Putinin valtarakennelma hajoaa nopeasti

Koska se ei perustu laillisuuteen vaan valheeseen ja terroriin. Muutos on lopulta ällistyttävän nopea. Kuten oli Janukovitsinkin kohdalla. Saa olla onnellinen ( tuskin kuitenkaan pystyy olemaan), jos pitää henkensä.
16116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

mielestäsi Usan vapaamuurariroistovaltio laillisuuteen? Entä Kiina?

Äänestä
  • USA on vapaa länsimainen demokratia, satoja vuosia edellä yhteiskunnallisessa kehityksessä Venäjää.

    Äänestä

  • vapaa demokratia kirjoitti:

    USA on vapaa länsimainen demokratia, satoja vuosia edellä yhteiskunnallisessa kehityksessä Venäjää.

    Satoja vuosia. Yhdysvaltojen historia alkoi 1776, eli omaavat reilut kaksisataa vuotta historiaa jossa sisällisodan voimin ratkottiin missä päätökset tehdään.
    Mustille äänioikeus annettiin 60 luvulla ? 50 luvulla toisinajattelijoita tuomittiin naurettavissa tuomioistumissa.
    2000 luvulla lakiin hyväksyttiin ihmisten kiduttaminen jos heitä "EPÄILLÄÄN" terrorismista. Terrorismihan on näkemys syytös.
    Amerikalaisia sotilaita ei voi tuomita kansainvälisen oikeuden istuimissa sotarikoksista.
    Kuolemantuomioita langetetaan eniten yhdysvalloissa, ja eniten niitä langetetaan mustille.
    Yksityiskohdat tuossa demokratiassa eivät täytä päällisin puolinkaan demokratian vaatimuksia.

    Jos nyt joku länsimaa olisi pakko nimetä yhteiskunnallisesti kehittyneeksi länsimaaksi, niin kaiketi se olisi Ruotsi tai Ranska.

    Äänestä

Ikäväksesi on kerrottava että Putinin kannatus on nousussa Venäjällä, mitenkäs muutenkaan, joten kärvistele vaan omassa kiukussasi.

Äänestä
  • kannatusluvut ovatkin aina yhtä luotettavia,)

    Äänestä

  • Odotappas 3 kuukautta !!!!

    Äänestä

  • Jep... Venäläiset ovat aina tykänneet vahvoista johtajista. Ei väliä vaikka johtaja olisi täysin mielipuolinen hullu, riittää että on karismaattinen ja vahva/voimakas hahmo. Miksi muuten arvelet Putinin julkaisseen kaikki ne lihasten pullistelu kuvat...? Venäjällä on eräänlainen macho-kulttuuri ja siihen Putin sopii kuin mainiosti. Kansa tykkää kun niitä johdetaan vahvalla otteella.

    Äänestä

  • vänta/odota kirjoitti:

    Odotappas 3 kuukautta !!!!

    Tämä vuosi vielä. Sitten rupla puree. Eli kun sen arvo tipahtaa painetun paperin tasolle, alkaa kansa liikehtiä, nälissään.

    Äänestä

tulee olemaan Putlerin loppu kuin Neuvostoliitonkin 90-luvun alkuvuosina.

Äänestä

Rossatom EI enää voi toimittaa Venäläistä ydinvoimalaa Pyhäjoelle!

Äänestä
  • YLEltä kuvaa keskustelutilaisuudesta, jossa ruotsalaiset selvin sanoin haukkuivat suomiurpot suohon:" emme olisi uskoneet, että Suomi edelleenkin on suomettunut ja pyllistää pohjoiseen aj etelään suudellessaan itää."

    Äänestä

Putinin valtarakennelma on toistaiseksi pitkäikäisin näistä tunnetuista, joten tulisko sen perusteella olettaa että se on toimivin, tehokkain ja paras ?
Enemmän realismia vähemmän tunteita !
Putin on myös maassaan suosittu. Vai pitäisikö vieraiden valtioiden päämiehet valita Suomessa ? Mehän olemme tunnetusti viisaampia kuin muut 7 miljardia tällä pallolla.

Äänestä

Maailmassa on vain paskoja suurvaltoja paskoilla asenteilla Venäjä mukaanlukien ja niin tulee olemaan, näköjään. Tuossa joku vertailee heti muihin suurvaltoihin tilannetta kuin vähätellessään Venäjän ahdasmielistä poliittista ja valheellista ilmapiiriä.

Aivan passkoja kaikki suurvallat, ei muuta voi sanoa ja EU on sellainen vikisevä passkaliittouma, joka ei osaa puolustautua miltään asialta tai ihmisvirralta ja tapahtumalta itseään. EU on hajanainen tuhlaajien kerho ja Suomi sen orjamaisin jäsen !.

Äänestä

Miksi pitää panna maailma väkisin sekaisin pakotteilla kun se Putin ei tule periksi antamaan koska ajattelee asiat kuten 30-40 luvulla ajattelivat siellä.
Ja Putinin porukat ovatkin jo naureskelleet ja vitsailleet näille lännen pakotteille, jotka taitaa osua omaan nilkkaan!

Äänestä
  • Aika äkkiä ne vitsailut vähenee. Tänään jo ministerit huolestuivat Venäjän olevan taloudellisissa vaikeuksissa. Ainoat rahakoneet öljy ja kaasu eivät enää vedä tai tuota. Ja trendi jatkuu. Romahdus!

    Äänestä

  • kurjuus uhkaa kirjoitti:

    Aika äkkiä ne vitsailut vähenee. Tänään jo ministerit huolestuivat Venäjän olevan taloudellisissa vaikeuksissa. Ainoat rahakoneet öljy ja kaasu eivät enää vedä tai tuota. Ja trendi jatkuu. Romahdus!

    talous kriisissä, tulevat pakotteet tekevät rysssälästä lopun.

    Hyvä niin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin näen kirjoitti:

Koska se ei perustu laillisuuteen vaan valheeseen ja terroriin. Muutos on lopulta ällistyttävän nopea. Kuten oli Janukovitsinkin kohdalla. Saa olla onnellinen ( tuskin kuitenkaan pystyy olemaan), jos pitää henkensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu