Syvyydessä eläville krottikaloille, joilleka Jumala alunperin loi alunperin tarpeesta lampun pimeydessä suunnistamissta varten, on kehittynyt saalisvietti, ja nykyisin käyttävätkin lamppuaan erinäköisten saaliseläinten saalistamiseen.
Toista oli alussa kun Jumala oli vasta luonut maan. Krottikalathan elivät tuolloin rauhallisesti merten syvyyksissä syöden Jumalan heille tarkoittamaa kasvisravintoa, lamppu apunaan sitä pimeyden kätköissä metsästämässä.
Toista oli alussa kun Jumala oli vasta luonut maan. Krottikalathan elivät tuolloin rauhallisesti merten syvyyksissä syöden Jumalan heille tarkoittamaa kasvisravintoa, lamppu apunaan sitä pimeyden kätköissä metsästämässä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
http://en.wikipedia.org/wiki/Anglerfish
Taitaa olla Sepiksen iltasadun aika. Hih hih.
Meehän nukkumaan Sepis ja muista ottaa iltalääkkees. Jaksat sitten huomenna hörhöillä lisää.
Ja ylläpuolella olevasta kommentoijasta näkeekin hyvin evoluutikkojen omaavan, suurehkon kognitiivisen dissonanssin määrän. Kun ei tosiasiat miellytä, pyritään tämä kieltämään.
Näinhän on ihmiskunta toiminut alusta asti.
>Krottikalathan elivät tuolloin rauhallisesti merten syvyyksissä syöden Jumalan heille tarkoittamaa kasvisravintoa, lamppu apunaan sitä pimeyden kätköissä metsästämässä.
No onhan tuo ilmiselvää parodiaa ja aika hauskaakin. Lamppu apunaan kasveja metsästämässä, ihan kivasti vedit.
Miten ne kasvit näkisi sitwe jos ei olisi lamppu ajoka valasee siitä kasvin pinnasta atomeja eli siis mitä hourise känninen kala?
Miksi jätit pois tuon "merten syvyyksissä":
" Lamppu apunaan kasveja metsästämässä, ihan kivasti vedit."
Sehän on koko vitsin kärki. Kasveja siellä, missä ei ole valoa yhteyttämiseen.
Suurehko kognitiivinen dissonanssi johtuu jälleen kerran siitä, kun ei tiedä onko avaus kirjoitettu tosissaan vai ei.
Tasapainossa olevat ekosysteemit ovat siis syntiinlankeemuksen aiheuttama vinoutuma.
Tosi metkaa, että ennen syntiinlankeemusta vallinneen ekosysteemin osoittaminen (muka) mahdolliseksi edellyttää jumalatonta seliseliä seliselin päälle, kun taas tämä "rappeutunut" toimii oivallisesti ja selittelemättä.
Repe kysyy ja Repe pohtii Repe kysyy ja Repe pohtii Repe tuumii ja Repe pui mutta miten käy Repeltä rock'n roll?
Kiitos kysymästä neitiseni, oikein hyvin! Tai ainakin nuorempana kävi. Tosin olin bändissä "vain" basistina sillä akustinen pääinstrumenttini ei siihen aikaan ollut varsinaisesti "rock". Nykyään ehkä olisikin.
MIKSI BASISTI EI VOI OLLA JOULUPUKKINA?
· BASISTILLA EI OLE TARPEEKSI LAHJOJA
Ilmeisesti harrastat karaoke-laulamista.
Minä harrastan ihan oikeaa laulamista. Olen baritoni, mutta laulan ylöskin korkeaan A:han asti täydellä äänellä. Olen oopperassakin laulanut, mutta ei siitä sen enempää =)
Jos kunnon rockin tahdot joskus veivata
niin paras on Repelle soitella
sillä Repellä on rokkijalka verraton
parempaa et löydä suomestaaaaaaaaa....