TE toimistosta. Suunnitelmaan merkitty soittopvm mennyt ohi viikon verran. Viimeisellä käynnillä täti sanoi, että ei tarvi huolestua vaikka soittoa ei kuulu. Nyt oma työnhaku sivusto uudistunut ja sinne ilmestynyt oikealle "Etsi työpaikkoja" ja muutamia avoimia työpaikkoja joista osa vastaa omaa omaa osaamista osa taas ei ollenkaan.
Omilta sivuilta oli soittopvm kadonnut eikä mitään uutta merkintää ole vaikka työkkäri ei ole soittanut kuten oli sovittu.
Mitä pitäs tehdä vai oottaako vaan. Työnhaku on sovittu suunnitelmassa omatoimiseksi. Puolen vuoden aikana ollut kaksi kertaa työhaastattelussa, molemmat oli oman etsinnän paikkoja ja molemmat meni ohi. Noihin Mol sivuille laitettuihin paikkoihin en ole hakenut vielä yhteenkään, ei ole oikein selvää tuleeko ne sinne ihan automaattisesti vai laittaako ne joku sinne tyrkylle.
Samoja kohteitahan ne osittain ovat mitä itsekin olen katsellut. En kuitenkaan aio joka paikkaan hakea, joku tolkku pitää olla. Viimeisestä työhaastattelusta on n. kuukausi aikaa.
Mitään postia ei ole myöskään tullut. Miten tässä nyt Pitäs toimia jottei karenssi paukkus. Työttömänä oltu vasta vajaan vuoden. Ikä reilusti yli 50.
Ei kuulu soittoa
5
202
Vastaukset
- Ei liene vaikeaa?!
No mitähän jos vaikka kävisit siellä paikan päällä ihan oma-aloitteisesti ja uusisit työnhakusi siinä samalla....
- Elli vaan
Asia kunnossa. Ei soittoa mutta uusi soittopvm olikin siirretty reilut 6 kk eteenpäin. Ei viitsi turhaa ajella kymmeniä kilometrejä mokoman takia. Kyllä tämä TE uudistus on hyvä kun ei enää soitetakkaan, ainakaan niille joilla on näyttöä työnhausta. Netti korvaa kohta koko toimiston.
- 167-176
@Ei liene vaikeaa?!
Ei nykyisin saa mennä työkkäriin virkarauhaa häiritsemään, minutkin melkein heittivät ulos sieltä kun viimeksi kävin. Sinne pitää olla ajanvaraus.
Mulle tuli helmikuussa työkkäristä kirje jossa sanotaan että työnhaku on voimassa toistaiseksi. Yhteydessä ollaan puolin ja/tai toisin vain jos on jotain asiaa.
Seuraava ilmottautuminen olisi olut huhtikuussa. Katsoin omia tietojani netistä ja siellä oli vielä tuo päivämäärä ja maininta että työkkäri soittaa, kirjeessä tuota ei ollut.
Minullakin on ikää niin paljon yli 50 etten edes muista. Viimeiset 2 vuotta on ollut niin että on annettu ilmottautumisaika n. ½ vuoden päähän ja kun tuo aika on lähestynyt niin ovat pari viikkoa ennen sitä soittaneet ja sanoneet ettei tarvitse tulla ja jatkaneet työnhaun voimassa oloa taas sen ½ vuotta eteen päin.
Vaikuttaa ihan siltä ettei yhteiskunta ja työelämä enää tarvitse meitä. - nosto on silkka häir
nosto on silkka häirintää sunakauhoille
- 167-176
"Vaikuttaa ihan siltä ettei yhteiskunta ja työelämä enää tarvitse meitä."
Saattavt sittenkin ehkä tarvita. Eilen se soitto sieltä työkkäristä sitten tuli. Äänitin puhelun.
Koska vastuuvirkailija vaihtui niin tein hänelle selväksi muutaman tärkeän asian.
1) Pidän omista laillisista oikeuksistani kiinni viimeiseen pykälään ja momenttiin saakka.
2) Olen palveltava asiakas, en alistettava ja nöyryytettävä hallintoalamainen.
3) Tein täysin selväksi mitä mieltä olen orjatöistä, käytin juuri tuota ORJATYÖ sanaa eikä virkailija edes kysynyt mitä se tarkoittaa.
Sovittiin että kun 500 päivää täyttyy niin hän lähettää tietoja sähköpostilla palkkatukipaikoista joista saan valita joihin haen.
Olisin kyllä mielelläni nähnyt virkailijan naaman ja varsinkin sen värin, olisi varmaan tullut joulu mieleen.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain3159681Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve112892Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2762219Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1212052SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,911598- 1441497
Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1341477Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U321234Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin491211Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931036