Kuinka monta potentiaalista Venäjän vakoojaa löytyy 20.000 tai 40.000 Inkerinsuomalaisen joukosta?
Venäläiset ovat hyvin lahjakkaasti edelleen ajamassa Stalinismiaan maailmalle. Ero on vain naamioituminen kapitalismiin, mutta todellinen ajatus lie sosialististen oppien mukainen porkkanan tarjoaminen yrityksille ja yrittäjille, jotta yhtiö voidaan lypsää nurin valtion kassaan.
Miten temppu sitten teoriassa tehtäisiin? Vainoharhaisin valtioturvallisuudesta vastaava henkilö tietysti hyökkäisi toisen valtion kimppuun pakottamalla heidät 1) ottamaan mahdollisimman monta ulkomaalaista kohdemaahan ja 2) naittamalla mahdollisimman monta oman maan kansalaista uhrivaltiossa avioon. Pyrkimys olisi siis vierittää kansallisuutta ja sekoittaa kansaa omien sekaan.
Kieltämättä sosialististen presidenttien (Koivisto, Ahtisaari ja Halonen) aikana Venäjän politiikka murtaa Suomen valtiota on ollut hyvin myötätuulessa. Etenkin kun maan porvarit ovat liian tyhmiä ajattelemaan oman pussinsa edelle menevän valtio etua. Toivoa vain sopii, ettei tilanne ole edellä kuvatun kaltainen, vaikka kaikki merkit siihen viittaavatkin; oikeusvaltio ei toimi, poliisi ei kykene suoriutumaan työstänsä ja oikeuslaitos on pahoin korruptoitunut. Päätökset kaatavat pieniä, keskisuuria ja suuria yhtiöitä valtio syliin, eikä vääriin päätöksiin virallisesti syyllistä löydy. Tämä on kommunismia toiselta nimeltään ja sitä harjoittavat pieni virkamiesten joukko, jotka ovat maan ylintä kastia oikeusoppineissa ja poliisikoneistossa. Susi on laitettu lampaiden vahdiksi.
Venäläiset ovat tunnettuja kielitaidostaan, joten nyt suomeen saapuneet venäläismieliset korkeakoulututkinnon suorittaneet ns. akateemikot hakeutuvat valtio virkoihin loisiksi ja kattavat sieltä käsin venäläismielistä aatetta ja stalinistisia oppeja päätöksineen.
Kun asialla ei ole venäläismielinen suomalainen tai emigrantti, niin silloin asialla on ylimielinen ruotsalaisylimystön edustaja, jonka tuntee yleensä tyhmyydestä.
Yhteistä em. valtakastien edustajille on halu pitää suuri osa ihmisistä köyhinä tekemällä heille vääriä ja lain vastaisia päätöksiä, sekä jakamalla vaurautta heidän alaisuudessaan olevalle valtakoneiston osalle. Näin toimii suomen valta.
On aivan turha noudattaa lakia, sillä eivät sitä noudata valtion virkamiehet, saati sitten heistä ne, joiden tehtäväksi lain ja järjestyksenpito on ns. demokratialla annettu. Mutta eihän demokratia ole sitä, että venäläismielinen tai ruotsalaismielinen ihminen valitsee virkaansa oman aatteensa kannattajan. Suomi ei siis todellisuudessa ole mikään demokratia, eikä se koskaan sitä tule olemaan.
Lakia noudattavat enää vain hölmöläiset, tai he meistä, joita palvelevat sokeana valtakoneistoa ja sen päämäärää, koska heillä on oma ”suojelijansa” koneistossa.
Ja viimeiseksi haluan tehdä eron poliittisen aatteiden ja ystävien kesken; isoisäni isä kävi Venäjän puolella naisissa, joten en viitsi kuunnella ketään venäläistä ja svedua tämän asian osalta. Päättäjät ovat munanneet ja ihmiset tulevat toimeen keskenään luontaisesti – jos ovat rehellisiä ja kunnioittavat toisiaan ihmisinä. Tämä kasti on roskakastia, joten hankkiutukaa eroon niistä ihmisistä, jotka joukossanne näihin tekoihin syyllistyvät. Jos et kuulu em. ongelmaryhmään, olitpa somali, inkerinsuomalainen, venäläinen, niin silloin ymmärrät mistä ongelmasta on kyse. Se ongelma ei ole kansallisuudesta vaan asenteesta ja älykkyydestä kiinni.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.