En uskalla erota

Olisi varmaan hyvä keskustella kunnolla, oli parisuhde millainen hyvänsä niin pitää puhua. Ei muuten tiedä mitä toinen miettii ja mitä odotuksia on. Jos ei löydy muuta ratkaisua kuin ero niin on ainakin antanut toiselle mahdollisuuden puhu ja kysellä, moni kun vaan häipyy.
Älä sekaanu varattuihin. Jos sinusta tulee sinkku- nautti vapaudesta-itsenäisty, kun olet kovin nuorena vakiintunut.

SInulla on se sinkkuiaka viettämättä ja olet jo 20v jämähtänyt ja muutanut omaan kämppään vaikka ei hirveesti varaa ole. karsi kuluja elämästä eli koirat pois ja tulee se vapaus ja otappa se vapaus jos vsiltä tuntuu ja se siitä.

Kerrot että sekä sinä että miehesi (hän ei eriloisemmin ehdottele yhteistä aikaa, tekemistä, vaan viettää aikaansa mieluummin virtuaaliystäviensä kanssa koneella) olette läpeensä kyllästyneet toisiinne.

Kumpikin on valmis uuteen, muuta te olette niin turtuneet nykyiseen välinpitämättomään elämäänne että se tappaa kaiken yrityshalun mihinkään parempaan.

Ette ole laillistaneet liittoanne joten eroamine on teille siinä mielessä helppoa. Te olette lähinnä kämppäkavereita jolloin on hyvin helppoa suunnitella kumpi jää tuohon asuntoon ja kumpi alkaa, tai jopa yhdessä, etsiä toiselle uuden asunnon.

Yksi nuori ei paljon tilaa tarvitse, alivuokralaishuonekin riittää loistavasti. niin kauan kuin se on oma jossa "oma tupa - oma lupa". Aluksi tuo olisikin paras mahdollinen järjestelmä.

Onko todellakin mielestäsi ihannoitavaa elämää rampata kapakoissa, haeskella miehiä, juhlia....???! Sitäko sinä vain haet?!!!!!! Seko on mielesräsi omien siipien kokeilua????!
Titenkin sinä voit tuota tehdä! Mutta eiko olisi paljon älykkäämpää keskittäytyä tyosi jälkeen opiskelemaan ja kartuttamaan tietolähteitäsi saadaksesi parempipalkkaista tyotä joka mahdollistaa matkustelun ja tutkimesen kotikyläsi ulkopuolelta.

Kuule tyttonen, maailma on täynnä kaikkea kaunista ja jännittävää, erikoista ja uutta. Sitä sinä et loydä kapakoista.

Ala vain reippaasti käyttämää energiaasi reippaiden asioiden eteenpäinviemiseksi ja saat huomata että mielenkiintoinen maailma avautuu edessäsi; oli se sitten Suomessa tai Suomen ulkopuolella!

Sinä jäät marehtimään suhdettasi vai?
Ei teillä ole mitään suhdetta. Miehes pelaa koneella ja ette edes harrasta seksiä. Miehen ei välitä susta ja sinäkään et välitä koska et usko että miehes parantaa tapojaan-.

Suhteessa pitää tehdä asioita yhdessä, kokkailla, urheilla, käydä ulkonä ja lenkkeillä yhdessä ja ette tee mitään kai yhdessä joten ei teillä ole mitään suhdetta.

Tuo koirat pois kirjotus nyt oli selvästi provo joten jätän sen omaan arvoonsa..
Ja mek, minä en koskaan voisi luopua rakkaista koiristani! Ne ovat minulle perheenjäseniä joita rakastan yli kaiken! Ja olisin valmis käyttämään kaikki voimani ja varani siihen jos ne sairastuisivat vakavasti.

Ja oppeliini, olen vasta parikymppinen nuori nainen, ei mielestäni ole mitenkään outoa että haluan juhlia ja viettää aikaa kavereiden kanssa baareissa? Pitäisikö nuoruus tuhlata siihen että on nenä kirjassa 24/7? Mielummin elän. Aion kyllä mennä opiskelemaan mutta en tavoittele mitään huippu uraa kirurgina ja 10000€ kuukausitiliä, kunhan toimeen tulisi ja saisi sen verran säästöjä että voi muutaman vuoden välein käydä vähän reissussa.

Ja sinkkumies, mikä sinä olet edes sinkkuna sanomaan mikä on suhde?
Oletko itse ollut 6 vuotta kestäneessä parisuhteessa ja asunut samassa taloudessa. Kyllä arki iskee jossain vaiheessa. Kyllä meillä on seksiä, minua vaan ei juurikaan huvita niihin puuhiin ruveta, ainakaan usein, harvoin edes itsetyydytän, alhainen libido minulla tai jotain..
Ja kyllä mieheni välittää minusta, ja minä hänestä, elämä vain on ajan mittaan käynyt tylsäksi. Ja pitäisikö pakolla lenkkeillä, kokata ja urheilla jos en niistä asioista pidä, yksinään tai yhdessä. Olisi tietenkin kiva käydä elokuvissa, shoppailemassa, matkustella ja käydä ravintoloissa, varmasti piristäisi kulahtanutta suhdetta, mutta semmoiseen kun ei ole varaa..
Parempi kenties tyytyä vähään, kuin olla kokonaan ilman..?
Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa tai jotain..

"Huomaa heti että sinä et oikein tiedä mistään mitään", kiitos vain.
Minäpä huomaan heti että sinä olet aikas epäkypsä ja luulet itsestäsi liikoja kun rupeat haukkumaan ihmisiä jotka pyytävät parisuhdenneuvoja, EIVÄTKÄ työpaikkaneuvoja. Missähän pilvimaailmassa oikein elät, harva ihminen riemusta kiljuen töihin lähtee, rahahan sinne houkuttaa.

Toiveena olisi joskus työpaikka missä on säännölliset työajat, ihan ok palkka ja mukava työilmapiiri. Jos tuohon listaan lisää että työtänsä pitää rakastaa niin että "jokaista aamua oikein odottaa että pääse hommaan kiinni", niin eipä montaa vaihtoehtoa varmaankaan löydy. Realisteja tässä ihan ollaan.

Ja sanoinko että haaveenani on bilettäminen ja miesten iskeminen? En.
Kerroin vain mitä olisi kenties ihan mukava vaihteeksi tehdä tämän tylsän parisuhdearjen sijaan. Oikeissa haaveissani on omakotitalo, 2 koiraa, ihan hyvätulonen ok työpaikka, kenties kesämökki ja välillä matkustelu. En vain sen kummemmin vielä näitä tavoittelumielessä ajattele sillä opiskelijan arki ja opintotuet eivät vielä pitkään aikaan minulle näitä asioita suo.

Mutta eipä näistäkään ollut alunperin kyse vaan parisuhteestani. Löytyisikö siltä saralta lisää tietotaito viisastelua? Tarvitseeko mielestäsi parisuhteenkin olla ruusunlehdillä kävelemistä ja 24/7 romanttisia illallisia ja jatkuvaa hattaraista onnea? Niin että oikein itket onnesta joka aamu kun saat herätä miehesi viereltä? Hohhoijaa. Elämä ei yksinkertaisesti toimi niin, ei työpaikan saati parisuhteen saralla.

Jos molemmat olette samaa mieltä ongelmasta, niin eikö voisi yhdessä keskustella asiasta ja päättää erota vaikka väliaikaisesti ja katsoa, miltä se oma elämä tuntuu ilman parisuhdetta.

Olette aika nuorina menneet yhteen, jolloin ette ehkä ole olleet valmiita siihen.

Onhan se pakko erota jos ei toimi. Pitkittyessä vaan pahenee, kokemusta on. Riski pitää ottaa, että joskus tulee pieniä "katastrofeja" yksin asuessa, ja joko saa apua jostain tai sitten joku jää rempalleen. Kuitenkin voit käyttää ruuanlaittoa helpottavia niksejä, pakasteet, tavaratalonvalmisruoka joskus, tai joku helppo tapa valmistaa.

Tottakai uskallat asua yksin. Siihen tottuu. Yksin voi jäädä, mutta parempi sekin kuin huonossa suhteessa. Tai voi löytyä jotain uutta. Työssäkäyminen jos ei toimi eli masentaa tms ongelmia, voit saada tukea lääkärintodistuksella. Ei kukaan ole täydellisen jaksava. -Rahatilanne on monella pitkään huono, mutta voi siihenkin keksiä ratkaisuja. Ajan kanssa. En ole katunut että asun yksin, vaikka tuntuu joskus yksinäiseltä. Vuosia kokemusta. Katuisin jos olisin väärän miehen kanssa!

Hei Onneton! Olen myös parikymppinen nainen hieman samanlaisessa tilanteessa. Ymmärrän sinua monessa asiassa... Minäkään en ole koskaan tapaillut miehiä, etsinyt sellaista sopivaa, vaan ajautunut typerän illan jutun myötä sitten yhteen...

Mua ei eroamisessa huolestuta yksin asuminen tippaakaan, se olisi siinä jopa parasta... Voit tehdä asunnostasi mieleisen jne. Kotityöt myös puolittuvat kun asukkaita on vähemmän! Sun kohdalla toi koirista huolehtiminen tuo vielä lisähuolta..

Mä uskon, että taloudelliset asiat on aina järjesteltävissä... Oletko miettinyt niihin ratkaisuja? Hetken vaikka vanhempien luona asumista, erilaisia tukia, opiskelupaikan hakua heti, keinoja on monia. Taloudellisten syitten takia en jäisi suhteeseen...

Mikä miehessäsi on hyvää? Arvostatko häntä? Miksei suhde innosta enää? Onko suhteessa enemmän hyvää vai huonoa...?

Voittehan kokeilla jos saatte vipinää suhteeseen vielä? Anna itsellesi ja miehellesi kaksi vaihtoehtoa; yritätte jotain muuta/uutta yhdessä tai jos se ei toimi niin sitten eri teille? Kuulostaa siltä että olet aika kyllästynyt nykyiseen tilanteeseen. Ei se välttämättä vaihtamalla parane, mutta voittehan kokeilla vaihtaa omaa asennetta.

Hei Onneton! Tunnistin itseni monella tapaa tekstistäsi. Olen myös parikymppinen nainen ja päätin n.1,5kk sitten viiden vuoden parisuhteeni samaisista syistä.
Pakko sanoa, että ero on ainakin omalla kohdallani ollut oikea ratkaisu ja eron myötä olen saanut takaisin mielenkiinnon elämää kohtaan.
Muistan ne lukemattomat kerrat, jolloin havahduin miettimästä, onko seksitön, mutta turvallinen parisuhde kaikki mitä loppuelämältäni haluan. Ja vaikka kuinka yritin keskittyä suhteen hyviin puoliin ja sulkea "vapaudenkaipuuni" pois mielestäni, palasi se sinne kummittelemaan tasaisin väliajoin. Uskon, ettei sitä asiaa voi mielestä pois työntääkään, ellei asioita voi jollain tavalla muuttaa. Sekavan viestini pointti: suhteeseen ei kannata jäädä vain pelon takia. Kannattaa rohkeasti katsoa mitä muuta elämällä on tarjota. Se kannattaa, ainakin joskus;)

Voi sentään miten pystyinkin samaistumaan Onneton tarinaasi. Olen itse reilu parikymppinen ja ollut mieheni kanssa 16-vuotiaasta asti ja nyt siis yhteistä taivalta on takana reilu 6 vuotta. Tapasimme netissä, jonka takia sitten pitikin nopeasti muuttaa yhteen mikäli yhteistä taivalta mieli jatkaa. Muutimme molemmat myös siis lapsuudenkodeistamme yhteiseen kotiin. Kodit vaihtuivat ja useat kaupungit ja kokemukset nähtiin yhdessä.

Nyt 6,5 vuoden jälkeen en tiedä mitä ajatella. Minäkin olen ihastunut yhteen uuteen tuttavaani. Ihastuminen ei ole ensimmäinen, mutta tuntuu voimakkaammalta. Olen tuntenut hänet noin 5 kk nyt. Tiedän että hän on vain ihastus, eikä muutenkaan yhtään itselleni sopivaa poikaystävämateriaalia, syy omiin eroajatuksiini eivät siis kumpua sieltä. Toki ne voivat vahvistaa niitä osittain. Mutta ehkä ihastumisen tapahtuminen jo itsessään kielii suhteen ongelmista.

Jo vuosi sitten havahduin siihen, että olessani useamman kuukauden matkoilla erossa miehestäni, en kaivannut häntä. En ikävöinyt. En tuntenut mitään. Nautin elämästäni ulkomailla. Palasin kotiin ja arki jatkui samankaltaisena kuin oma kuvaamasi arki. Ilman seksiä ja erikseen. Itse tosin myös pelaan. Pelaamme molemmat, mutta erikseen. Asumme samassa talossa, mutta yhteistä aikaa vietämme tasan makuuhuoneessa nukkuen ja maksimissaan kerran kuukaudessa harrastaen seksiä.

Rakastan häntä syvästi, mutta en siten kuin minun tulisi. Koen että kasvoimme kuuden vuoden aikana erillemme. Emme huoltaneet suhdetta. Ensimmäiset 3-4vuotta olivat huikeaa aikaa ja nautin niistä täysin. Ensi rakkauteni. Kaikki oli unelmaa.

Nyt en tiedä mitä tehdä. Pohdin tosissani eroa ja ajatukseni ovat aivan sekaisin. Mieheni juuri tänään sanoi miten ikävöi minua. Olemme siis työasioiden takia useamman viikon jälleen erossa. Minua sattui kuulla hänen ikävästään. Itse nautin yksinolostani täysin. Huomaan välillä arkenakin nauttivan siitä kun saan olla yksin kotona, ja lähinnä harmittaa kun mieheni palaa kotiin.

Syyt mitkä minut ovat ajaneet tähän tilaan ovat selkeitä. Mieheni juo liikaa. Ainakin 2-3 viikossa, joskus useammin koppa kaljaa joka kerta eli usein saan viedä/kantaa hänet nukkumaan. Tappelemme rahasta aina. Hän on itsekäs rahankäyttäjä kun itse koitan aina vähistäni jakaa. Siis romanttiset ravintolaillalliset ja matkat eivät ole olleet osa arkeamme. Hän ei ole ostanut minulle viiteen vuoteen edes mitään lahjaa. Hän ei koskaan ole tehnyt mitään kotitöitä. Minä teen aina kaiken. Hänelle roskien vieminenkin aiheuttaa raivoreaktioita.

Kaiken edellä mainitun lisäksi on kuitenkin pakko sanoa, että hän on myös hyvä ihminen. Hauska, avoin, mahtava keskustelija, fiksu ja eläinrakas. Hänessä on paljon hyvää, mutta koen ettei arkemme enää toimi. Meillä ei ole mitään yhteistä enää. Hän ei välitä lenkkeilystä tai muusta mistä minä välitän. Ainoa yhteinen asia on pelaaminen ja siinäkin nykyään pelaamme erikseen.

Olemme lähinnä kämppikset saman katon alla. Tuntuu niin pahalta sanoa tämä ääneen. Olen tätä kaikkea alitajuisesti pohdiskellut, mutta nyt vasta uskallan sen sanoa. En tiedä mitä tehdä. Keskustella ja antaa tilaisuus muuttua vai...? Mutta kun tunne on kadonnut kokonaan. Olisin melkein iloinen jos hän pettäisi minua niin en olisi se suhteen hirviö joka mahdollisesti jättää..

Huoh. Tämä on niin vaikeaa. Samojen kysymysten kanssa siis pohdiskelen kuin sinä.

Mitä minun kannattaisi tehdä?

JÄTÄ vaan se PASKA LUUSERI ! ja hommaa NEEKERI ukko niil on valtva OKSA ! ROHKEUTTA SISKO ! ei eroon KUOLE ! HELPOTTAA VAIN . MIKSI RIUTUU paskassa liitossa ! en mä ainakaan ! TOIMINTAA EI NYSVÄYSTÄ ....

Tiedän että tämä on vanha aloitus mutta itselläni on tällä hetkellä aivan tismalleen sama tilanne. 4 vuotta yhteiseloa ja tilanne se että emme tee enää mitään yhdessä. Seksiä ehkä kerran kuussa saman kaavan mukaan. Mies ei myöskään jaksa siivota vaikka alussa siivottiin yhdessä. Myös ruoanlaitto on aina minun hommani. Häntä ei kiinnosta enää panostaa parisuhteeseen, olen tässä nyt muutaman vuoden koittanut pitää liekkiä yllä,yksin. Keksinyt yhteistä tekemistä, ehdotellut reissuja, leffaan menoa.. Aina minä. Joskus hän suostuu mutta ei ole ikinä innostunut mistään kuin omista asioista ja kavereistaan. En enää tiedä miten voisin olla hänen kanssaan yhdessä ,kun ei enää mitään yhteistä ole vaikka rakastankin häntä kovasti. Hän on kuitenkin luonteeltaan hyvä ja kunnollinen mies. Ystäviäkään mulla ei enää ole joten pelkään jääväni vieläkin yksinäisemmäksi. Ja olen siis 26w nainen. Jutellut olen mieheni kanssa ja aina hän lupaa muutosta mutta aina palataan myös samaan :(


Onko vielä muita samassa tilanteessa olevia?

Moi!

Pakko sanoa aluksi, että itse olen ollut sinkkuna kuusi vuotta nyt. Omakin elämä tuntuu jo väliltä ''puulta'' kun kaikki on jo tehty ja kokeiltu. Seurustelin teininä muutaman vuoden, mutta lähdin juurikin noiden syiden takia. En tiedä, millainen teidän suhde oikeasti on - mutta suhteeseen ei kannata jäädä missään nimessä, jos se tuntuu vain 'ihan kivalta'' parempi on olla yksin. Itsekin tunsin itseni yksinäiseksi suhteessa, ja nykyään välillä myös sinkkuna.

Mutta olen kuitenkin pärjännyt sinkkuna. Yksin asuminen on mahtavaa, pärjätä omillaan ja tehdä omia juttuja ilman että kukaan mitään sanoo.

Olet AP malliesimerkikki nuoresta kauniista naisesta, joka ei ymmärrä, kuinka hyvin asiat sinulla ovat. Vika ei varsinaisesti ole sinun, mutta ei varsinaisesti miehesikään. Taloustilanteenne on oma vikanne ja elämäntyylinne on oma vikanne. Näihin voisitte halutessanne vaikuttaa kouluttautumalla paremmin maksaviin töihin ja noudattamalla mmaltillista taloutta.

Kuulostat osittain siltä, että se on miehestä kiinni se oma elämä ja onni. Miksi ylipäätään menit yhteen tämän miehen kanssa? Katosivatko perhoset yllättäen vatsasta? Miksei aikaisemmin tullut mieleen, millaista elämä olisi sitten kun perseaukisina elelette yhdessä? Aivan, perhoset vatsassa pitivät niin kovaa ääntä, ettei tullut järjellä asiaa käsiteltyä loppuun.

Sinulla on tässä kohtaa elämässäsi ison päätöksen paikka, joka tulee dominoimaan loppuelämääsi valitsemallasi tavalla. Joko tartutte rahaongelmaanne yhdessä ja hoidatte tämän kipeän asian pois alta ja samaan aikaan varjelette suhdettanne ja luotte konkreettisia unelmia, joissa tuette toisianne, tai valitset petollisen hyvältä kuulostavan tien, joka tulee tuottamaan sinulle enimmäkseen vain häpeää, koska tulet myöhemmin oppimaan totuuden, joka naisille selkiää yleensä vasta kun ovat jo nuoruutensa menettäneet.

Eli ne perhoset muuttivat vatsastasi jonnekin pois ja kaipaat niitä sinne takaisin, sen sijaan, että sanot miehellesi näistä ajatuksista sen kummempaa etsit uutta jännäseuraa sellaisesta miehestä, jolla on mahdollisesti joku upea ammatti, on atleettinen, hauska, komea, pitkä, raamikas, jykevä paha poika, joka sattumalta osaa taikoa niitä perhosia tyhjästä.

Se miksi käyttäydyt näin, johtuu siitä, että sinä haluat tämän kaltaiselta ne laatugeenit ja järisyttäviä muistoja. No herra jännä tökkäsee sinua sen verran, että haluaisit hänen kanssa jossain kohtaa asettua, mutta herra jännä itse on aika levoton, joten suhteestanne ei pitemmän päälle tule mitään. Herra jännällä on kuitenkin vientiä niin paljon, ettei halua asettua yhden naisen alaisuuteen. Pahimmassa tapauksessa olet herra jännän jälkeen raskaana, mutta yhteistä tulevaisuutta teillä ei ole.

Joko jatkat jännämiehien kanssa ja/tai vanhempien todella menestyvien miesten kanssa on/off, joista kukaan ei oikein halua asettua sinun lopulliseksi mieheksesi, syitä tähän lienee satoja, mutta ydin syy löyty sinusta. Kun kerran valitsee sen helpoimman tien ja tietää, että se toimii, niin et osaa, etkä halua lopettaa tätä toimintamallia. Aika kuitenkin tikittää. Olet 40v, sinulla ei ole uraa, sinulla ei ole miestä ja saatat olla YH. Jos olet YH, niin lähes kukaan kunnollinen mies sinusta kiinnostuu, ainoastaan raihnaset jännämiehet, joilla vielä seisoo. Kunnolliset miehet eivät kelpaa, koska perhoset ovat tärkeitä.

Jos haluat nauttia jännämiehistä mahdollisimman paljon ennen kuin vanhenet kurpaksi, niin nauti niistä nopeasti, mutta älä venytä 30:n tienoille. Alle kolmekymppisenä pitää olla se taloudellisesti erinomaistesti pärjäävä, uskollinen kunnon mies oltava plakkarissa, vaikka ei olisikaan jännämies.

Tiestysti elämää voi ajatella niinkin,, että on aina se OK mies kotona ja paukutella salaa noita jännämiehiä. Ja aina helpompi, jos itse on korkeakoulutettu ja hyväpalkkaisessa duunissa, ei haittaa vaikka jäisi kiinni.

Anyhow, jonain päivänä tulee ne vanhat päivät, jolloin olisi kiva vain asettua olemaan toisen ihmisen kanssa, joka on se oma my-person, jonka on aina tuntenut, johon voi luottaa ja jonka kanssa on kokenuita vaikeitakin asioita elämässä, ihminen, jota jää suremaan toisen kuollessa. Puoliso, jonka kanssa tehnyt henkisesti terveitä ja ihania lapsia.

Pelkällä jännämieshistorialla voit paukuttaa rintsikoita likkakavereiden kanssa, mutta vanhoina päivinä se on groteskia ja ulospäin näytettävää "vahvan naisen" kulissia. Sisälläsi on vain käsittelemättömiä traumoja kaikesta hulluuksista mitä olet tehnyt ja sinun on vaikea kunnioittaa itseäsi. Olit nuorena ja nai'ivina tuntenut kateutta näistä kokemuksista, mutta kateuden tilalle on muodostunut katoamaton katumus, joka ei hellitä. Elät surkean, yksinäisen ja mielenterveysongelmaisen mummon vanhoja päiviä, jonka perhesuhteet ovat enimmäkseen pintakulissia, joissa kaikki vaan odottaa, että kuolisit jo pois. Kukaan ei jää kaipaamaan. Elämäsi pääteemaksi muodostui häpeä ja sen kestäminen.

Sen sijaan, että tänään nyt himoitset niitä jännämiehiä, niin mieti vielä hintaa. En toistaalta usko, että poikkeat kenestäkään muusta nuoresta naisesta, jolla on vielä kauneutta jäljellä, että jättäisit jännämiehet kokematta.

Koe pois, mutta sinun markkina-arvosi laskee päivä päivältä. Miehillä päinvastoin markkina-arvo paranee, koska me ei nuorena usein naista saada samalla mitalla ja tällöin keskitymme vaurauden kasvattamiseen ja muiden elämäntaitojen hankintaan.

Kuulostaa siltä,että pyrit vaan hyötymään miehestä. Että uusi ja parempi jos tulisi ja tarjoasi sinulle prinsessaelämän, lähtisit heti. Ei kukaan halua säälittävää elättiä itselleen kuka ei tiedä mitä tahtoo tai seiso omilla jaloillaan. T nainen 46v