Perehtykää hyvät ihmiset USA:n tekemisiin Irakissa vv. 1991-2014, jos haluatte tietää totuuden siitä mikä kansanmurha viimeisten alle 30 vuoden aikana jatkuu edelleen ja on raakuuksiltaan hyvin verrattavissa Hitlerin toteuttamaan juutalaisten kansanmurhaan. Ei siis 2003, jolloin USA ryösti Irakin kanan öljyvarat murhaten yli 100 000 kansalaista, vaan alkaen 1991.
Tässä yksi esimerkki joka todistaa USA:n suorittaneen kansanmurhaa tappamalla hitaasti nälkään, eli kiduttamalla. Euroopan parlamentin jäsenen Anna Caramanoun(kreikka) tekemä kysymys Euroopan neuvostolle marraskuussa 2000:
”Vieraillessani äskettäin Irakissa havaitsin, kuinka dramaattiseen tilaan maan väestö on joutunut vuodesta 1991 voimassa olleen kauppasaarron seurauksena. Kauppasaarto rankaisee siviiliväestöä kykenemättä horjuttamaan Irakin hallitusta. Tähän mennessä talouspakotteiden seurauksena on menehtynyt 600 000 alle viisivuotiasta lasta, ja kuukausittain kuolee 6 000 lasta nälkään ja sairauksiin erittäin pahan elintarvike- ja lääkepulan vuoksi. Äitiyskuolleisuus on moninkertaistunut, ja 70 % irakilaisista naisista kärsii anemiasta. Mihin toimiin neuvosto aikoo ryhtyä, jotta Irakin vastainen kauppasaarto ja talouspakotteet poistettaisiin välittömästi?”
...Ei mitään vaikutusta. Ei EU edes yritänyt painostaa amerikkalaisia lopettamaan väestön tappamista nälkään. Eikä yksikään maa uskaltanut rikkoa USA:n kovalla työllä läpiajamaa saartoa, koska pelkäsi että sillä on valtaa aheuttaa suuria ongelmia ”rintamakarkurille”. Maailma katseli avuttomana kun USA kidutti nälkäkuolemaan yli 700 000 alle 5 vuotiasta lasta, ja aikuset päälle. Kauppasaarto päättyi vasta 2003, kun USA valtasi Irakin. Silti sama kidutus jatkuu edelleen, vain ovelammin ja maailman katseilta piilossa rikollisen hallinnon kautta.
Joka totuudenmukaisen kuvan asioista selvittää, täytyy olla sokea ja moraaliton jos ei kykene ymmärtämään, että vaikka Venäjä ei oikein toimikaan, ovat sen teot Ukrainan kansalle kuin ”papin saarnaa syntiselle” sen rinalla, mitä todellista kansanmurhaa USA on toteuttanut Irakissa vuosikymmenet.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja amerikan uudet massamurha suunitelmat: iran ,venetsuela ym. muita eteläamerikan valtioita.
Kiinan, Venäjän ja Intian tulisi nopeasti liittoutua ja tehdä USA:lle sama minkä se teki Irakille. USA:han tulisi hyökätä niin massiivisesti kuin ikinä mahdollista joka suunnalta ja nuijia maailman ylivomaisesti röyhkein rosvo- ja terroristikansa maan rakoon. Sitten kaikki amerikkalaisten vähänkin arvokas omaisuus tulisi ottaa valloittajien omistukseen ja määrätä maahan Hallitus, joka koostuisi vain valloitajista. Hallituksen anoa tehätävä olisi varmistaa, että amerikan kansa pysyy aina köyhänä hallitsijoidensa orjana ja että kaikki mitä maassa tuotetaan, ohjautuu voitoiksi valloittajille.
Juuri noinhan USA teki Irakin kansallle. 1991-2003 se pakotti koko maailman Irakin kauppasaartoon, mikä tappoi miljoonia ajen koko kansan, pois luettuna Hussein joukkoineen, nälkäkuoleman partaalle. Sen jälkeen se hyökkäsi valtavalla aseylivoimalla ja tappoi taas satoihin tuhansiin.
Mikään ei olisi suurempi nautinto ja oikeudenmukaisuus, kuin että amerikkalaiset kokisivat täsmälleen samanlaisen kohtalon, minkä he ovat Irakin kansalle on aiheuttaneet.
no ne irakilaiset musulmaanit tappavat toisiaan ihan oma aloitteisestikin... ei amerikkalaisten aiheuttama pieni lisä pahitteeksi ole ollut.
Mikään muu ei ole muuttunut irakissa kuin , että amerikka varastaa öljyn ennen joutui maksamaan.
miten niin? Et tiedä mitään
Saddam oli Neuvostoliiton poika alueella ihan niinkuin Syyrian Assadkin. Roistot kuuluu yhteen. Molemmilla on hienot murharekordit.
Mutta miten Ukraina ja Irak yms liittyvät toisiinsa? Jos joku sikailee niin tarkoittaako se, että sen joka sikailee vähemmän pitäisi saada sikailla rauhassa?
liittyvät esim näin toisiinsa, usa hyökkäsi ilman kv yhteisön mandaattia Irakiin, tappoi lähes miljoona ihmistä, tuomittinko kv lakien vastaisena mitä se todellakin oli? Ei tuomittu kuin joiltakin tahoilta, esim Tarja Halonen otti asian esille YK puheessaan. Miten reagoi Suomen kokoomus??? haukkui Halosen, ei rikoksen tekijää.
Nyt tämä rikoksen tekijä esittää Venäjän toimia kv oikeuden vastaiseksi, ja kokkareet ja koko länsi säestävät. Missä moraali?
...lisään vielä, puhut sikailusta, kiovan vallankaappaus oli huomattavasti pahempaa sikailua kymmenine kuolonuhreineen, kuin krimin miehitys.
Miksi esim eu välittömästi teki ukrainan laittoman hallituksen kanssa sopimuksen jonka laillinen johto hylkäsi??? Mikä kiire, vaalit ovat nyt toukokuussa???