Ollemme seurustelleet reilu 6v. Olemme asuneet 3 vuotta yhdessä eli meillä oli pitkään kestävä kauko suhde. Ennen kuin muutimme yhteen hän oli aivan ihana. Vietimme aikaa paljon yhdessä ja hän oli sellanen ihana luotettava mies, kunnes muutimme yhteen ja koitti arki. Hän viettää suurimman osan päivästänsä tietokoneella eikä huomioi minua enää riittävästi. Hän ei ole romanttinen. Minä olen yleensä se joka vie jonnekin esim elokuviin tai syömään. Olen maininnut asiasta ja hän sanoo "anteeksi rakas. Kyl mun pitäisi huomioida sinua enemmän" mutta siihen se sitten jää. Pelkiksi sanoiksi eikä teoiksi. Äitini sairastui tässä lähiaikoina. En halua kertoa mihin, haluan kunnioittaa hänen yksityisyyttään mutta leikkaus on tiedossa. Mieheni tietää asiasta. Ennen kuin aloin kirjottamasn tätä aloin itkeä. Mieheni tuli kysymään mikä on hätänä. Kerroin että olen huolissani äidistä. Siihen hän vastasi että tekee loppuun jonkun jutun koneella ja tulee sit mua lohduttaa eikä vieläkään ole tullut. Tuntuu että kone on minua tärkeämpi. En haluaisi erota vaikka välillä se käy mielessä mutta en tiedä jaksanko tätä loppu elämäni.
Mieheni ei ole tarpeeksi tukenani
Onneton
16364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ethän sä voi tietää, miten mies on aikaansa viettänyt jos kaukosuhteessa olette eläneet. Tiedä vaikka olisi istunut illat ja vapaa-ajat koneella silloin kun sä et ole ollut paikalla. Mutta säkin kirjoitat tarinaasi klo 03.27...
Tuollaiset miehet saa aina naisia jotka ei edes halaa naista vaikka nainen juuri sitä eniten tarvitsee. Vaikka en ole rikas niin kyllä minä nyt naisen treffeille veisin ja syömään tai elokuviin.
Tohon no joo:lle vastaan että olin jo nukkumassa, kunnes mua rupes niin paljon harmittaa niin otin kännykän käteen ja menin sillä tänne suomi24 jakamaan tunteitani. Sen jälkeen nukahdin. Ja kyllä minä sen tiedän että hän on viettänyt aikaansa tietokoneella silloin kun ei asuttu viel yhdessä, mut hän enimmikseen jutteli minun kanssani netissä. Mutta nyt me asumme yhdessä niin olis se kivaa että mies olisi minunkin kanssani niin kuin silloin kun kävin hänen luonaan tai kun hän kävi minun luona kuin että hän olisi pelkästään tietokoneella. Ja varsinkin nyt kun minulla on tämä suru aika niin minä tarviin tukea. Minulla ei täällä ole paljoo kavereitakaan kun muutin tänne paikkakunnalle kun kaikki kaverini jäivät sinne mistä tulin. Kyllä minä heidän kanssaan olen yhteyksissä facebookissa mutta olis se kiva jutella ihan kasvotustenkin.
Tiiätkö mitä, tuo sun juttusi kuulostaa ihan samalta, mitä sain exäni kanssa kokea, tai ehkä meillä oli vielä pahempaa, ei sanonut edes rakkaaksi.
Alkuhuuma oli ihan mahtavaa, mutta sitten mies muutti luokseni, pian sen jälkeen lähti työmatkalle ja sain sinä aikana tietää että olen raskaana. Kun mies tuli työmatkalta takaisin ja kerroin että olen raskaana, hän suhtautui minuun kuin tautiseen. Kaikki muuttui. Hän alkoi välttelemään minua, roikkui aina vain tietokoneella.
Kun lapsemme syntyi, hän otti hänestä kuvia, ja ihaili tietokoneelta! Ei voinut ihailla luonnossa! Kaikki oli täysin helvettiä, hän roikkui koneella, ja minä hoidin ihan kaikki arkiset askareet. Hän korkeintaan valitti, jos jossakin oli likaa tai lapsi huusi liikaa enkä mennyt heti hiljentämään, että hän saisi taas rauhassa roikkua koneella.
Minusta tuo vain osoittaa että ei miehes välitä eikä rakasta sinua. On kai sun kanssa paremman puutteessa koska ei yksin halua olla. Etsi siis miesjoka oikeesti vie sut treffeille vaikka naistenpäivänä.
Miksi jatkuvaa kehumista, palvontaa, huomionosoituksia vaativia ym. itsekeskeisiä naisia näyttää olevan niin paljon?
Kaiken pitäisi tapahtua vain heidän kauttaan, vain heidän ehdoillaan!
Kiljutaan tasa-arvon perään vaatien samalla vain naisille kuuluvia etuoikeuksia!
En ole sovinisti mutta jos vaimoni olisi "nykyaikainen" minusta saattaisi sovinisti kehittyäkin.
Jokaisen pitäisi saada olla omana itsenään. Sellainen parisuhde missä toista ei rakasteta omana itsenä on todella paskaa. Ihmisellä on ehtoja, ihmisellä on arvo, ihminen ei ole mikään kynnysmatto. Ihminen saa tunnistaa omat tarpeet, tehdä valintoja sen perusteella. Itsekeskeisyys ei ole sitä että arvostaa itseään ja vaatii arvoistaan kohtelua, terve ihminen ei jää epätyydyttävään parisuhteeseen, vaan ottaa itsestään vastuun, teoistaan ja tunteistaan, vaan etsii itselleen ihmisiä ja paikan mitä voi kutsua kodiksi.
Hän ei ole sulle se oikea. Oikeanlainen mies automaattisesti tykkää läheisyydestä, sellaiset haluat. Voi sanoa että olin kolme vuotta epätyydyttävässä suhteessa ja nyt täysin päinvastaisessa suhteessa, olen sitä mieltä että hyvä että lähdin.
Muuten hän kyllä on hyvä kumppani. Auttaa kotitöissä, ei käytä päihteitä eikä mun sitä tarviis pelätä että hän pettäisi minua. Ainut vaan on tämä läheisyys/yhdessä olo aika meiltä uupuu. En nyt tarkota sitä et joka viikko täytyis viedä johonkin. Mulle riittäis esim että katottais tv:tä yhdessä tai et mentäis kävelylle tai jotain minkä ei tarvitsisi maksaa kunhan vaan tehtäis jotakin yhdessä. Kyl minä tiedän että ei pelkästään hänessä oo ongelma vaan myös minussa. Noh kun aloitin kerta tämän keskustelun niin voin kertoo mitä huonoo minussa on. Minulla on ongelma. Olen täys ikänen ja pelkään jäädä kotiin yksin illaksi/yöksi. Kumpikaan meistä ei tällä hetkellä käy töissä, mutta minun miehelläni on harrastus. Hän kuvaa lentokoneita. Meillä ei ole autoa eikä kummallakaan ole ajo korttia ja lentokentälle täältä meiltä on jonkin verran matkaa. Mies kulkee pyörällä yleensä sinne. Itelläni ei oo pyörää enkä oikein tykkää pyöräillä. Joskus illalla saattaa tulla äkki lähtö kentälle ja yleensä silloin jään yksin kotiin. Välillä miehen veli tai äiti suostuu autolla kuskaamaan sinne niin silloin pääsen myös mukaan. Kun kävin töissä muutaman kerran hän joutui yöllä lähtemään ja silloin yleensä meille tulee riita. Sanoin hänelle että minulla on töitä ja että hän ei ajattele minua yhtään. Hän on sen verran jääräpää ettei kuunnellut sanojani ja lähti. Sit siinä valvoin kun en saanut unta, kunnes hän sit tuli vähän ajan päästä takasin. Minä ehkä tiedän tämän mun pelkoni syyn. Vanhempien luota muutin suoraan mun mieheni luokse eli en ole asunut yksin eli en ole ilmeisesti tottunut olemaan yksin. Te jotka luette tämän niin toivon että ymmärrätte myös minun tilannettani. En tahdo olla mikään digtaattori mutta minä en sille yksin kertasesti voi mitään että minua pelottaa. Jos jollakin on myös ollut tai on yksin jäämis pelkoja niin ottaisin mielelläni neuvoja vastaan miten saisin tän tunteen pois. Yks päivä kävi täs mieles että pitäiskö mun muuttaa yksin asumaan että tottuisin sit yksin oloon. Tosin mul ei oikein oo varaa muuttaa kun vuokra-asunnoissa on niin korkeat takuudet.
Kannattaa miettiä keinoja, miten vapaudut tuosta yksin jäämisen pelostasi ja etsiä siihen vaikka netistä apua.
Roolitat miestäsi tällä hetkellä lähihoitajaksi ja yrität kahlita häntä kotiin. On toki selvä, että sellainen latistaa suhdetta, vaikutat miehestäsi varmaankin enemmän potilaalta kuin aikuiselta naiselta ja tasavertaiselta seurustelukumppanilta. Mies rupeaakin käyttäytymäänkin kuin päivystävä hoitaja nykypäivänä eli istumaan tietokoneen äärellä.
Olen yrittänytkin etsiä netistä tietoa ja siksi mainitsin myös tässäkin siitä ja tosiaan jos jollakin on tai ollut samanlainen ongelma niin mielelläni kuuntelisin neuvoja ja kokemuksia. Olen käynyt terapeutillakin tässä pari vuotta sitten ja se auttokin kunnes se on nyt tullut takasin. Mies on sanonut että ymmärtää minua mutta siltikin lähtee kentälle.
Jos ei ole läheisyyttä niin ei ole rakkautta. Miehes rakastaa tietokonettaan eikä sinua. Tuollaiset suhteet kuolee ja kuihtuu hyvin nopeesti. Olisit varmaan yksin onnellisempi. Varmana on paljon pahempiakin suhteita jossa mies juopottelee ja nainen tekee kaikki kotityöt ja läheisyydestä ei tietoakaan. En ymmärrä miksi naiset sitten on sellaisen miehen kanssa.
kumppanisi on tunnevammainen, kommunikointikyvytön, mielistelevä pönttö, jolla ei ole mitään käsitystä itsestään ja siitä, mitä todella haluaa elämältään, mikä todella elämässään on tärkeää. pellolle vaan tuommoinen, on niitä fiksuja, empaattisia ja aloitekykyisiäkin yksilöitä olemassa nääs :) itse en katselisi kuvaamasi kaltaista moukkaa sekuntiakaan, enää. kerran katselin, mutta onneksi tajusin lähteä ymmärtäessäni hänen rajoittuneisuutensa ja henkisen ja fyysisen velttoutensa olevan pysyvää laatua. puheista ja lupauksista viis. nyt on kumppani, jonka kanssa vuorovaikutus toimii, jota voin kunnioittaa ja arvostaa, johon voin turvata, jonka kanssa voin jakaa elämäni, tunnetasolla ja ääneen. ja joka puolestaan voi olla varma, että minä haluan vastata hänen tarpeisiinsa yhtä lailla.
vaihtamalla paranee. ihmisten pitäisi erota enemmän, sanoi joku terapeuttikin jossakin julkaisussa :) turhaan vääntöön turhaa tuhlata voimiaan. jos joutuu ooemaan suhteessa yksin, eikä toinen pysty eikä tahdo edes yrittää yhteisen hyvän eteen, parempi häipyä. se oikea tulee kyllä vastaan jossain vaiheessa. se ihminen jonka kanssa on hyvä olla, jonkakanssa voi riidellä rakentavasti, jota rakastaa, jonka kanssa kasvaa, yhdessä ja samaan suuntaan, silti toiselle tilaa antaen :)
Oliskohan teissä molemmissa vähän "vikaa" siinä mielessä, että tarvitsisitte kasvamista aikuiseksi? Sinä et ole itsenäinen ja tarraudut mieheen. Miehesi tekee siinä ihan oikein, että hän ei tottele sinua siinä, että sinä sitoisit hänet kokonaan itseesi ja kotiin. Huomasitko itsekin, että vaikka mies oli poissa kuvaamassa lentokonetta, niin mitään pahaa ei tapahtunut sillä aikaa? Pelkosi on ihan aiheeton. Kannattaa tehdä sitä jatkossakin, että mies käy välillä yksin jossakin, jotta näet todellakin sen, että pärjäät ilman häntäkin. Tee sillä aikaa jotakin kivaa ja yrität olla ajattelematta häntä.
Onnellisuus lähtee ennen kaikkea omasta itsestäsi. Et voi tarrautua mieheen ja vaatia, että hän tekee sinut onnelliseksi. Uskon, että iso ongelma on siinä, että teillä ei ole työtä ja olette liikaa yhdessä.
Sinun pitää opetella puhumaan miehen kanssa. Jos joku asia ärsyttää, niiin ota se puheeksi tai vaikka kommunikoi hänen kanssa tietokoneen kautta, jos puhuminen tuntuu vaikealta. Voisitteko sopia, että mikä olisi sellaista aikaa, että mies saa olla tietokoneella? Silloin voisi olla joka päivä joku tietty aika, jolloin tietokone on suljettuna ja kännykkää ei pidetä kädessä, vaan tekisitte yhdessä jotakin. Sitten kun mies on koneella, anna hänen olla siinä rauhassa ja tee itse jotakin muuta, josta pidät.
Kyllä teillä on aineksia hyvään parisuhteeseen, mutta kummankin pitää olla joustava ja ottaa toinen huomioon. Keksikää harrastuksia, joita voi tehdä yhdessä ilmaiseksi.
kummassakin voi olla noissa vikaa, mutta nettiriippuvainen on se joka ei kyl muutu, joka vaan tylsistyy lisää aikaa myöten. aloittaja vois opetella ensin itsenäistä elämää,
elää yksin ja varttua aikuseks, ja etsiä sitten kunnon miehen.
Hieman vastaavanlainen tilanne meillä. Avioliittoomme on kriisissä ja se aiheuttaa minulle valtavaa ahdistusta. Taas yhtenä päivänä, kun olimme riidelleet, menin pihalle mieheni luo kun hän oli pilkkomassa puita. Ehdotin että voitaisiinko nyt jutella aikuisten oikeesti. Vastaus oli että hänellä on nyt hommat kesken. Minunkaan mieheni ei ole lainkaan romanttinen, ja hän on sen monesti itsemyöntänytkin. Olen monesti kaivannut tukea, mutta häneltä puuttuu täysin empatia.
Jotkut miehet vaan ovat sellaisia...mutta kyllä se naista syö.