Vaimo ilmoitti jouluna, että tunteet ja halut minuun on mennyttä ja hän halusi eroa. Sanoin että otetaan rauhassa, tutkaillaan tilannetta ja jos eroon päädytään, niin hyväksyn senkin ratkaisun. Kävi kuitenkin ilmi, että pelissä on mukana myös kolmas pyörä. Tämä kolmas pyörä oli kuitenkin hetken huumaa ja se huuma on vaimon puolelta ilmeisesti ohi. Minulle tuo kolmas pyörä ja siitä valehteleminen olivat liikaa.
Nyt vaimo on ruvennut epäröimään eroaatoksissa ja kun vein hänelle avioero hakemuksen allekirjoitettavaksi, niin hän sanoi että tuo on nyt liian aikaista tässä vaiheessa. Itsekunnioitukseni ei kestä sitä, että tätä tilannetta roikotetaan pidempään. Ajattelen itse, että avioero hakemuksesta alkaa harkinta-aika, jonka aikana sitten voi vielä harkita onnistuisiko parisuhteen korjaaminen.
Ehkä voisin kuvitella jossain tilanteessa,että yhteiselämäkin olisi mahdollista. Jos vaimoni vielä rakastaa minua. Minulla kaikki tunteet eivät vielä ainakaan ole sammuneet, mutta paljon työtähän luottamuksen takaisin saaminen vaatisi. Olisihan se lasten ja taloudenpidonkin kannalta helpompaa. Pettämisenkin voisi antaa anteeksi, valehtelu on vaikeampaa, mutta kuka sitä tässä maailmassa valehtelematta ja tekemättä typeryyksiä selviää? Rakkaudettomaan "järkiliittoon" en kuitenkaan ole lähdössä.
Pitäisikö jatkaa avioeropapereiden eteenpäinviemistä ja viedä paperit yksin, vai vieläkö pitäisi antaa tilanteen rauhoittua näissä asetelmissa ja odottaa vaimon ratkaisua?
Nyt vaimo on ruvennut epäröimään eroaatoksissa ja kun vein hänelle avioero hakemuksen allekirjoitettavaksi, niin hän sanoi että tuo on nyt liian aikaista tässä vaiheessa. Itsekunnioitukseni ei kestä sitä, että tätä tilannetta roikotetaan pidempään. Ajattelen itse, että avioero hakemuksesta alkaa harkinta-aika, jonka aikana sitten voi vielä harkita onnistuisiko parisuhteen korjaaminen.
Ehkä voisin kuvitella jossain tilanteessa,että yhteiselämäkin olisi mahdollista. Jos vaimoni vielä rakastaa minua. Minulla kaikki tunteet eivät vielä ainakaan ole sammuneet, mutta paljon työtähän luottamuksen takaisin saaminen vaatisi. Olisihan se lasten ja taloudenpidonkin kannalta helpompaa. Pettämisenkin voisi antaa anteeksi, valehtelu on vaikeampaa, mutta kuka sitä tässä maailmassa valehtelematta ja tekemättä typeryyksiä selviää? Rakkaudettomaan "järkiliittoon" en kuitenkaan ole lähdössä.
Pitäisikö jatkaa avioeropapereiden eteenpäinviemistä ja viedä paperit yksin, vai vieläkö pitäisi antaa tilanteen rauhoittua näissä asetelmissa ja odottaa vaimon ratkaisua?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Eli vaimosi pettyi tuohon uuteen ihanaan suhteesen ja nyt sinä kelpaat vaihtopenkiltä..
Sinuna jatkaisin asiaa eteenpäin. Toki samalla kun harkinta aika on meneillään voitte pohtia sitä yhteistä elämää. Muuten vaimosi saattaa edelleenkin pitää sinua itsestäänselvyytenä ja olette jonkun ajan päästä taas samassa tilanteessa. Aina löytyy niitä hetken ihastuksia jos vaan haluaa ottaa vastaan.
Itse en enää voinut jatkaa kun olin vuosi sitten melko samassa tilanteessa. Näin jälkeenpäin ei ole kaduttanut yhtään. Talouskin kesti, nykyään kun pärjää hiukan vähemmällä. Lapsetkin on pärjänny kohtuu hyvin.
Kysehän on tosiaan niin kuin edellinen kirjoitti että istut vaihtopenkillä.
Nyt vielä kelpaat kun olet tuttu ja turvallinen kunnes löytyy jälleen se uusi.
Tekosyitähän tälle eroamisen, pettämisen yms.syille halutaan oikeuttaa esim että tunteet on kuollut.... mutta ei itse enää halua panostaa parisuhteeseen.
Mihinkä ne silloiset jouluiset erofiilikset ja tuntemukset olis hävinneet häneltä ja pystyisitkö edes luottamaan häneen kun hän lähtee sinne "tyttöjen risteilylle"?
Ala vaan katselemaan itsekkin laastari tai miksei vakavampia suhteita muualta ja pistä rattaat pyörimään eron suhteen.
Muuten suht asiaa, mutta tuo viimeinen lause!
Minkä ihmeen takia heti eroprosessin aikana pitäisi "katsella laastaria"?!
Kyllä uuden suhteen alkaessa on oikeus olettaa olevansa jotain muuta kuin laastari! Ja mitä tulee vakavamman suhteen aloittamiseen, niin ensin pitää erota ja nuolla haavat (jos niitä on), laittaa oma ja lasten elämä uusille raiteille ja sitten EHKÄ katsella ympärilleen.
Aloittajalle: mietipä nyt tarkkaan, onko "varallaolo" vaimosi elämässä se, mitä itse todella haluat? Etkö ole milestäsi ansainnut parempaa kuin toinen jalka oven välissä heiluvan kumppanin? Vaimosi on päässyt jo vieraan makuun - pettynyt siinä ja palannut häntä koipien välissä kotiin, mutta mikä takaa, ettei tilanne ole ensi vuonna sama? Kun kerran annat anteeksi ja jäät "katselemaan tilannetta", toinen tulee käyttämään tätä jatkossakin hyväkseen "eroillessaan" sinusta.
Vaimosi teki jo kertaalleen ratkaisunsa - joten nyt on aika sinun tehdä omasi ja päättää, onko epävakaa avioliitto se, mitä haluat ? Vaikka tietysti lasten ja talouden kannalta on hyvä, jos jäätte yhteen, niin entäs tosiaan sitten, jos vaimosi ihastuu uudelleen ja on lähdössä? Sekö on lapsille hyväksi?
Menkääs parisuhdeterapeutille. Erositte tai ette, niin siellä se päätös selkiytyy. Vaimosikin pitää selvittää itselleen, miksi lankesi vieraaseen mieheen. Usko pois, ei se terapeutti pure.
Mun mies vaan kieltäytyy terapeutille lähtemästä, ja olen käynyt yksin. Ero tulee, koska en saa yhteisiin asioihin ja tunteisiin ja tavoitteisiin tolkkua ilman perusteellisia keskusteluja, ja asioiden halki puhumista, joita taas tulevan ex- mieheni mielestä ei tarvita, kunhan jatketaan samaa rataa kuten ennenkin. Lakaistaan moska maton alle ja siellä se paska on ikuisesti piilossa? Luottamusta ei enää ole eikä tule, koska toinen ei näytä mulle olevan tosissaan. En sitten minkään halua yrittää.
Ollaan me parisuhdeterapeutilla oltu muutaman kerran. Siellä vaimo on puhunut menneiden aikojen ongelmista, ja sanonut vaan että jos ei saa aikaa miettiä, niin haluaa erota. Toisesta miehestä ja sen vaikutuksista ei ole puhuttu, kun ei kuulemma liity tähän aisaan. Ei se parisuhdeterapeuttikaan omissa maailmoissa elävää rouvaa näytä tiputtavan.
Tosiaan kuten Jatka prosessia sanoi. Itsekkin koen että jäin toiseksi vaihtoehdoksi ja nyt sitten kaivetaan hyvä isä ja muuten mukava mies paikkaamaan se rikkoutunut lyhyt ihastus. Pakko varmaan vaan yrittää painaa omia tunteita uuteen suuntaan ja katsoa eteenpäin. Laastareista en niin välitä, mutta olisihan se hyvä vähän uusia ihmisiä tavata.
Laastarilla tosiaan tarkoitin sitä kun sitä käyttää niin naiset kuin miehetkin omassa erorosessissaan ja se on ikävää kyllä laastarin kohdalla.
Niin käytin minäkin aikoinaan jätettynä eräänlaisena lohdukkeena senpä takia itse kierrän kaukaa juuri eronneet.
Ja se on hyvä jos olet voimakastahtoinen eroprosessisas ja muutenkin sitten mutta mene "ulos" omista ympyröistänne.
Toivotan tsemppiä ja voimaa niin sinulle kuin lapsille!
Tässäkin tapauksessa ei ajatella mitään lapsen etua vaan omien jopa itsekkäidenkin ajatusmaailmojen ajatusta...
Lapsia tässä eniten ajattelen. Heidän vuoksi olen valmis aika isoihinkin kompromisseihin. Kuitenkin on ajateltava myös niin, että lapset eivät voi hyvin rakkaudettomassa perheessä. Ilman aikuisten toisilleen antamaa turvaa ja hyvinvointia aikuisilla ei ole voimia antaa sitä lapsille. Pahimmassa tapauksessa vanhemmat aiheuttavat toisilleen pahoinvointia joka heijastuu lapsiin.
Omalla ja omien lapsien kohdalla onneksi kaikki menny hyvin. Täytyy toki myöntää että lasten elämä koki sen suurimman muutoksen. Niin minut ainakin pitäny tyytyväisenä se kun lapset ovat kertoneet että iskä on nykyään huomattavasti mukavampi ja oloisempi. Sellainen olo tosin kyllä itsellänikin on. Ennen olin aina se paha ja huono tyyppi.. mutta olinkohan. Olen myöskin tämän erovuoden käyttänyt niin itseni kehittämiseen kuin sen että olen lapsien elämässä mahdollisimman paljon mukana ja että tietäävät että aina kun minua tarviivat niin tukea saavat.
Mitä uusiin suhteisiin tulee niin aika mukavaa on ollut olla hetki yksin.. toki pientä sutinaa niin pysyy mieli virkeenä:)
"Toisesta miehestä ja sen vaikutuksista ei ole puhuttu, kun ei kuulemma liity tähän aisaan."
Tuo asenne pettävissä naisissa ottaa niin helvetisti päähän. Syytetään aina jotain muuta.. Jokainen tekee itse sen päätöksen alkaako salasuhteesen vai ei. Mies kun pettää niin on heti sika, nainen kotona kaltoin kohdeltu.
Onneksi nyt painellaan kohti kesää ja tällä kertaa fiilis on pitkästä aikaa hyvä. Joten eiku voimia ja jaksamisia.
Mitä jos jatkat prosessia. Edessä tulee olemaan harkinta-aika, jolloin voi vetää hakemuksen pois jos siltä tuntuu.
Ja vaikka harkinta-aika menis iumpeen, mutta et jatka prosessia, se raukeaa siihen.
Siloin sinulla olisi "jalka kummassakin leirissä". Omalle kohdalle en tuota voisi ajatella, jos eroa olisin hakemassa. Lopullinen päätös ja piste.
Kun en kuitenkaan sinun ja teidän tilannettanne tiedä, muuta kuin sen minkä kerrot, pintapulisesti, mitään neuvoa on mahdoton mennä sanomaan.
Samaa mieltä olen siitä, että lapset kärsii takuulla liitossa jossa vanhemmilla on tulehtuneet välit. Vaikka mitään väkivaltaa yms. ei kuvassa olisikaan mukana.
Päätös on omasi/teidän.
Vähän vastaavanlainen tilanne päällä. Harkinta-aika menossa, samanlaisia tuntemuksia käyn läpi. Ihastukset ovat takana päin, joten tässä olemme vain me kaksi - ja siellä te kaksi - joiden pitäisi pystyä päättämään järkevästä tulevaisuudesta. Anteeksiantoon itsekin uskon, mutta löytyykö tarpeeksi yritystä ja yhteistä tahtoa? Löytyykö vielä rakkautta?
Ajattelen samoin kuin sinä: "Rakkaudettomaan "järkiliittoon" en kuitenkaan ole lähdössä". Vaimoni hätäpäissään ehdotti jotain tällaistakin. Minusta ei hommaan ole. Lisäksi uskon, että rakkaudettomasta 'järkiliitosta' kärsisivät eniten lapset. Eli joko ollaan kimpassa kunnolla, tai sitten ei ollenkaan. Jos saisi takuun siitä, että homma tulisi toimimaan, en epäröisi hetkeäkään, panostaisin satasella ydinperheeseen.
En osaa neuvoa sinua, kun en itsekään tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Omat tunteeni vaimoani kohtaan ovat pikkuhiljaa hiipuneet, tällä hetkellä olemme hyviä kavereita. Ehkä sanon näin, että jos sinulla/teillä on yhtään toivoa jäljellä, yrittäkää vielä. Egot, pettymykset, pelot ja pinnallisuudet tuntuvat tällä palstalla jylläävät, mutta rohkea jättää ne omaan arvoonsa. Toivon sinulle, ja teille, parasta.
Muuten en ota kantaa tilanteeseen, mutta avioerohakemukseen ei tarvitse molempien nimiä. Voit hakea eroa myös yksinäsi.
Lisäys.... Jos ja kun haet yksin, hakemus tehdään kahtena kappaleena.
Eikä tarvitse tehdä kahtena kappaleena. Ihan yksi kappale riittää, ja yksi allekirjoitus.
No en sitten tiedä..... mutta ainakin tässä lomakkeessa niin sanoo...
https://lomake.fi/b/ec/index.cgi/download?s=xZsVHZCInrLRQzJ&id=3838/8E479E4B2D7ECA36056527601E3678A2&type=statics
Jaa niin missä?
No omasta kokemuksestakin voin sanoa, että yksi lappu riitti. Käräjäoikeushan tekee hakemuksesta oman dokumenttinsa diarianumeroineen kaikkineen, joten ei siinä hakijalta kahta lappua tarvita.
Tuo nimikirjoituksen odottelu oli varmaankin pääni sisällä jotain toiveajattelua siitä että hän ei nimeä saisi raapustettua ja kaikki palaisi ihanasti ennalleen.
Yksi lappu riitti minullakin.
Eihän tuota kukaan muu osaa ratkaista haluatko jatkaa liitossasi vai et. Sinun itsesi on päätettävä.
Näihnän se on. Onneksi päätöksenteko helpottui, kun selvisi että suhde ei ollutkaan vielä ohi. Homma selvä. Paperit käräjäoikeudessa. Kaikkea sitä uskoikin toiselta, kun itse vielä elättelee toiveita.
Ehkä kaikki on sitten omassa päässäni. Toisaalta olen tyytväinen,kun on jo uusi mies rinnalla,joka ymmärtää tilanteeni. lisäksi vähän varalla on toinekin mutta en ole hänen tunteistaan niin varma. Eli kolmen miehen loukussa näin leikkisästi ollaan.