Putinin sairaus vs. Obaman narsismi

Venäjän turvatoimet ”tuomittavia”, lännen aggressio ”humanitaarisuutta”

http://www.magneettimedia.com/venajan-turvatoimet-tuomittavia-lannen-aggressio-humanitaarisuutta/

"Valitettavasti kansainvälinen oikeus on näiden maiden käsissä muuttunut puhtaasti operationaaliseksi välineeksi. Ne sulkevat silmänsä, kun niiden tarvitsee perustella omaa toimintaansa, mutta ne muistavat kansainvälisen oikeuden, kun ne haluavat syyttää Venäjää joistakin toimista, joista Euroopan unioni ei "pidä"", sanoi Pushkov torstaina uutistoimisto Interfaxille.

Pushkov totesi, että kansainvälinen oikeus on tällä hetkellä vakavassa kriisissä.

"Länsimaat syyttävät meitä kansainvälisen oikeuden rikkomisesta, vaikka monet EU-maat ovat loukanneet sitä monta kertaa, muun muassa kun jotkut niistä olivat mukana Irakin miehityksessä, tukivat Kosovon itsenäisyyttä ja kun ne pommittivat Libyaa ja Belgradia", hän sanoi.


Pushkov muistutti, että kansainvälinen tuomioistuin päätti vuonna 2010, että Kosovon itsenäisyysjulistus, jonka Kosovon parlamentti julisti pitämättä kansanäänestystä, ei ole ristiriidassa kansainvälisen oikeuden periaatteiden kanssa.

"Kansainvälinen tuomioistuin antoi tukensa tälle tulkinnalle. Britannia sanoi, ettei Kosovon itsenäistyminen ei ole ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa. Ranska, Saksa ja USA ottivat saman kannan. Nyt kun Krimin parlamentti on julistanut Krimin itsenäisyyden, ne väittävät, että tämä julistus on ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa. Näitä väitteitä ei voida ottaa vakavasti. Olemme huomauttaneet asiasta Euroopan maille", sanoi Pushkov.

Pushkov sanoi näkemyksenään, että juuri nyt ei voida sanoa todellisen yhtenäisen kansainvälisen oikeuden olevan varsinaisesti edes olemassa. Hän muistutti myös, että Arseni Jatsenjuk (lue verkkomediasta), joka nyt johtaa Ukrainan hallitusta, oli antanut tukensa Kosovon itsenäistymiselle.

"Ilmeisesti myös hän kuvittelee, että Kosovon itsenäistyminen ei olisi ollut ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa. Sikäli kuin tiedän, Jatsenjukilla on nyt täysin eri kanta Krimin suhteen", totesi Pushkov."

Tiesittekö että kaikki viimeaikaiset sodat ja vallankaappaukset on tehty Gene Sharpin kirjoittaman käsikirjoituksen mukaan josta on painettu ihan kirja.

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=9736
253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Obama ei ole pelkästään narsisti vaan hänellä on todennäköisesti "räyhägeeni". Obaman velipuolen mukaan heidän isänsä oli agressiivinen ja pahoinpiteli perhettään ankaralla kädellä. Sellainen jättää jälkensä persoonaan ja yleensä räyhägeeni on periytyvää.

Obaman käytös ja hänen puheensa ovatkin hyvin uhkaaavia, joka vaikutelma välittyy myös TV:n kautta. Hänen persoonallisuushäiriönsä ilmenee sotaisuutena ja haluana hallita kaikkia ja kaikkea. Jopa Putin on saanut tuta tuon mielivallan.

Äänestä
  • Niin....Usa ja Eu asettavat itsensä maailman poliisiksi joka haluaa luetella Venäjälle politiikan säännöt. OPama ja Eukku muuttaa mieltänsä sen mukaan mikä on itselle edullisinta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Narrssismia kirjoitti:

Venäjän turvatoimet ”tuomittavia”, lännen aggressio ”humanitaarisuutta”

http://www.magneettimedia.com/venajan-turvatoimet-tuomittavia-lannen-aggressio-humanitaarisuutta/

"Valitettavasti kansainvälinen oikeus on näiden maiden käsissä muuttunut puhtaasti operationaaliseksi välineeksi. Ne sulkevat silmänsä, kun niiden tarvitsee perustella omaa toimintaansa, mutta ne muistavat kansainvälisen oikeuden, kun ne haluavat syyttää Venäjää joistakin toimista, joista Euroopan unioni ei "pidä"", sanoi Pushkov torstaina uutistoimisto Interfaxille.

Pushkov totesi, että kansainvälinen oikeus on tällä hetkellä vakavassa kriisissä.

"Länsimaat syyttävät meitä kansainvälisen oikeuden rikkomisesta, vaikka monet EU-maat ovat loukanneet sitä monta kertaa, muun muassa kun jotkut niistä olivat mukana Irakin miehityksessä, tukivat Kosovon itsenäisyyttä ja kun ne pommittivat Libyaa ja Belgradia", hän sanoi.


Pushkov muistutti, että kansainvälinen tuomioistuin päätti vuonna 2010, että Kosovon itsenäisyysjulistus, jonka Kosovon parlamentti julisti pitämättä kansanäänestystä, ei ole ristiriidassa kansainvälisen oikeuden periaatteiden kanssa.

"Kansainvälinen tuomioistuin antoi tukensa tälle tulkinnalle. Britannia sanoi, ettei Kosovon itsenäistyminen ei ole ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa. Ranska, Saksa ja USA ottivat saman kannan. Nyt kun Krimin parlamentti on julistanut Krimin itsenäisyyden, ne väittävät, että tämä julistus on ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa. Näitä väitteitä ei voida ottaa vakavasti. Olemme huomauttaneet asiasta Euroopan maille", sanoi Pushkov.

Pushkov sanoi näkemyksenään, että juuri nyt ei voida sanoa todellisen yhtenäisen kansainvälisen oikeuden olevan varsinaisesti edes olemassa. Hän muistutti myös, että Arseni Jatsenjuk (lue verkkomediasta), joka nyt johtaa Ukrainan hallitusta, oli antanut tukensa Kosovon itsenäistymiselle.

"Ilmeisesti myös hän kuvittelee, että Kosovon itsenäistyminen ei olisi ollut ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa. Sikäli kuin tiedän, Jatsenjukilla on nyt täysin eri kanta Krimin suhteen", totesi Pushkov."

Tiesittekö että kaikki viimeaikaiset sodat ja vallankaappaukset on tehty Gene Sharpin kirjoittaman käsikirjoituksen mukaan josta on painettu ihan kirja.

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=9736

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu