Ainakin 3/4 ulkomaalaisista tekee Suomessa 11 - 16 tunnin työpäiviä ilman mitän yllityölisiä tai palkkaa. Tämä koskee sekä tuntipalkkaisia että kuukausipalkkaisia. Jo ulkomaalaisten työsopimuksissa lukee, että he eivät tule saamaan ylitöistä mitään korvauksia ja ovat velvoitettuina ilmaiseen ylityöhön.
Työnantajat, jotka näin ulkomaalaisia hyväksi käyttävät, heitä löytyy kaikilta aloilta niin rakennuksen puolelta kuin myös lakitoimistoista. Ei kukaan toimi rehellisesti silloin kuin oma rahapussi on kyseessä!
Työntekijän työaika on kuitenkin 8 tuntia työpäivässä ja sen jälkeen ei saa enää työnantaja jatkuvasti soittaa perään, että tekisitkö sitä ja toista…
Työntekijällä täytyisi olla oma vapaa aika rentoutumiseen ja oman perheensä varten tai muuten omaan käyttöön..
Valitettavasti, ulkomaalaisten hyväksikäyttö "orjatyövoimana" on hälytön, ja vaikkapa liitot tietää, että se koskee jäseniä, ei kukaan tee mitään sen eteen.
Ihminen on ihminen eikä kone ja hän ei jaksa yksinkertaisesti!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Voin todistaa tämän todeksi, koska asun aivan uudisrakentamisen vieressä ja siellä ollaan töissä la & su virolaisten toimesta - ei hetken rauhaa. Itse olen työttömänä ja katson ikkunasta, kun vierastyöläiset, eli lailliset orjat, tekevät Suomessa töitä. Joku voisi selittää mitä järkeä tässä kaikessa on?
Menit asian varsinaiseen ytimeen eli ongelmaan, siis miksi nuo virulaiset yleensä ovat siellä työmaalla notkumassa? Suomessako ei ole työkykyistä väkeä, ennenvanhaan oli sanonta, ensin omat sitten vieraat, niin ruokapöydässä kuin muuallakin.
Suomalaiset eivät uskalla ottaa riskejä suomalaisten työntekijöiden kanssa.
Virolaisilla kun ei ole minkälaista suojaa...