Hei,
haluaisin kuulla ulkopuolisten kommentteja selvittääkseni omaa päätäni ja ajatuksiani. Olen seurustellut puolisen vuotta miehen kanssa, joka alussa tuntui maailman ihanimmalta ja huomaavaisimmalta ihmiseltä. Nyt on kuitenkin alkanut ilmetä asioita, jotka saavat minut epäilemään, että hänen maailmaansa ei mahdu ketään muita kuin hän itse. Varsinkin eilisen jälkeen olen ollut tosi kiukkuinen ja surullinen. Kävi nimittäin niin, että oli hänen syntymäpäivänsä ja sovimme edellisenä iltana tekstarilla, että vietetään ilta yhdessä. Suunnittelin sitten romanttisen illallisen, printtasin jopa kauniisti kirjoitetun menun, ostin tarvikkeet, viinit sun muut. Ja synttärilahjan olin tietenkin ostanut. Seitsemän jälkeen mies sitten soitti töistä (kun olin ensin jättänyt soittopyynnön reilu tunti sitten), että hänellä onkin illallispalaveri pomon kanssa ja menee myöhään. Kysyin, että mitäs sen jälkeen ja hän vastasi, että hän menee varmaan nukkumaan. Mutta sanallakaan hän ei sanonut olevansa pahoillaan tai tuntunut edes muistavan, että olimme sopineet yhteisestä illasta ennenkuin kuulin vierestä, kun työkaveri sanoi, että sullahan on synttärit, ehkä sun tyttöystävä odottaa sua. Sen jälkeen pikainen "sorry" ja siinä se.
Noh, tiesin kyllä, että mies tapaa pomoaan vain muutaman kerran vuodessa (ulkomailla suurimman osan ajasta) ja nyt pomo oli juuri täällä, joten siinä mielessä ymmärrän, että heidän ehkä piti pitää palaverinsa juuri nyt. Mutta se mikä minua satutti eniten oli, kun mies sanoi, että: "Pomo kysyi, että onko siitä suurta haittaa, että pidetään palaveri vielä tänä iltana. Koska tiesin, että kaverit ei olleet suunnitelleet meille yhteistä tälle illalle, joten sanoin, että sopiihan se." Siis KAVERIT. Minusta ei sanaakaan. Tuntui, ettei hän edes muistanut, että hänen elämässään on joku muukin ihminen kuin kaverit!
Illalla palaverin jälkeen (klo 23) hän sitten soitti ja kysyi, jos haluaisin tulla hänen luokseen. En tietenkään halunnut. Ja tyypillisenä naisena en tietenkään voinut pitää suutani kiinni, vaan minun oli pakko sanoa, että olen tosi pettynyt ja olin suunnitellut illan menevän ihan toisella tavalla. Mies ei ymmärtänyt ollenkaan, mikä minua vaivaa ja saimmekin aika mojovan riidan aikaan. Koko keskustelun aikana mies ei kuitenkaan suostunut ymmärtämään, että olen voinut loukkaantua ja pahoittaa mieleni tapahtumasta. Hänen mielestään olen vain vaikea tapaus. Lisäksi mieltäni pahoitti entisestään, että olin edellisenä päivänä leiponut kaiken maailman sörsselit työpaikalle vietäväksi (työpaikan tapa synttäreinä) ja niistäkään mies ei sanonut yhtään mitäään. Siis, että oliko maistuneet jne. No, tuo nyt on pikku juttu, mutta kuitenkin. Sainpahan lisää vettä myllyyn ;)
Sovimme sitten, että pidetään se romanttinen ilta ja synttäri-illallinen tänä iltana, mutta minulta on tainnut jo kadota fiilis... Tuntuu itse asiassa, että mitä hittoa hakkaan päätäni seinään miehen takia, joka ei kerta kaikkiaan osoita välittävänsä minusta. Omasta mielestäni (tietenkin) olen niin hyvä tyttöystävä, että ansaitsisin jotain vastakaikua tunteilleni... Mutta alkaa tuntua, että tältä mieheltä sitä on turha odottaa. Vastaavia pieniä juttuja on tullut vastaan useita, mutta nyt vasta kiehahti yli.
Mitä mieltä olette? Olenko vain liian herkkä? Tyypillinen jäkättävä akka? Vai mikä? Onko kenelläkään samanlaista miestä? Jotenkin tuntuu, että omassa päässä asia saa suhteettomat mittasuhteet ja kaipaisin muiden ihmisten mielipiteitä :)
haluaisin kuulla ulkopuolisten kommentteja selvittääkseni omaa päätäni ja ajatuksiani. Olen seurustellut puolisen vuotta miehen kanssa, joka alussa tuntui maailman ihanimmalta ja huomaavaisimmalta ihmiseltä. Nyt on kuitenkin alkanut ilmetä asioita, jotka saavat minut epäilemään, että hänen maailmaansa ei mahdu ketään muita kuin hän itse. Varsinkin eilisen jälkeen olen ollut tosi kiukkuinen ja surullinen. Kävi nimittäin niin, että oli hänen syntymäpäivänsä ja sovimme edellisenä iltana tekstarilla, että vietetään ilta yhdessä. Suunnittelin sitten romanttisen illallisen, printtasin jopa kauniisti kirjoitetun menun, ostin tarvikkeet, viinit sun muut. Ja synttärilahjan olin tietenkin ostanut. Seitsemän jälkeen mies sitten soitti töistä (kun olin ensin jättänyt soittopyynnön reilu tunti sitten), että hänellä onkin illallispalaveri pomon kanssa ja menee myöhään. Kysyin, että mitäs sen jälkeen ja hän vastasi, että hän menee varmaan nukkumaan. Mutta sanallakaan hän ei sanonut olevansa pahoillaan tai tuntunut edes muistavan, että olimme sopineet yhteisestä illasta ennenkuin kuulin vierestä, kun työkaveri sanoi, että sullahan on synttärit, ehkä sun tyttöystävä odottaa sua. Sen jälkeen pikainen "sorry" ja siinä se.
Noh, tiesin kyllä, että mies tapaa pomoaan vain muutaman kerran vuodessa (ulkomailla suurimman osan ajasta) ja nyt pomo oli juuri täällä, joten siinä mielessä ymmärrän, että heidän ehkä piti pitää palaverinsa juuri nyt. Mutta se mikä minua satutti eniten oli, kun mies sanoi, että: "Pomo kysyi, että onko siitä suurta haittaa, että pidetään palaveri vielä tänä iltana. Koska tiesin, että kaverit ei olleet suunnitelleet meille yhteistä tälle illalle, joten sanoin, että sopiihan se." Siis KAVERIT. Minusta ei sanaakaan. Tuntui, ettei hän edes muistanut, että hänen elämässään on joku muukin ihminen kuin kaverit!
Illalla palaverin jälkeen (klo 23) hän sitten soitti ja kysyi, jos haluaisin tulla hänen luokseen. En tietenkään halunnut. Ja tyypillisenä naisena en tietenkään voinut pitää suutani kiinni, vaan minun oli pakko sanoa, että olen tosi pettynyt ja olin suunnitellut illan menevän ihan toisella tavalla. Mies ei ymmärtänyt ollenkaan, mikä minua vaivaa ja saimmekin aika mojovan riidan aikaan. Koko keskustelun aikana mies ei kuitenkaan suostunut ymmärtämään, että olen voinut loukkaantua ja pahoittaa mieleni tapahtumasta. Hänen mielestään olen vain vaikea tapaus. Lisäksi mieltäni pahoitti entisestään, että olin edellisenä päivänä leiponut kaiken maailman sörsselit työpaikalle vietäväksi (työpaikan tapa synttäreinä) ja niistäkään mies ei sanonut yhtään mitäään. Siis, että oliko maistuneet jne. No, tuo nyt on pikku juttu, mutta kuitenkin. Sainpahan lisää vettä myllyyn ;)
Sovimme sitten, että pidetään se romanttinen ilta ja synttäri-illallinen tänä iltana, mutta minulta on tainnut jo kadota fiilis... Tuntuu itse asiassa, että mitä hittoa hakkaan päätäni seinään miehen takia, joka ei kerta kaikkiaan osoita välittävänsä minusta. Omasta mielestäni (tietenkin) olen niin hyvä tyttöystävä, että ansaitsisin jotain vastakaikua tunteilleni... Mutta alkaa tuntua, että tältä mieheltä sitä on turha odottaa. Vastaavia pieniä juttuja on tullut vastaan useita, mutta nyt vasta kiehahti yli.
Mitä mieltä olette? Olenko vain liian herkkä? Tyypillinen jäkättävä akka? Vai mikä? Onko kenelläkään samanlaista miestä? Jotenkin tuntuu, että omassa päässä asia saa suhteettomat mittasuhteet ja kaipaisin muiden ihmisten mielipiteitä :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Et ole yksin tässä asiassa, monet miehet ovat juuri tuollaisia!! Unohtavat asioita eivätkä pyydä anteeksi ja sitten ihmettelevät miksi me naiset näytämme pitkää naamaa..mies taitaa pitää sinua itsestäänselvänä,mikä on väärin.
Heh heh, kirjoituksesi oli oikein piristävä, harvinaislaatuista tekstiä tällä palstalla! :-)
Sinulla on ihana näkemys omasta toiminnasta, toisaalta koet olevasi oikeutettu tuntemaan niinkuin tunnet ja toisaalta taas piiskaat itseäsi kun haastat riitaa :-) Ajattelet selvästi TODELLA paljon!
Se, että mies unohti illallisen, oli hyvin miesmäinen juttu. Työasioista ei ole kohteliasta kieltäytyä ja kerran pomon tapaaminen on niin harvainaislaatuista, hän on ehkä ihan vilpittömästi unohtanut koko jutun! Niin tyhmältä kuin se naisesta tuntuukin, olisi kannattanut muistuttaa edellisenä iltana, että muistathan huomenna tulla syömään :D Ja kurjaa että mies kuittasi illallisjutut vaan sorryllä, ei tainnut edes aavistaa miten paljon ilta olisi sulle merkinnyt ja miten paljon näit vaivaa sen eteen, ehkä siitä johtus tuo sorry?
Se, että mies ei muistanut kertoa maistuiko leivonnaiset on kans ihan tuttua huttua: jos se on miesvaltaisella työpaikalla, ei miehet paljoo kommentoi jos kakku on hyvää, mutta jos se on pahaa, niin siitä kyllä kuulee :-) Eli uskoisin että tarjoilut ovat maistuneet :-)
Sinä ja mies katsotte tilannetta ihan eri vinkkelistä, mies ei tajunnut miten paljon näit vaivaa ja sinä et tajua miten mies voi olla niin ajattelematon :-)
Pääasia että pääsette nauttimaan herkuistasi, karsi illan suunnitelmasta se romanttinen pois, niin ei tule paineta! :-) Nauttikaa ruuasta ja viinistä ja toisistanne varauksetta, niin lopputulos on taatusti romanttinen :-)
Sä olet varmasti täydellinen tyttöystävä ja miehesi arvostaa sinua hirmusti, tällä kertaa suunnitelmat vaan meni ihan pipariksi TAHATTOMASTI, työkuviot tuli ja sotki. Sinä näit paljon vaivaa, saatkin tuntea pettymystä. Mutta ei se miehesi mikään roisto ole, etkä sinä nalkuttava akka :-)
Oikein hauskaa iltaa teille kahdelle :-) Muistakaa nauttia jälkiruuasta pitkään ja hartaasti :-)
kiitos kiitos!! Olin jo unohtanut naisten ajatusten "kipinöinnin" ja ajautumassa vakavampaan suhteeseen. Mutta taian todellakin jatkaa hyväksi todetulla uusnainen joka viikonloppu linjalla. Miten olin unohtannutkin vuosia parisuhteessa olleena, tämän ärsyttävän prinsessa syndrooman, jossa miehen syntymäpäivätkin täytyy mennä juuri naisen halujen ja suunnitelmien mukaan. Ehkä kannattais niitten "omasta" mielestä erinomaisten suunnitelmien sijaan kysyä miehen toivetta..ja vielä kuunnella!! Edes yhtenä päivänä vuodessa.
tämä parihan oli SOPINUT viettävänsä miehen synttäreitä naisen luona... haloo!
Aloittakaa tänä iltana sillä, että kerrot juurtajaksain hänelle, miten olit eiliseen valmistautunut ja miten pettynyt olet hänen käytökseensä. Sitten annat hänelle mahdollisuuden pyytää tapahtunutta anteeksi, ilman selityksiä, "anteeksi, muttakun" -muotoisia ehdollisia pahoitteluja tms. Siis odotat reilua anteeksipyyntöä.
Jos se tulee, ja pystyt antamaan hänelle anteeksi, jatkakaa sitten illastamista kaikessa rauhassa, unohtaen eilinen. Jos ei tule, on pidemmän keskustelun paikka. Totuus nimittäin on, että ukko käyttäytyi tosi moukkamaisesti.
Kiitos kommenteistanne! Helpottaa tietää, etten ehkä sittenkään ihan syyttä suotta hermostunut.
Tänään on tunteet vaihdelleet laidasta laitaan. Välillä tuntuu, että mitä tuota vaivaudun enää tänä iltana tekemään yhtään mitään. Ja lahjastakin tykkään sen verran, että taidankin pitää sen itse... Varsinkin kun äijästä ei ole tänään koko päivänä taas kuulunut mitään. Liekö taas unohtanut? Välillä taas hymyilyttää jo hieman koko episodi.
Ehkä kuitenkin asennun avoimella mielellä iltaa kohtaan. Tuskin se ainakaan pahemmaksi siitä voi mennä. Vaikka hieman skeptisesti kyllä suhtaudun sen reilun anteeksipyynnön kuulemiseen...
Sun suuttumus oli ihan tyypillistä, naiselle. Ja sun miehen reagointi ihan tyypillistä, miehelle. Naiset tykkää kaikista kauniista asioista, joten sovitut asiat on sitä ihanimpia mitä romanttisimpia, kauniimpia ja siistimmin tehtyjä ne on. Sen takia me naiset tehdään esim. sovitun illallisen eteen paljon työtä. Miehille (en halua yleistää kaikkiin, kokemus vaan puhuu että useimmat..)illallinen ei merkitse samaa, se on vaan ruokaa. Tai on siinä jotain muuta ku tavallisessa ruoassa, mutta ei samalla tavalla miten naiset sen automaattisesti ymmärtää. Sen takia tulee väärinkäsityksiä.
Vinkki:Rauhottakaa tilanne niin ettei kummallakaan ole jo valmiiksi jotain hampaankolossa. Istukaa alas, mutta ei liian pitkäks aikaa(miehet ei pysty keskittymään pitkiin keskusteluihin ku niitten tunteellinen puoli käsittelee asioita eri tavalla ku naisten.. ->paras tulos ku olet ytimekäs mutta pidän pintasi niin että asia tulee pois päiväjärjestyksestä). Kerro mitä olit tehnyt suunnitellun illan eteen, käytä minä-muotoa äläkä syytä tyyliin "sinä et muistanut..". Kerro mitä olisit halunnut tilanteelta, niin fyysisesti kuin henkisesti. Ja keskustelkaa vielä mitä tulevaisuudessa haluat. Uskoisin että sillä pääsette jo alkuun, olette sentään tunteneet verrattaen vähän aikaa vasta.
Iloista mieltä mukaan niin miehesikin huomaa sen..Good luck! =o)
Kyllä olet aivan oikeilla jäljillä.
Kyllä miehesi on nyt itseäksi ja unhotanut että sinut pitää ottaa huomioon niin kuin kenet tahansa. Tuosta se alkaa ja pikku hiljaa luisuu vaikka mihin sfääreihin. Kannattaa keskustella asia omalta kohdaltasi ihan järkevästi huutamatta vaikka niillä uusilla synttäreillä ja kertoa miltä sinusta tuntui ja mikä. Jos hänen mielestään olet jotain niin anna olla. Olet sellainen ja jos se ei passaa ettei sinua käytetä kynnysmattona niin sori vaan.
Olen tuo väsynyt parisuhdeaihepiiristä ja tiedän mitä henkinen väkivalta on. Alussa se meilläkin lähti siitä ettei mies aina ilmoittanut millon tulee töistä. Kannattaa ajatella miten mies kohtelee kavereitaan niin tarvit saman kohtelun.
Et ole mikään kotihaltiatar.
soittaisin sille seitsemältä ja sanoisin muuta menoa tulleen, soitellaan, moro!
Mut mä olenkin mä...
Hei,
kun eilen kerroin tuntojani tänne, niin kerronpa nyt vielä, miten ilta loppujen lopuksi meni. Miehestä ei kuulunut mitään päivän aikana, eikä ennen puolta kahdeksaa illalla, jolloin hän soitti, että kokous loppui justiinsa. Tiesin, että heillä oli tärkeä miittinki, mutta sen piti loppua ennen kuutta. No, olin tietenkin jo jonkun verran vihainen sun muuta, mutta päätin kuitenkin kokkailla kaiken viimeisen päälle, pistää kynttilät palamaan jne. Jos ei muuta, niin ainakin mies saa myöhemmin miettiä, mitä menetti... ;)
Mies tuli sitten puoli yhdeksän maissa, halasi, pyysi anteeksi ja kertoi olevansa tosi pahoillaan. Kokous oli alkanut aamukahdeksalta ja kesti lähes kellon ympäri. Tiedän, millaista miehen työ on, joten eihän se hänen vikansa ollut. Edellisen päivän törttöilyistä ei tässä vaiheessa puhuttu mitään.
Syötiin sitten laittamani ruuat ja mies kehui ne maasta taivaaseen. Heh, kyllä ne aika hyviä olikin, vaikka itse sanonkin... Ruuan jälkeen sitten puhuttiin ja selvitettiin koko episodi alusta loppuun. Lopputulos oli se, että koko homma oli väärinkäsitysten ja erilaisten odotusten summa. Mies oli mielestään vain sopinut, että vietämme YÖN yhdessä ja luuli sanoneensa minulle, että ehkä hänen kaverinsa järjestävät illaksi jotain. Minä taas olen varma, että hän ei maininnut kavereistaan minulle mitään (tiesin, että heillä ei ollut suunnitelmissa mitään) ja mielestäni sovimme nimenomaan, että vietämme ILLAN yhdessä.
Noh, semmoista sattuu. Loppujen lopuksi ilta päättyi ihan leppoisissa tunnelmissa, molempien pyydettyä anteeksi ja kerrottua oman versionsa tapahtumista. Jokaisessa tarinassa on kaksi puolta. Niin tässäkin. Miehen työkaverit olivat kuulemma ymmärtäneet hyvin, kun mies oli kertonut omansa - ja olleet hänen kanssaan sitä mieltä, että naiset ovat tuommoisia. Minä taas sanoin kertoneeni "monille ihmisille", jotka olivat enemmän tai vähemmän samaa mieltä minun kanssa :)
Kiitos avustanne! Mukavaa päivänjatkoa kaikille parisuhteessa olosta jotain tietäville!