Apua heikompiaines

Kait nyt tiedän sanomattakin ulkoiset avuni saatikka itseni. Muuten
olen huomannut ,että nyt kun alkaa olemaan 4,5 kk sinkkuutta alla niin suruaika näyttää menneen ohitse ja kaikenlaiset.. Noh ihmiset kuvittelevat ,että heillä voisi käydä flaksi. Mutta niin hullua kun se onkin ,niin myös minä metsästän "viivan ylä-puoleta", eli iteselleni tavoittamatonta. Sinällään tuossa on tietty logiikka.

Mutta hei oikeesti oon joututnut kävelemään ihan älyttömän pitkän ja kipee tien mm.tiputtanut painoa -25 kg --> tiputa vieläkin, lopettanut huumeet, kohta tupakoinnin, viinaa en ole koskaan ottanut. Ja sen lisäksi olen vielä heittämällä mennyt korkeakouluun.. Minusta olisi kohtuullista toivoa samaa myös toiselta, ei muuten mutta en tehnyt tätä kaikkea sen vuoksi ,että minua saisi sitten korjata pois joku 150 kg yksinhuoltaja jolla on mustetta juoten kustu pitkin ihoa.
Hyvä itsetunto on hieno juttu, mutta joku roti siinä kuinka monen viivan takaa voit sitä kultaasi hakea. En sano, ettenkö ole tussittomalle,lapsettomalle wt naisellekkin valmis, mutta kun naisella on selkeä pyrkimys elämänlaatunsa kohentamisesta.

Ei ole kiva, että kaikki yrittävät koska muutos on tehnyt kipeää,
eikä sitä tehty sen vuoksi ,että olisin jokaisen saatavilla. Jokainen joka on joskus joutunut muuttumaan ymmärtää tämän..Ja tietää työn mikä sen taakse kätkeytyy..Vähän kun vääntäisi romusta ferrarin..Niin ei sitä enää myydä romun hinnalla..Jos ymmärätte mitä tarkoitan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mul on ihan sama KATO kun laihdutin ja muuta ,niin nyt roikkuu kaikki miehen repaleet steissilä perässä ja se ärsyttää ihan sikana.
Jaksa enää edes ryypätä kun aina tulee joku hessu hopo selittään jotain turhaa,
uskomattoman rumia ja tyhmiä miehiä.

Äänestä
  • Täälä sam mikä joka aloittaja. minä saada isoa perintö, kaiki kuvitella sauma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lähentelee kirjoitti:

Kait nyt tiedän sanomattakin ulkoiset avuni saatikka itseni. Muuten
olen huomannut ,että nyt kun alkaa olemaan 4,5 kk sinkkuutta alla niin suruaika näyttää menneen ohitse ja kaikenlaiset.. Noh ihmiset kuvittelevat ,että heillä voisi käydä flaksi. Mutta niin hullua kun se onkin ,niin myös minä metsästän "viivan ylä-puoleta", eli iteselleni tavoittamatonta. Sinällään tuossa on tietty logiikka.

Mutta hei oikeesti oon joututnut kävelemään ihan älyttömän pitkän ja kipee tien mm.tiputtanut painoa -25 kg --> tiputa vieläkin, lopettanut huumeet, kohta tupakoinnin, viinaa en ole koskaan ottanut. Ja sen lisäksi olen vielä heittämällä mennyt korkeakouluun.. Minusta olisi kohtuullista toivoa samaa myös toiselta, ei muuten mutta en tehnyt tätä kaikkea sen vuoksi ,että minua saisi sitten korjata pois joku 150 kg yksinhuoltaja jolla on mustetta juoten kustu pitkin ihoa.
Hyvä itsetunto on hieno juttu, mutta joku roti siinä kuinka monen viivan takaa voit sitä kultaasi hakea. En sano, ettenkö ole tussittomalle,lapsettomalle wt naisellekkin valmis, mutta kun naisella on selkeä pyrkimys elämänlaatunsa kohentamisesta.

Ei ole kiva, että kaikki yrittävät koska muutos on tehnyt kipeää,
eikä sitä tehty sen vuoksi ,että olisin jokaisen saatavilla. Jokainen joka on joskus joutunut muuttumaan ymmärtää tämän..Ja tietää työn mikä sen taakse kätkeytyy..Vähän kun vääntäisi romusta ferrarin..Niin ei sitä enää myydä romun hinnalla..Jos ymmärätte mitä tarkoitan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu