Mitä sinä sinkku mietit eniten kuoleman suhteen? Rehellisesti joudun myöntämään, että minua mietityttää eniten se, että joku joutuu siivoamaan aikuisviihteeni.
Mitä ajattelee perikunnan jäsenet, jotka tulevat siivoamaan kuolleen sinkun asunnon ja joutuvat käymään läpi sen kaiken pornon, jota AT-miehellä mahdollisesti on verrattain kunnioitettava määrä?
Ainakin Fetissit ja mielenkiinnon kohteet paljastuvat oman kuoleman jälkeen. Todella noloa! Mitä ihmiset ajattelevatkaan: "Tyyppi oli eläessään aika normaali, muta kaapit täynnä ihmeellistä fetissi-pornoa."
Olisi upea jos olisi joku rahalla ostettava palvelu, jossa kuoleman jälkeen vakuutusyhtiön osoittama ventovieras henkilö kävisi hakemassa ja hävittäisi kaiken pornon, ennen kuin omaiset pääsevät kuolleen ausntoon.
Olisin valmis maksamaan jo nyt, etukäteen, paljon siitä, että joku siisitisi jälkeni kuolemani jälkeen ennen kuin kukaan minut oikeasti tuntema pääsee käsiksi tähän kaikkeen. Tai sitten jos saisi omasta kuolemasta etukäteisilmoituksen 12 tuntia aikaisemmin, voisi siivota itse oman asuntonsa viiemisinä tunteinaan ja jättäisi "kauniin" asunnon taakseen.
Mikä mietityttää eniten kuolemassa?
39
244
Vastaukset
- Ikisinkku M
Ei mulla ainakaan ole mitään pornokokoelmia missään tai mitään muutakaan hävettävää löydettäväksi niin siinä mielessä ei väliä kuka siivoaa. Miten muuten ajattelit sitten toimia jos satut jonkun naisen löytämään joka alkaa viettämään aikaa asunnollasi? Et mitenkään voi estää sitä etteikö se aika piankin törmäisi pornokokoelmiisi jos niitä on mittavat määrät ja jos ei ole samalla tavalla kiinnostunut sehän saattaa säikähtää ja nostaa kytkintä heti löydön tehtyään.
- oooooouuuu
En ole ap mutta itselläni on nimenomaan sen takia paljon pornoa kotona koska oikeata naista ei ole. Todennäköisyys oikean naisen löytämiseksi on tasan 0.
- dfgdfgd
Naisen löytyminen on yhtä todennäköistä kuin voitto lotossa.
Sitäpaitsi naisen tuloon voi jotenkin varautua, kun henki lähtee ykskaks niin siinä ei ehdi hävittää mitään pornokokoelmiaan/tekopillujaan/panonukkejaan kotoaan. - Ikisinkku M
dfgdfgd kirjoitti:
Naisen löytyminen on yhtä todennäköistä kuin voitto lotossa.
Sitäpaitsi naisen tuloon voi jotenkin varautua, kun henki lähtee ykskaks niin siinä ei ehdi hävittää mitään pornokokoelmiaan/tekopillujaan/panonukkejaan kotoaan.Missä vaiheessa tutustumista muka olisit hävittämässä pornokokoelmia? Luultavasti jemmaisit niitä kuitenkin kaiken varalta ja sitten joskus kun sinä olet jossain ja nainen yksin asunnossasi tekisi hän karmean löydön salattuun elämääsi, kun tulisti kotiin olisi pöydällä vain lappu jos sitäkään, sinulla tuska ja ikävä rinnassa ja naisella ikuinen trauma siitä kun paljastuit pervoksi.Jos pornoa kamaa mittavasti kaapeista löytyy kyllä siitä on parempi hankkitua eroon jo ennen sitä naista.
- nöösi_poika
"Miten muuten ajattelit sitten toimia jos satut jonkun naisen löytämään joka alkaa viettämään aikaa asunnollasi?"
Siivoaisin pois ja hävittäisin pahimmat, mutta jättäisin osan kokoelmasta säilöön. Tuskin nainen niitä hätkähtäisi.
Mutta kyllä sitä hävitettävää olisi ennen kuin nainen saisi käydä kaappejani omatoimisesti läpi, se on selvää. Ongelmaa tällaisesta naisesta ei tosin tällä hetkellä ole. - sdd
dfgdfgd kirjoitti:
Naisen löytyminen on yhtä todennäköistä kuin voitto lotossa.
Sitäpaitsi naisen tuloon voi jotenkin varautua, kun henki lähtee ykskaks niin siinä ei ehdi hävittää mitään pornokokoelmiaan/tekopillujaan/panonukkejaan kotoaan.Sama juttu täällä, että mitään naista ei minulle tule koskaan löytymään joten aivan sama missä kunnossa minun kämppäni on ja onko siellä paljon pornoa. Sitä paitsi, ennen vanhaanhan oli pornolehtiä mutta nettiaikana ei niinkään.
- Ikisinkku M
nöösi_poika kirjoitti:
"Miten muuten ajattelit sitten toimia jos satut jonkun naisen löytämään joka alkaa viettämään aikaa asunnollasi?"
Siivoaisin pois ja hävittäisin pahimmat, mutta jättäisin osan kokoelmasta säilöön. Tuskin nainen niitä hätkähtäisi.
Mutta kyllä sitä hävitettävää olisi ennen kuin nainen saisi käydä kaappejani omatoimisesti läpi, se on selvää. Ongelmaa tällaisesta naisesta ei tosin tällä hetkellä ole.Se nainen voi tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta, jää luoksesi viikonlopuksi ja kun sinä maanantaina menet töihin jää nainen vielä kun on vapaalla, odotellessaan siivoilee kämppääsi ja tekee karmean löydön, vuosisadan rakkaustarina kaatuu vaatekaapista löytyneeseen kuminukkeen, on se sääli jos niin käy.
- 12+8
Ikisinkku M kirjoitti:
Se nainen voi tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta, jää luoksesi viikonlopuksi ja kun sinä maanantaina menet töihin jää nainen vielä kun on vapaalla, odotellessaan siivoilee kämppääsi ja tekee karmean löydön, vuosisadan rakkaustarina kaatuu vaatekaapista löytyneeseen kuminukkeen, on se sääli jos niin käy.
Miten oot onnistunut olemaan ikusinkku, vaikka nuita naisia tulee vähän väliä siivoilemaan kämppää yms.
- nhjkmj
Ikisinkku M kirjoitti:
Missä vaiheessa tutustumista muka olisit hävittämässä pornokokoelmia? Luultavasti jemmaisit niitä kuitenkin kaiken varalta ja sitten joskus kun sinä olet jossain ja nainen yksin asunnossasi tekisi hän karmean löydön salattuun elämääsi, kun tulisti kotiin olisi pöydällä vain lappu jos sitäkään, sinulla tuska ja ikävä rinnassa ja naisella ikuinen trauma siitä kun paljastuit pervoksi.Jos pornoa kamaa mittavasti kaapeista löytyy kyllä siitä on parempi hankkitua eroon jo ennen sitä naista.
Tästä tuli mieleen tutkimus, jossa kaikkein eniten pornoa katseltiin asuinalueilla, jossa oli uskonnollisista piireihin sitoutuneita ihmisiä. Joten jos pornon katselu tekee pervoksi, ovat uskonnolliset ihmiset kaikkein pervoimpia ja näitä "karmeita" ihmisiä pitäisi vältellä kaikin tavoin. Hui!
- Ikisinkku M
12+8 kirjoitti:
Miten oot onnistunut olemaan ikusinkku, vaikka nuita naisia tulee vähän väliä siivoilemaan kämppää yms.
Tuo ikisinkku kertoo tilasta johon aina palaan. Ei niitä naisia nyt vähän väliä ole tullut mutta silloin kun on niin kyllä he kodissani ovat aikaansa viettäneet itsekseenkin kun olen ollut töissä tms. ja on jopa siivoilleetkin toisinaan. Luulenpa että tämänkokoisessa asunnossa saattaisi nainen ihan vahingossakin törmätä johonkin jos etsisi tavaroilleen vapaata tilaa kaapeista ja olisihan se vähän noloa jos sieltä jotain pornovermeitä putkahtelisi vastaan, no onneksi niitä eikä mitään muutakaan salattavaa ole niin voi ihan hyvin antaa naisen jäädä pidemmäksikin aikaa pesimään jos vaan haluaa.
- Et silleen...
So what ? Ei siinä pornossa nyt mitään niin ihmeellistä ja erikoista ole. Katselen silloin tällöin ennemmin pornoa, kuin että kävisin hakemassa baareista yhden illan kivaa tai epämäärisiä fuckbuddy-panoja, joissa riski on aina miehellä. Jos ei ole oikeaa parisuhdetta, silloin ollaan ilman.
Ja todellakaan, kuoleman jälkeen ei todellakaan kiinnosta, mitä muut ajattelevat.
- Ajasta ikipoikuuteen
Henkilökohtaisesti kaikista eniten huolestuttaa se, että kuolema ei olekaan kaiken loppu vaan menen kuoleman jälkeen taivaaseen ja siellä Jumala ja enkelit tietävät, että en eläissäni koskaan nussinut ja osoittavat sormella ja nauravat: lällällällällällällää, panematon ikipoika! Tai että joudun helvettiin ja siellä Paholainen ja demonit tekevät saman. Ja taivaassa tai helvetissä myös kaikki muut saavat tietää, että menin hautaan poikuus tallella. Kaiken lisäksi niissä paikoissa joutuu viettämään ikuisuuden eikä pääse panemaan!
Tämä asia huolestuttaa suuresti minua ja mietin sitä usein. Haluaisin olla täysi ateisti, mutta en pysty täydelliseen epäuskoon. Yritän epätoivon vimmalla todistella itselleni, ettei mitään taivasta tai helvettiä voi olla, mutta aina vaan uskon poikanen nostaa päätään. Kaikista parasta tosiaan olisi, jos ei ole mitään kuolemanjälkeistä elämää eikä kukaan saa tietää häpeällistä salaisuuttani.- Ajasta ikipoikuuteen
Niin ja toinen asia on myös jos kuolen häpeällisellä tavalla, vaikkapa runkatessani olen naisten alusvaatteissa tai työntänyt dildon peräreikään ja saan sydänkohtauksen ja minut löydetään naisten alusvaatteissa ja dildo perseessä! Ja jos vielä itse joudun vaikka taivaaseen ja sieltä näen miten minut löytäneet nauravat räkäisesti ja lehdissä kirjoitetaan: mies löytyi kuolleena naisten alusvaatteissa ja dildo peräsuolessa. Kaikki saavat tietää mikä pervertti olen. Voi sitä häpeää! Parempi kun ei ole taivasta eikä helvettiä, niin ei ainakaan itse tarvitse siellä hävetä.
- Naisasialooseri.
Minuakin hävettäisi suunnattomasti taivaaseen meno, koska kuvittelen, että kuolleet taivaasta seuraavaat elämääni maapallolla. He ovat siis nähnet kaiken runkkaukseni vuosikausien ajalta sekä muut säälittävyyteni. Siis koko sukupuuni tästä hetkestä ihmiskunnan aamuhämärään olisi seurannut säälittävää elämääni maan päällä ja kun menisin taivaaseen niin he nauraisivat minulle.
- ätmi
Naisasialooseri. kirjoitti:
Minuakin hävettäisi suunnattomasti taivaaseen meno, koska kuvittelen, että kuolleet taivaasta seuraavaat elämääni maapallolla. He ovat siis nähnet kaiken runkkaukseni vuosikausien ajalta sekä muut säälittävyyteni. Siis koko sukupuuni tästä hetkestä ihmiskunnan aamuhämärään olisi seurannut säälittävää elämääni maan päällä ja kun menisin taivaaseen niin he nauraisivat minulle.
Jos jokin osa ihmisestä jää olemaan kuoleman jälkeen, se tuskin välittää maanpäällisestä menosta. Ehkä korkeintaan se, ettei maanpäällinen yksilö edistynyt enempää, voi surettaa?
- Tiedän kyllä mikä
ätmi kirjoitti:
Jos jokin osa ihmisestä jää olemaan kuoleman jälkeen, se tuskin välittää maanpäällisestä menosta. Ehkä korkeintaan se, ettei maanpäällinen yksilö edistynyt enempää, voi surettaa?
Niin, se ettei edistynyt poikuudesta täyteen miehuuteen (=nussinut) jää surettamaan.
- pervoseks
Eipä se enää kuollutta hävetä, jos on vaikka jääkin pervoiluistaan kiinni. Jokaine on kuitenkin pervo omalla tavallaan. Miks tarvii hävetä mitään? Jokaisen oma asia, mistä nauttii seksissä (tai runkatessaan paremminkin).
- nöösi_poika
"Eipä se enää kuollutta hävetä, jos on vaikka jääkin pervoiluistaan kiinni. Jokaine on kuitenkin pervo omalla tavallaan."
Jokainen kuitenkin haluaa jollain tavalla kontrolloida julkista kuvaansa. Ongelma vaan on se, että kuoleman jälkeen kontrolli loppuu ja kaikki mitä on elämänsä aikana rakentanut kulisseiksi kaatuu ja totuus paljastuu omaisille. Vähän liioitellen voisi sanoa, että siinä menee elämäntyö hukkaan. - merkityksettömät
nöösi_poika kirjoitti:
"Eipä se enää kuollutta hävetä, jos on vaikka jääkin pervoiluistaan kiinni. Jokaine on kuitenkin pervo omalla tavallaan."
Jokainen kuitenkin haluaa jollain tavalla kontrolloida julkista kuvaansa. Ongelma vaan on se, että kuoleman jälkeen kontrolli loppuu ja kaikki mitä on elämänsä aikana rakentanut kulisseiksi kaatuu ja totuus paljastuu omaisille. Vähän liioitellen voisi sanoa, että siinä menee elämäntyö hukkaan.sellainen ei tätä maailmaa hetkauta suuntaan eikä toiseen, usko vaan. Ei edes miljardia kiinalaista kiinnosta meidän pieni elämä. Oli se millainen tahansa. Ja kun tarpeeksi aikaa kuluu, sanotaan vaikka 100 vuotta, ei meitä ketään ole täällä enää muistelemassa, millainen pervo olit eläessäs. Et niin suuri ihminen kuitenkaan ole, etkä merkittävä. Ihan vaan lohdutukseks nämä sanat.
- muuten kyllä
Keskutelu ei ole ajankohtainen
- lkök
Eikö kukaan teistä mieti sitä, että joutuukin kuoltuaan helvettiin?
- Naisasialooseri.
lkök kirjoitti:
Eikö kukaan teistä mieti sitä, että joutuukin kuoltuaan helvettiin?
AT-miehellä helvetti on jo maan päällä. Incel=inhell
- 23+8
Mitä ihmeen väliä sillä on sinulle kuolemasi jälkeen mitä muut sinusta ajattelevat? :-o
Jos sillä jotain väliä niin kannattaa varmaan elää niin ettei tarvitsisi jälikäteen hävetä tekemisiään.- Naisasialooseri.
Siis hävetä ennemminkin tekemättä jättämisiään eli nussimatta jättämisiään.
- nöösi_poika
"Mitä ihmeen väliä sillä on sinulle kuolemasi jälkeen mitä muut sinusta ajattelevat? :-o
Niin. Itse tajusin tänä aamuna hampaita harjatessani, että ketjun aloituksessa esittämäni huoli on toisaalta aika itsekästä.
On itsekästä vaatia, että minä kontrolloin tarinani loppuun asti. Saahan kirjailijakin kirjoittaa kirjansa viimeiseen pisteeseen asti sellaisena kuin haluaa, ja vasta sitten kirja on valmis.
Samoin minä haluaisin itsekkäästi "kirjoittaa" elämäni loppun asti ja päästä vaikuttamaan vielä siihen, mitä kuolemani jälkeen minusta paljastuu ja tulee esiin. Siksi jäljet oudoimmista fetisseistä pitäisi siivota kuolemani jälkeen ennen kuin kukaan omainen pääsisi niihin käsiksi.
Toisaalta jokainen joka jäämistöni siivoa tulee kuolemaan aikanaan ja vie merkityksettömän tarinani viimeiset hetket mukanaan, joten siinä mielessä koko ketjun aihe on merkityksetön. - nöösi_poika
Naisasialooseri. kirjoitti:
Siis hävetä ennemminkin tekemättä jättämisiään eli nussimatta jättämisiään.
Toi on ihan totta.
- 13 + 5
http://www.studio55.fi/terveys/article/naita-viitta-asiaa-ihmiset-katuvat-eniten-kuolinvuoteellaan/125716
näitä ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan
-Olisinpa elänyt kuten itse halusin, en niin kuin muut odottivat
-Olisinpa tehnyt vähemmän töitä
-Olisinpa uskaltanut ilmaista tunteitani
-Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviin
-Olisinpa antanut itseni olla onnellisempi- Lisäksi vielä
AT-mies joutuu lisäämään tuohon vielä yhden kohdan:
- Olisinpa joskus päässyt panemaan
- 33v nainen
Minulla ei ole mitään luurankoja kaapissa, joten sen kun mylläisivät koko asunnon läpi, jos sattuisin kuolemaan.
Toivoisin ennen kuolemaani kokevani kuitenkin sen aidon rakkauden, joka kestää myötä ja vastamäessä. - anonyymi kurppa
No tuossa yksi päivä tuli mieleen, että pitäisikö oikeasti poistaa koneelle tallentamiani erään tyypin kuvia (ne on mun "pornoa", tyypillä on kyllä vaatteet päällä)..Nykyään välillä yöllä herään jonkinlaiseen hengenahdistukseen ja voin vaikka kuolla nukkuessani..toivottavasti en. Jos kuolisin niin eihän sitä tiedä jos vaikka tulisi käymään mun asunnossani. Mut tuskinpa mun konetta tutkittaisiin.
- anonyymi k
Vakavammin ajatellen, miettisin myös, että tapaisinko äitini. Joutuisin varmaan tosin eri paikkaan koska äitini oli jollain lailla uskossa, minä en oikein usko mihinkään. Toivon kyllä muutenkin, että äitini on arvoisessaan paikassa koska oli Hyvä Ihminen.
- Kympin Nainen
Minua mietityttää kuolemassa eniten se, että tapaanko kuolleita läheisiä ”rajan takana”, esim. veljeni. En usko, mutta ajatuksella voi leikitellä.
Jos just nyt kuolisin, niin harmittaisi siivoajan puolesta että likapyykkiä (hikisiä treenikamoja, yäk) on paljon, samoin paperinkeräykseen vietävää. - harmiton vanha atm
Vanha ATM saattaa osoittautua vuokranantajalle hyväksi vuokralaiseksi. Tässä jotain vajaa 10 vuotta sitten oli pääkaupunkiseudulla joku yksinäinen jotain 5-kymppinen mies, jota ei siis kukaan kaivannut, maannut arvioiden mukaan lähemmäs 10 vuotta kuolleena kämpässään. Vuokranmaksunsa hoitamisen oli äijä laittanut suoraan tililtään menemään niinkuin muutkin pakolliset asumiseen liittyvät laskunsa, johon tilille tuli hänen eläkkeensä. Miksi äijä sai maata kuolleena niin pitkään johtui siitä, että hän oli mätänemisen sijaan lähtenytkin kuivumaan ja muumioitumaan, niin että ei mitään hajujakaan siitä rappuun lähtenyt. Postiakaan ei ollut mitään paljon tullut, ei lehtiä tilattuna, niin että siitäkään olisi mitään huomattu.
Se vähän askarruttaa että miksi vuokranantaja ei asiaa ollut huomannut, sehän olisi sillä tullut ilmi jos vuokrankorotusta olisi esitetty. Olisiko ollut joku yksityinen vuokranantaja, joka antoi vuokran olla säännöllisesti korottamatta, periaatteella tarkistetaan vuokrat vain vuokralaisen vaihtuessa.- 14+19
Aika pitkä aika, mistähän sitten lopulta huomasivat, talon peruskorjausta välillä?
- anonyymi kurppa
Jos tarkoitat sitä "Maunulan muumiota" niin sossu maksoi automaattisesti vuokran..Silloin kun minä olen joutunut sossun apuun turvautumaan niin jouduin viemään kyllä kuukausittain lippulappuja, että sain edes jotain rahaa. Ja tulihan nyt juuri julki sellainenkin tapaus, että tyyppi kasvatti yksiössä kannabista mutta ei ite mahtunut siellä asumaan, vaan asui kaverilla. Sissi maksoi kuitenkin vuokran ja isot sähkölaskut.
Nimim. Veronmaksajaa vituttaa jälleen - harmiton vanha atm
anonyymi kurppa kirjoitti:
Jos tarkoitat sitä "Maunulan muumiota" niin sossu maksoi automaattisesti vuokran..Silloin kun minä olen joutunut sossun apuun turvautumaan niin jouduin viemään kyllä kuukausittain lippulappuja, että sain edes jotain rahaa. Ja tulihan nyt juuri julki sellainenkin tapaus, että tyyppi kasvatti yksiössä kannabista mutta ei ite mahtunut siellä asumaan, vaan asui kaverilla. Sissi maksoi kuitenkin vuokran ja isot sähkölaskut.
Nimim. Veronmaksajaa vituttaa jälleenJoo, nyt muistankin että se tapaus tällä 'Maunulan muumio' nimikkeellä tunnettiin. Tapauksesta oli eräällä suomi24 palstalla juttua joskus 6 vuotta sitten. Silloin vaan joku siinä väitti että k.o. äijä ei ollut mikään ihan köyhä, eikä sossun asiakaskaan, ja sellaistakin väitettiin että mies olisi itse omistanut asuntonsa. Minä pidin mahdottomana sitä, että mies itse omistamassaan asunnossa olisi voinut asua, siksi kun yhtiövastikkeet kuitenkin olisivat nousseet vuosien varrella. Ja jos ei mies olisi näitä pankkiin ilmoittanut, niin siihen olisi taloyhtiössä alettu kiinnittää huomiota kun hoitovastikkeet olisivat alkaneet jäädä vajaiksi. Sähkölasku olisi kyllä voinut hoitua suoravelotukselta automaattisesti. Tuo kyllä selittäisi asian mahdolliseksi jos mies sossun asiakas oli, ja että sieltä hänen laskunsa automaattisesti hoidettiin, ja silloin myös miehen eläke oli sosssun käytettävissä(riitti se sitten miehen kuluihin tai ei). Minua asia alkoi askarruttaa juuri siksi kun otin todesta sen, että miehen asiat eivät olleet sossun hoidossa. Sellainenkin käväisi mielessä, että josko joku yksityinen vuokranantaja oli vähän tietoinenkin tilanteesta vuokrakämpässään(mahdollisesti jopa joskus käynytkin siellä), mutta kun vuokra tuli säännöllisesti tilille niin äkkäsi siinä paremmaksi olla asiaa huomaamatta, ja antoi äijän vaan pötkötellä vainajana mieluummin kuin mitä lähteä uutta vuokralaista hakemaan vaikka vuokraa siten olisi vähän korottaakkin voinut.
- ätmi-sinkku
Minun hautakiveeni kirjoitetaan että kuoli sinkkuna ja poikuus tallella. Minä jopa vaadin sitä testamentissäni jos en saa pil.lua sitä ennen
- Mikko76.
Ei mikään, kun aikaa on vielä riittämiin.
- ++++++++++
No hyi hel-vetti että ällöttää ajatuskin jostain peräkammarin runk-karista, jolla on vielä jotain sairaita fetissejä. Elät yksin ja kuolet yksin ja se on vain oikeus ja kohtuus. Kukaan nainen ei voisi ikinä koskea tuollaiseen likaiseen saastakasaan, joten jatka vaan itsesi saastuttamista, p@skaläjä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain747617Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1283037- 1531884
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha691709Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1261540Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1721482- 1321202
- 78879
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko48822- 53784