Miten vinkata kaveria pukeutumaan baariin/muuhun illanviettoon hiukan paremmin?
Tiedän kuulostavani hirveän pinnalliselta, tietenkään ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa eikä mielestäni baariinkaan tarvitse pynttäytyä ja puunata kilotolkulla pakkelia. Oikeastaan jos tapaa miehen ja suhde kehittyy pidemmälle, tulee mies kuitenkin näkemään naisen ilman meikkiä ja parempi on, ettei ero puunatussa ulkonäössä ole hirveän suuri luonnolliseen ulkonäköön verrattuna.
Mutta kyllähän tuo ulkonäkö kuitenkin jossakin määrin ratkaisee ja mielestäni baarilook voisi kuitenkin erota jonkun verran arkilookista. Kaverini ei ole mikään resupekka, hän pukeutuu ihan puhtaisiin ja siisteihin vaatteisiin. Mutta tyyli on melko vanhanaikainen ja hän näyttääkin ikäistään vanhemmalta.
Hän käy samalla eläkeläiskampaajalla äitinsä kanssa ja tuo kampaaja laittaa 70-v. äidille ja 30-v. tyttärelle samanlaiset hiukset. Baarityyliin kuuluvat villatakki jonka alla on poolopaita, väljät sporttiset housut ja gore tex kävelykengät. Ei meikkiä. Hänellä on ylipainoa jonkun verran, ei kuitenkaan kovin pahasti.
Hän ei ole koskaan seurustellut ja valitteleekin kun miehet eivät tunnu huomaavan häntä. Luonteeltaan hän on hieman epävarma, mutta muuten herttainen persoona. Jos hän vain hieman huolittelisi itseään ja uskaltautuisi flirttaamaan, niin johan saattaisi huomiota löytyä ihan eri tavalla.
Haluaisin auttaa häntä erottumaan seinästä. Miten vinkata toista päivittämään tyylinsä ja uudistamaan vaatekaappiaan?
Tyylin päivitys
ystävähädässä
2
188
Vastaukset 2
- Tyyli-Lyylikö?
Pitäkää vaikka "muuttumisleikkiä" yhdessä jolloin hän ehkä huomaa että joku muu tyyli olisikin eduksi. Ja saattaisi löytyä samalla itsellesikin uusi tyyli!
- .........
Voithan vihjata kokeile vaikka tuota, siihen tyyliin. Hyvälle ystävälle voi sanoa.
Kampaaja vaihtoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3521051- 69721
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et37646- 41568
- 39542
- 63523
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht320496- 75461
kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22459Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19451