaita, joten ottakaa tämä huomioon.
Suotavia kohteita ovat asunto-osakkeet, jotka on helppo muuttaa rahaksi tai suuret pankkitalletukset.

Äänestä
  • Ja lisää adventtikirkon ryövättäväksi soveltuvia säätiöitä, kuten se Oskar Salosen säätiö oli...

    Äänestä

Delbert Baker
Lowell Cooper
Geoffrey Mbwana
Armando Miranda
Pardon Mwansa
Michael Ryan
Benjamin Schoun
Ella Simmons
Artur Stele

Mitä yhteistä edellä luettelossa olevilla henkilöillä on?
He kaikki ovat virrassaan olevia Adventtikirkon Pääkonferenssin varapresidenttejä.
Yksi on siis se "mansikka" siellä kakun huipulla, eli Ted N. C. Wilson, Pääkonferenssin presidentti.

Mitä halvattua adventtikirkko tekee näin monella varapresidentillä?
Ymmärrän luonnollisesti sen, että nämä em. henkilöt jakavat osingot lahkonsa kermalle adventtikirkon liiketoiminnan tuotoista, mutta eikös pienempi porukka riittäisi siihenkin hommaan?

Äänestä
  • Minusta tuntuu, että astuuko adventtikirkkonne oikealla, tahi vasemmalla jalalla, niin aina se on väärin.

    Ja jos taas te olisitte sitä johtamassa, niin samakuoro, mutta eri osanottajina olisi taas veisaamassa täällä samaa virttä, että väärin meni.

    Ei senpuoleen, sama virsti se on joka kirkkokunnassa ja joukossa, että ette te ole poikkeus. Siksi tulee luettua teitinkin kirjoituksia "sillä silmällä".

    Elämä on aina vinkuraa ja vankuraa täysi, vaikka autojen keksustelupalstaa seuraten.

    Tätä se on elämä. ... mielipiteitä riittää.

    Niin, tuli mieleeni, kun MOT- keskusteli rahankeräyksestä vasta ja viranomaisen mielipidettä kyseltiin, niin viranomainen "viisaasti vastasi, että jos tuota kysytään uskovalta, niin vastaus olisi kyllä, mutta kun sitä kysytään ateistilta, vastaus on ei.

    Eli tällaista tämä elämä on.. On vastaukset aina ..... kyllä .... tahi .... ei.

    Ei ne siitä mihinkään muutu.

    Mutta, eiköhän ne teitin kesäjuhlat onnistu siellä, missä ne kulloinkin on.

    Jos sinne joku tulee rukoillen, niin kyllä se Herra löytää avoimen sydämen ja siunaa, ettei Hän eksy paikasta, vaikka jonkunmielestä sen piti olla siellä, eikä tuolla. ...

    Eli rukoillen vain kesäjuhliinne, joka siunausta hakee, niin se siunauksen saakoon.

    Ei se paikkakunta varmaan niin vaikea ole. Jyväskyläänkin varmaan joku tulee junalla, koska kiskoilla on kesäkeli.

    Äänestä

Se on ihan sama millä jalalla se advari niitä harha-askeliaan ottaa.
Ei onnistu kesäjuhlat.
Harva enää vaivautuu tulemaan ja matkustamaan ja rasittamaan itseään lepopäivänään.
Sunnuntain tilaisuudetkin on jätetty pois.
Istua nyt bussissa lauantai-aamuna monta tuntia ja sitten istua siellä salissa penkeissä kuuntelemassa niitä samoja valheita vuodesta toiseen, joita siellä rahankiilto silmissä puhujakorokkeelta "loiset" suoltavat suustaan.
Pthyi!

Äänestä
  • Pthyi itsellesi ja valheillesi.

    Äänestä

  • Pthyi vaan kirjoitti:

    Pthyi itsellesi ja valheillesi.

    Adventistien kesäjuhlat painii samassa sarjassa hengellisesti kuin vanhoillislestadiolaisten suviseurat. Tosin vain sillä erolla, että lestadiolaisten suviseuroissa on n. 70.000 kuulijaa kun adventistien vuosijuhlilla vaivaiset 500-700. Muuten meno on samantapaista.

    Äänestä

  • suviseurat kirjoitti:

    Adventistien kesäjuhlat painii samassa sarjassa hengellisesti kuin vanhoillislestadiolaisten suviseurat. Tosin vain sillä erolla, että lestadiolaisten suviseuroissa on n. 70.000 kuulijaa kun adventistien vuosijuhlilla vaivaiset 500-700. Muuten meno on samantapaista.

    Sun valhees ei merkitse mitään.

    Äänestä

http://kesajuhlat.adventist.fi/

Näkyi olevan jo kirkon sivulla tietoa kesäjuhlista. Media7:n kautta juhlat tulevat näkymään netin kautta, myös Nina Åströmin konsertti.

Äänestä
  • Pistinpä tuon Storkin kesäjuhlat kirjamerkkeihin, että en hukkaa osoitetta.

    Äänestä

Sittenhän sinne on aivan turha mennä.
Katsonkin kenties kotona tietokoneestani koko "show":n. jälkikäteen.

Äänestä
  • Kun ja jos sinulla on joidenkin kesäjuhlat shown arvoinen, jätä hyvä mies se syrjään.
    Se ei sinua hyödytä mitään, vaan nostatat vain omaa vihantuteesi rimaa.

    Minä siunaan taas puolestani jokaisen kirkkokunnan kesäjuhlia ko. kirkollisille sydämen ylentämistä Herran puoleen ja saamaan sen siunauksen jota taivas antaa kuulekin juhlijalle, niin paikalla kuin siellä kotona.

    Myös mielelläni, jos sattuu aikani olemaan sovelias, niin myös voin avata nettiyhteyteni naapurini juhlille.

    Mutta, jos jonkun hammasvälit kiristelee asian tiimoilta, niin oman sielunrauhasi mukaan pysy pois. Ei taivaskaan ota vastaan väkisin ketään vaan se kaikki on rakkaussuhdetta..

    Äänestä

Persvako hiestä märkänä istut siellä kuuntelemassa typeryyksiä.
Pitkä istuminen on epäterveellistä.
Eikös Ellen White yhtään maininnut tätä puolta?
Lepo ei ole samaa kuin istuminen.

Äänestä
  • Voithan sinä seistakin ja kuunnella.

    Äänestä

  • Pdätkö tietokonetta korkealla, että voit seisaaltaan kirjoitella?

    Äänestä

Jaa sen takia ne istuu siellä? Niillä kuulijoilla on läppärit sylissä?
Tylsäähän se tietysti on jäsenellä istua ja vain kuunnella sitä samaa potaskaa vuodesta toiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jyväskylässä kirjoitti:

Sitä mieltä, että Kallioniemen leiritila lähellä, joka sopisi paremmin kesäjuhliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu