Hauska kirjoitus Valtaojalta. Laitan sen tähän kokonaan, ettei tarvitse linkkiä avata.
"Olen kuulemma joutumassa työttömyysputkeen tarpeettomana työntekijänä. Miksikö? No, Stephen Hawking on ilmoittanut, että mustia aukkoja ei ole olemassa. Ja minä reppana kun olen koko tutkijanurani keskittynyt juuri niihin. Nyt olen kertaheitolla muuttunut yhtä hyödyttömäksi kuin kaikki marxismi-leninismin professorit Neuvostoliiton romahdettua.
Täysin liikuntakyvytön, tietokoneen avulla kommunikoiva Hawking lienee tunnetuin elävä tutkija, Albert Einsteiniin verrattava tieteen ikoni. Nekin, jotka eivät muuten tieteestä piittaa, tunnistavat ”sen pyörätuolimiehen”. Eipä kumma, että Suomenkin lehtiin kiiri pikaisesti jymyuutinen: mustien aukkojen suurin ekspertti sanoo, että niitä ei oikeasti olekaan! Moni on jo kysellyt minultakin, mites suu nyt pannaan.
Tiede on metka instituutio. Se on kuin ikuinen murkku, joka purnaa jokaista auktoriteettia vastaan. Kun paavi antaa bullan, ajatolla fatwan tai Vladimir Putin ukaasin, se on sitten siinä. Kun tieteen suuri guru sanoo jotain, tutkijat ponkaisevat pystyyn – mutta eivät suinkaan taputtamaan, vaan huutelemaan vastalauseita.
Alan ammattilehdet täyttyvät julkaisuista, joissa uutta ideaa riepotellaan ja potkitaan joka suunnalta. Vasta jos idea säilyy hengissä tästä sakinhivutuksesta, se aletaan ottaa vakavasti edes mahdollisuutena.
Tiede kunnioittaa auktoriteetteja vielä vähemmän kuin urheilu. Kuka tahansa voi haastaa alan hallitsevan mestarin, eikä siihen tarvita edes vuosien kipuamista ylös tenniksen tai painin arvoasteikossa.
Mestarin on oltava koko ajan kehässä, valmiina ottamaan vastaan jokainen tulija. Ainoa rajoitus on se, että haaste on esitettävä korrektisti, tieteen pelisääntöjä noudattaen. Luonnontieteissä tämä tarkoittaa yleensä julkaisua kansainvälisessä ammattilehdessä.
Tieteen vahvuus ja menestys perustuu juuri purnaamiseen ja epäilyyn. Arkielämässä homma menee yleensä niin, että muodostamme mielipiteen ja sitten keräämme sitä tukevia todisteita ohittaen olankohautuksella vastakkaiset mielipiteet ja todisteet. Epäileminen, varsinkaan oman itsensä epäileminen, ei ole mukavaa. Kukapa nyt haluaisi huomata olleensa väärässä?
Mutta tieteessä on pakko tehdä päinvastoin, jos haluaa saada jotain uutta ja kestävää aikaan. Einsteininkin maine perustuu siihen, että hänellä oli rohkeutta ja näkemystä epäillä aikansa fysiikan perustavimpia oletuksia – eikä ainoastaan epäillä, vaan todistaa epäilyksensä oikeiksi.
Nyt Hawking sitten vuorostaan epäilee Einsteinia. Eikä suinkaan syyttä suotta: jo pitkään on tiedetty, että suhteellisuusteoria ei voi olla tieteen viimeinen sana. Teorian rajojen pitäisi tulla vastaan nimenomaan mustien aukkojen kaltaisissa ääri-ilmiöissä, ja niitä on tutkaillut Hawkingkin jo vuosikymmenien ajan, useimpien kollegojen mielestä tosin sangen vähäisin tuloksin.
Heitänkö pyyhkeen kehään ja lähden työkyvyttömyyseläkkeelle? Enpä nyt ihan vielä. Vaikka Hawkingin tekstistä löytyy maaginen lause ”mustia aukkoja ei ole olemassa”, kyseessä on vain eräässä kokouksessa pidetty lyhyt pöytäpuhe, jota ei ole julkaistu muualla kuin tutkijoitten sosiaalisessa mediassa, arXiv-sivustolla.
Kun en ole tämän alan teoreetikko, en pysty haastamaan Hawkingia, mutta toiset ovat sen jo tehneet. Tieteen vapaapaini jatkuu, ja aikanaan nähdään, kuka jää pystyyn ja kenen rullatuoli keikahtaa. Ja miten mustille aukoille lopulta käy sen epäilemättä joskus kehiin ilmestyvän uuden Einsteinin käsittelyssä.
Esko Valtaoja"
http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/607868/Mustia aukkoja
"Olen kuulemma joutumassa työttömyysputkeen tarpeettomana työntekijänä. Miksikö? No, Stephen Hawking on ilmoittanut, että mustia aukkoja ei ole olemassa. Ja minä reppana kun olen koko tutkijanurani keskittynyt juuri niihin. Nyt olen kertaheitolla muuttunut yhtä hyödyttömäksi kuin kaikki marxismi-leninismin professorit Neuvostoliiton romahdettua.
Täysin liikuntakyvytön, tietokoneen avulla kommunikoiva Hawking lienee tunnetuin elävä tutkija, Albert Einsteiniin verrattava tieteen ikoni. Nekin, jotka eivät muuten tieteestä piittaa, tunnistavat ”sen pyörätuolimiehen”. Eipä kumma, että Suomenkin lehtiin kiiri pikaisesti jymyuutinen: mustien aukkojen suurin ekspertti sanoo, että niitä ei oikeasti olekaan! Moni on jo kysellyt minultakin, mites suu nyt pannaan.
Tiede on metka instituutio. Se on kuin ikuinen murkku, joka purnaa jokaista auktoriteettia vastaan. Kun paavi antaa bullan, ajatolla fatwan tai Vladimir Putin ukaasin, se on sitten siinä. Kun tieteen suuri guru sanoo jotain, tutkijat ponkaisevat pystyyn – mutta eivät suinkaan taputtamaan, vaan huutelemaan vastalauseita.
Alan ammattilehdet täyttyvät julkaisuista, joissa uutta ideaa riepotellaan ja potkitaan joka suunnalta. Vasta jos idea säilyy hengissä tästä sakinhivutuksesta, se aletaan ottaa vakavasti edes mahdollisuutena.
Tiede kunnioittaa auktoriteetteja vielä vähemmän kuin urheilu. Kuka tahansa voi haastaa alan hallitsevan mestarin, eikä siihen tarvita edes vuosien kipuamista ylös tenniksen tai painin arvoasteikossa.
Mestarin on oltava koko ajan kehässä, valmiina ottamaan vastaan jokainen tulija. Ainoa rajoitus on se, että haaste on esitettävä korrektisti, tieteen pelisääntöjä noudattaen. Luonnontieteissä tämä tarkoittaa yleensä julkaisua kansainvälisessä ammattilehdessä.
Tieteen vahvuus ja menestys perustuu juuri purnaamiseen ja epäilyyn. Arkielämässä homma menee yleensä niin, että muodostamme mielipiteen ja sitten keräämme sitä tukevia todisteita ohittaen olankohautuksella vastakkaiset mielipiteet ja todisteet. Epäileminen, varsinkaan oman itsensä epäileminen, ei ole mukavaa. Kukapa nyt haluaisi huomata olleensa väärässä?
Mutta tieteessä on pakko tehdä päinvastoin, jos haluaa saada jotain uutta ja kestävää aikaan. Einsteininkin maine perustuu siihen, että hänellä oli rohkeutta ja näkemystä epäillä aikansa fysiikan perustavimpia oletuksia – eikä ainoastaan epäillä, vaan todistaa epäilyksensä oikeiksi.
Nyt Hawking sitten vuorostaan epäilee Einsteinia. Eikä suinkaan syyttä suotta: jo pitkään on tiedetty, että suhteellisuusteoria ei voi olla tieteen viimeinen sana. Teorian rajojen pitäisi tulla vastaan nimenomaan mustien aukkojen kaltaisissa ääri-ilmiöissä, ja niitä on tutkaillut Hawkingkin jo vuosikymmenien ajan, useimpien kollegojen mielestä tosin sangen vähäisin tuloksin.
Heitänkö pyyhkeen kehään ja lähden työkyvyttömyyseläkkeelle? Enpä nyt ihan vielä. Vaikka Hawkingin tekstistä löytyy maaginen lause ”mustia aukkoja ei ole olemassa”, kyseessä on vain eräässä kokouksessa pidetty lyhyt pöytäpuhe, jota ei ole julkaistu muualla kuin tutkijoitten sosiaalisessa mediassa, arXiv-sivustolla.
Kun en ole tämän alan teoreetikko, en pysty haastamaan Hawkingia, mutta toiset ovat sen jo tehneet. Tieteen vapaapaini jatkuu, ja aikanaan nähdään, kuka jää pystyyn ja kenen rullatuoli keikahtaa. Ja miten mustille aukoille lopulta käy sen epäilemättä joskus kehiin ilmestyvän uuden Einsteinin käsittelyssä.
Esko Valtaoja"
http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/607868/Mustia aukkoja
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä kolumni olisi todella opettavaista luettavaa kreationisteille, jotka vihjailevat jostakin ihmeellisistä "evokkitieteilijöistä" ja niiden "totuuden" vastaisesta salaliitosta, joka estää kreationististen "faktojen" julkaisemisen tiedejulkaisuissa. "Totuus" kuulemma pimitetään järjestelmällisesti...
Mutta eiväthän kreationistit mitään opi, vaikka lukisivatkin.
Hyvä kirjoitus. Valtaoja aivan oikein tieteen ammattilaisena toteaa ettei Hawkingin kommentti ole tieteen kannalta kuin ilmaan heitetty ajatus. Ainakaan vielä mutta toki kun sen heittää ilmoille kenties maailman arvostetuin fyysikko niin se herättää luonnollisesti huomiota enemmän kuin jonkin rivitutkijan mielipide. Mielipiteestähän tässä on kyse, ei hypoteesista tai teoriasta.
Hawkingin arvovalta ei kuitenkaan anna hänelle mitään etuoikeuksia tai helpotuksia vaan saman tieteellisen menetelmän mukaan hänenkin on pelattava kuin muidenkin jos aikoo näkemyksensä todistaa oikeaksi. Hawkinginkaan mielipiteet kun eivät ole tiedettä.
Ja kun ollaan tarkkoja niin ei Hawking ole kieltänyt mustien aukkojen olemassaoloa vaan tapahtumahorisontin luonnetta pohtinut uudesta näkökulmasta.
Ja jos ajatellaan tiedettä ylipäätään niin useat läpimurrot ovat olleet nimenomaan seurausta siitä, että on epäilty ja kyseenalaistettu yleisesti hyväksyttyjä "totuuksia".
Tietenkään pelkkä räksytys ei riitä, on lyötävä faktoja pöytään. Kyllä se tiedeyhteisö aina nöyrtyy uusien todisteiden edessä. On nöyrtynyt ennenkin.
Eiväthän kosmologit juuri hurranneet silloinkaan kun esitettiin ensimmäiset hypoteesit alkuräjähdyksestä.
"Tiede kunnioittaa auktoriteetteja vielä vähemmän kuin urheilu. Kuka tahansa voi haastaa alan hallitsevan mestarin, eikä siihen tarvita edes vuosien kipuamista ylös tenniksen tai painin arvoasteikossa."
Tuossa on juuri mielestäni se pointti Valtaojan kirjoituksessa. Tiede ei ole totuus, tiedettä tehdään, asioita tutkitaan ja kaiken aikaa esitetään arvailuja ja kysymyksiä, joihin yritetään tietenkin etsiä vastauksia.