"Suuri osa natsi-Saksan johtajista oli merkittävästi keskimääräistä älykkäämpiä ja jotkut suorastaan neroja. Tämä yllätti vuonna 1945 natseja Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä testanneet psykiatrit. He olivat valmistautuneet todistamaan, että hirvittäviin rikoksiin syyllistyneiden natsijohtajien joukossa olisi vajaaälyisiä idiootteja, jotka olivat sattuman oikusta päässeet valtaan.
– Kaksi psykiatria olivat ajatelleet rakentaa uransa näiden testien pohjalle, kertoo artikkelin kirjoittanut Turun yliopiston tutkija Markku Jokisipilä.
Testaajat kyllä tajusivat, että minkä tahansa järjestelmän johtamisessa vaaditaan älyä. Silti he odottivat löytävänsä melkein koko Euroopan miehittäneiden natsien joukosta enemmän poikkeavuutta ja rajoittuneisuutta.
Tulokset yllättivät heidät täysin: 21:stä natsijohtajasta 12 oli älykkyydeltään "erittäin erinomaisia" ja yhdeksän olisi yltänyt väestön älykkäimmän kahden prosentin joukkoon.
He olisivat siis päässeet Mensa-järjestön jäseniksi.
Keskimääräinen älykkyysosamäärä on 100. Neroiksi luokiteltiin testissä yli 140 pistettä saaneet valtionpankin pääjohtaja Hjalmar Schacht sekä valtakunnankomissaari Arthur Seyss-Inquart.
Lapsellisen pöyhkeilevä ja huumausaineita väärinkäyttänyt valtakunnanmarsalkka Hermann Göring sekä Adolf Hitlerin lyhytaikainen seuraaja, suuramiraali Karl Dönitz ylsivät lähelle rajaa.
Jopa ”tyhmin” oli älykäs
Vangitsijoiden yllätykseksi moni natsi suorastaan nautti testeihin osallistumisesta. Myös yhtenä tyhmimmistä natsijohtajista pidetty Julius Streicher suostui testiin mukisematta, vaikka piti sitä turhana.
Itseään ”juutalaistenpyydystäjä numero yhdeksi” kutsunut Streicher ylitti väestön keskiarvon ja sai testissä 106 pistettä.
Streicher oli tullut tunnetuksi raivokkaan juutalaisvastaisen der Stürmer -lehden julkaisijana.
– Lehti oli aikakautensa pahinta saastaa, Jokisipilä kuvaa.
Jopa moni muu natsirikollinen vältteli Streicheria tämän typeryyden takia. Hän muun muassa ilmoitti vankilassa, että ainoa oikea keino testata hänen fyysinen kuntonsa oli tuoda hänelle nuori nainen. Aamunsa hän aloitti kaatamalla sellissään niskaansa ämpärillisen kylmää vettä.
Tämä tapa loppui vuonna 1946, kun rikoksistaan tuomittu Streicher hirtettiin monen muun natsijohtajan tavoin.
Poliittisesti käyttökelvottomiksi osoittautuneet testitulokset lakaistiin maton alle. Ne julkistettiin vasta 1960-luvulla.
Tieto natsien älykkyysosamääristä ei ole uusi Suomessakaan. Jokisipilän mukaan tutkimuskirjallisuudessa siitä on kuitenkin kirjoitettu vähän. Hänen artikkelinsa aiheesta ilmestyy Valittujen Palojen kustantamassa Salaiset kansiot -kirjassa."
http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/173355/Natsijohtajat olivatkin neroja

Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin se vaan on, mitä monen mielestä on vaikea myöntää, mutta rotuerot ovat tosia älykkyydesä ja lukuisista muistakin asioista.
selventävä kartta http://en.wikipedia.org/wiki/File:InvertedIQbyCountry.png
saksalaiset ovat tuonkin mukaan kärkisijoilla, kuten myös japanilaiset ja korealaiset.
Himmler uskoi homeopatiaan ja munahierontaan. Tuskin oli kovin viisas. Himmlerin kiihottuminen maalaisista ja aatelistosta viittaa paskaisiin aivoihin. Hitler ymmärsi keskiluokan olevan yhteisön selkäranka.