Naimisissa oltu alle vuosi ja avioeron hakeminen tullut jo ajankohtaiseksi. Ei hirveen mahtavat fiilikset siis....
Elettiin kaukosuhteessa (minä ulkomailla) reilu puolitoista vuotta ja mentiin naimisiin 2013. Kaikki oli aivan mahtavan ihanaa ja mieheni maailman paras tyyppi!!!! Sosiaalinen, hauska, herkkä ja tuki minua kaikissa tekemisissäni. Tämä oli ensimmäinen mies jonka kanssa oikeasti halusin viettää eläkevuodetkin....unelmien mies.
Kolme päivää naimisiinmenon jälkeen sain kuulla miehen pettämisestä työkaverinsa kanssa. Työkaverinsa (minulle täysin tuntematon) vuodatti minulle facebookissa heidän hetkensä (suhde kesti kuukausia ja loppui pari kk ennen naimisiinmenoamme) meidän sängyssä, saunassa yms. todella satuttavien yksityiskohtien tarkkuudella. Luulin että kyseessä vain yksi ja ainoa kerta.... Naimisiin oli juuri menty ja muuttoni piti tapahtua siitä viikon sisään niin mulla ei yksinkertaisesti ollut voimia lopettaa suhdetta. Mies tiestysti itki ja pyysi anteeksi yms niin kuin asiaan kuuluu...mmh...
Muutama kk muuttoni jälkeen löysin mieheni puhelimesta todella hardcore viestejä jotka todistivat että hänellä oli ollut seksisuhde myös TOISEN naisen kanssa ennen naimisiinmenoamme etäsuhteemme aikana. Ja vähän aikaa sen jälkeen löysin lisää materiaalia sähköposteista ja facebookista etäsuhteemme ajoilta....enemmän ja vähemmän vakavia juttuja mutta kaikki pettämistä.
Päälle stressinä tulivat mieheni pikavippilainat (kerrostalokaksion/kolmion verran rahaa lainattu, josta mitään "käsinkosketeltavaa" ei ollut kuitenkaan jäänyt...), joita hän oli myös salaillut sekä lisääntynyt alkoholinkäyttö (=joi itsensä koomaan joka ikisessä illanvietossa ja enenevässä määrin myös kun oltiin ihan kaksistaan kotona).
Ajattelin että naimisissa kun ollaan niin asiat pitää miettiä kunnolla läpi ja kaikkihan tietää, että aika parantaa haavat. Ei saa heittää hanskoja tiskiin. Reilun puolen jälkeen olin silti vielä aivan alkutilanteessa. Epäilin miestäni kaikesta ja suhteemme oli hyvin riitaisa kaikesta tästä johtuen. Pisteenä iin päälle erään rajun riidan aikana tapahtui hiuksista repimistä ja riepottelua (muuten ei väkivaltaa koskaan ollut).
Kaikkeen kyllästyneenä kävin muutaman kerran tyttöporukassa baareissa ja sorruin kaksi kertaa vieraita miehiä pussailemaan ja kävin yhden kanssa deitilläkin katsoakseni onko elämää meidän kammottavan huonon avioliiton ulkopuolella....Meillä ei ollut yhteistä asuntoa (vielä!!) tai lapsia, joten ajattelin että nyt se on katsottava.....
Mies sai tietää deitistä samana iltana (huomasi itse) ja heitti äkkipikaisuuksissaan mut ulos kodistamme (koska omistaa sen itse). Suhdeongelma jotenkin ratkesi kuin itsestään.... Lähdin vanhempien luo evakkoon ja muutan toukokuussa omaan asuntoon.
Mies on rukoillut minua takaisin, itkenyt, tehnyt kauniita ja koskettavia asioita ja eleitä. Pyydellyt anteeksi taas sata kertaa. Häntä tulee sääli ja mietinkin jo että kannattaisiko mennä parisuhdeterapiaan muutaman kuukauden asumuseron jälkeen. Luottamus ja kunnioitus on kuitenkin mennyt 100%:sesti. Sitä en usko että mikään terapia pystyy korjaamaan...? Jotenkin ajatus siitä, että toinen suunnittelee omia häitään ja samalla jyystelee lukuisia muita naisia, tuntuu niin uskomattomalta ja saa mut joka kerta voimaan pahoin kun sitä tarkemmin ajattelen...
Epäonnistuminen avioliitossa on kova pala, vaikken itseäni varsinaisesti mistään syytäkään. Eniten ehkä olen kuitenkin pettynyt siihen miten tällaiset asiat muuttivat minua. Olen aina ollut itsenäinen uranainen enkä kenessäkään roikkunut. Tuntuu kamalalta että itsestä on tullut ihminen joka vakoilee puolisonsa puhelinta, facebookia yms ja kiduttaa itseään yrittämällä löytää lisää "materiaalia" toista vastaan. Jotain on myös täällä itseni sisällä kuollut ja jo valmiiksi hiukan kyyniseen luonteeseen on tullut roimasti lisää "suojakertoimia".
Ei tähän varmaan paljon mitään voi kommentoida, mut itse sain keventää taakkaani. Kiitos siitä. :)
Tarinan opetus? Opettele tuntemaan toinen osapuoli kunnolla ennen avioliittoa yms,,,,,tosin miten sen voi tehdä rehellisesti ja "vakoilematta" jos kyseessä on ammattivalehtelija, jonka omaatuntoa ei mikään tunnu vaivaavan ja joka ei koskaan anna aihetta epäillä mistään....???
Elettiin kaukosuhteessa (minä ulkomailla) reilu puolitoista vuotta ja mentiin naimisiin 2013. Kaikki oli aivan mahtavan ihanaa ja mieheni maailman paras tyyppi!!!! Sosiaalinen, hauska, herkkä ja tuki minua kaikissa tekemisissäni. Tämä oli ensimmäinen mies jonka kanssa oikeasti halusin viettää eläkevuodetkin....unelmien mies.
Kolme päivää naimisiinmenon jälkeen sain kuulla miehen pettämisestä työkaverinsa kanssa. Työkaverinsa (minulle täysin tuntematon) vuodatti minulle facebookissa heidän hetkensä (suhde kesti kuukausia ja loppui pari kk ennen naimisiinmenoamme) meidän sängyssä, saunassa yms. todella satuttavien yksityiskohtien tarkkuudella. Luulin että kyseessä vain yksi ja ainoa kerta.... Naimisiin oli juuri menty ja muuttoni piti tapahtua siitä viikon sisään niin mulla ei yksinkertaisesti ollut voimia lopettaa suhdetta. Mies tiestysti itki ja pyysi anteeksi yms niin kuin asiaan kuuluu...mmh...
Muutama kk muuttoni jälkeen löysin mieheni puhelimesta todella hardcore viestejä jotka todistivat että hänellä oli ollut seksisuhde myös TOISEN naisen kanssa ennen naimisiinmenoamme etäsuhteemme aikana. Ja vähän aikaa sen jälkeen löysin lisää materiaalia sähköposteista ja facebookista etäsuhteemme ajoilta....enemmän ja vähemmän vakavia juttuja mutta kaikki pettämistä.
Päälle stressinä tulivat mieheni pikavippilainat (kerrostalokaksion/kolmion verran rahaa lainattu, josta mitään "käsinkosketeltavaa" ei ollut kuitenkaan jäänyt...), joita hän oli myös salaillut sekä lisääntynyt alkoholinkäyttö (=joi itsensä koomaan joka ikisessä illanvietossa ja enenevässä määrin myös kun oltiin ihan kaksistaan kotona).
Ajattelin että naimisissa kun ollaan niin asiat pitää miettiä kunnolla läpi ja kaikkihan tietää, että aika parantaa haavat. Ei saa heittää hanskoja tiskiin. Reilun puolen jälkeen olin silti vielä aivan alkutilanteessa. Epäilin miestäni kaikesta ja suhteemme oli hyvin riitaisa kaikesta tästä johtuen. Pisteenä iin päälle erään rajun riidan aikana tapahtui hiuksista repimistä ja riepottelua (muuten ei väkivaltaa koskaan ollut).
Kaikkeen kyllästyneenä kävin muutaman kerran tyttöporukassa baareissa ja sorruin kaksi kertaa vieraita miehiä pussailemaan ja kävin yhden kanssa deitilläkin katsoakseni onko elämää meidän kammottavan huonon avioliiton ulkopuolella....Meillä ei ollut yhteistä asuntoa (vielä!!) tai lapsia, joten ajattelin että nyt se on katsottava.....
Mies sai tietää deitistä samana iltana (huomasi itse) ja heitti äkkipikaisuuksissaan mut ulos kodistamme (koska omistaa sen itse). Suhdeongelma jotenkin ratkesi kuin itsestään.... Lähdin vanhempien luo evakkoon ja muutan toukokuussa omaan asuntoon.
Mies on rukoillut minua takaisin, itkenyt, tehnyt kauniita ja koskettavia asioita ja eleitä. Pyydellyt anteeksi taas sata kertaa. Häntä tulee sääli ja mietinkin jo että kannattaisiko mennä parisuhdeterapiaan muutaman kuukauden asumuseron jälkeen. Luottamus ja kunnioitus on kuitenkin mennyt 100%:sesti. Sitä en usko että mikään terapia pystyy korjaamaan...? Jotenkin ajatus siitä, että toinen suunnittelee omia häitään ja samalla jyystelee lukuisia muita naisia, tuntuu niin uskomattomalta ja saa mut joka kerta voimaan pahoin kun sitä tarkemmin ajattelen...
Epäonnistuminen avioliitossa on kova pala, vaikken itseäni varsinaisesti mistään syytäkään. Eniten ehkä olen kuitenkin pettynyt siihen miten tällaiset asiat muuttivat minua. Olen aina ollut itsenäinen uranainen enkä kenessäkään roikkunut. Tuntuu kamalalta että itsestä on tullut ihminen joka vakoilee puolisonsa puhelinta, facebookia yms ja kiduttaa itseään yrittämällä löytää lisää "materiaalia" toista vastaan. Jotain on myös täällä itseni sisällä kuollut ja jo valmiiksi hiukan kyyniseen luonteeseen on tullut roimasti lisää "suojakertoimia".
Ei tähän varmaan paljon mitään voi kommentoida, mut itse sain keventää taakkaani. Kiitos siitä. :)
Tarinan opetus? Opettele tuntemaan toinen osapuoli kunnolla ennen avioliittoa yms,,,,,tosin miten sen voi tehdä rehellisesti ja "vakoilematta" jos kyseessä on ammattivalehtelija, jonka omaatuntoa ei mikään tunnu vaivaavan ja joka ei koskaan anna aihetta epäillä mistään....???
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voimia, pysyä erossa miehestä! Älä missään tapauksessa palaa hänen luokseen!
Kokemusta on, että osaavat vedättää viimeisen päälle ja houkutella säälittävillä valheilla takaisin luokseen. Mutta sama meno toistuu ja toistuu.. lopulta on itse ihan hajalla ja toinen porskuttaa, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Et ole eronnut vaikka mies on pettänyt monesti. Tuollaisiin alkoholisti ja pettäjä miehiin naiset lankeaa eikä tälläisiin rehteihin miehiin. Tuollaiset miehet aina rukoilee naista takas mutta eivät opi koskaan mitään.
Ei ole mitään järkeä jäädä tuollaiseen, eikä sinulla ole velvollisuutta siihen. Jos jäisitte yhteen sehän olisi vankilatuomio molemmille. Sinä joutuisit olemaan se ihminen, mikä sinusta on tullut, etkä se mitä olet.
Elokuvassa Yksinäinen matkailija on hyvä repliikki: "Minusta alkaa tuntua siltä, että ehkä sillä ei ole merkitystä kuinka paljon rakastaa jotain. Ehkä sillä on merkitystä mitä itse on, kun on heidän seurassaan".
Lisäksi, usko huviksesi, ei tuo tyyppi kadu tekemisiään, koska ne edustavat sitä mitä hän todellisuudessa on. Hän katuu vain sitä että jäi kiinni.
Rehti mies ei nykyään kelpaa naisille. Pelimiehet ja juopot pääsee aina suhteeseen naisen kanssa.
Aivan kamala tilanne, otan osaa. Älä missään nimessä palaa takaisin ja usko (tulevan exän) puheita ja lupauksia. Tosiaan mies on pahoillaan vain jäätyään kiinni pettämisestä, itse tekoa/tekoja ei todellakaan kadu.
Puhun kokemuksesta. Myös minun ex-mies petti monien naisten kanssa ennen ja jälkeen naimisiin menon. Kaikki selvisi vasta "papin aamenen" jälkeen ja liitto päättyi puolen vuoden jälkeen. Aikaa on kulunut jo parikymmentä vuotta, mutta kieltämättä jättänyt jonkinlaiset traumat.
Sen jälkeen ole kehenkään mieheen luottanut 100%, vaikka suhteita on ollutkin. En siis epäile koko ajan, mutta samanlaista luottamusta toiseen en kykene koskaan luomaan. Pettämistä tai muuta epärehellisyyttä ei tietääkseni ole ollut, vaan suhteet kaatunut muihin syihin.
Nimenomaan rehti mies kelpaa! Valitettavasti näitä vahinkoja sattuu, eli tyypille kenkää. Tuollaiset tavat on vaikea kitkeä pois, parempi on etsiä onnellisempaa elämää muualta. Kuten aikasempikin sinkkumies kommentoi, rehellisiäkin miehiä löytyy.
Ero ei ole ikinä helppoa, mutta ota tuo "hyvänä" kokemuksena, toista kertaa et katajaan kapsahda vaan näet nämä tyypit kilometrin päästä.
Believe in yourself, you go girl!
Celine Dion/Save your soul
Perus psyko äijä.
Asia on niin että ei voi pettää jos ei koskaan seurustele. Minä en ole seurustellut 20 vuoteen eli aikuis iässä en ole seurustellut. Teininä oli jotain juttuamutta sen jälkeen ei. Tunnen paljon naisia ja miehiä ja miehet on usein juoppoja jotka pettävät ja nainen on kokkina ja pyykin pesijänä miehelle. Ottakaa vaan siis niitä komeitamiehiä joita muutkin naiset haluaa. Niin kauna kun on kysyntää miehillänne niin tulette aina petetyksi.