Mitä tehdä jos mies ei uskalla/halua sitoutua, mutta haluaa viettää paljon aikaa ja olla yhdessä? Muuten kaikki on mainiosti ja välittämistä ja muuta on.. Pitäiskö vaan olla painostamatta ja antaa asioiden mennä omalla painollaan.
Mistä miesten sitoutumiskammo johtuu? Eihän se kuitenkaan tarkoita ettei toisesta välittäisi tai muuta?
Mistä miesten sitoutumiskammo johtuu? Eihän se kuitenkaan tarkoita ettei toisesta välittäisi tai muuta?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mulla on aivan sama tilanne. Joulun tienoilla tavattiin ja siitä asti ollaan tapailtu. Minä 24, hän 30, joten ihan kakaroistakaan ei ole kysymys. Kesäkuussa kriisin yhteydessä laitettiin pillit pussiin. Teki kovin kipeää, oltiinhan kuitenkin oltu paljon yhdessä, vietetty aikaa... vaikka missään vaiheessa ei virallisesti seurusteltukaan.
Ja taas mennään. Ei hän osaa ilman muakaan olla ja tunnusti jopa rakastavansa. Enkä mä halua ilman häntä olla, mutta haluaisin kyllä jo siirtyä siihen seuraavaan etappiin.
Olen yrittänyt mieheltä kysyä, mikä siitä muuksi muuttuisi, jos nyt vähän virallisemmin yritettäisiin. Nähtäisiin useammin kenties, mutta kumpikaan ei ole muita tapaillut tms. joten miksi ei. Hän yrittää kovasti selittää saaneensa siipeensä niin pahasti, että haluaa olla varma.
Enpä tiedä, kauan jaksan vielä odotella. Vaikka mies onkin minulle kovin rakas, kenties jopa Se Oikea, turhauttavalta tämä tuntuu.
Sitoutuminen on iso askel, älä suotta laita hyvää suhdetta pilalle hätäilemällä. Jos kaverisi tykkää viettää aikaa kanssasi hän myöskin välittää sinusta. Malttia ja hyviä hetkiä teille.
"Mistä miesten sitoutumiskammo johtuu? Eihän se kuitenkaan tarkoita ettei toisesta välittäisi tai muuta?"
Varsin usein syynä lienee se, että välittää kyllä toisesta, mutta ei joko rakasta toista tai sitten haluaa vielä muuten vaan katsoa josko löytyisi parempaakin siihen kainaloon.
Toinen mahdollinen syy on se, että miehellä on huonoja kokemuksia edellisestä suhteesta ja hänestä on näin ollen tullut varovaisempi.
==================================
"Toinen mahdollinen syy on se, että miehellä on huonoja kokemuksia edellisestä suhteesta ja hänestä on näin ollen tullut varovaisempi."
===================================
Kuten todennäköisesti onkin ainakin 90 % tapauksista, kun tarpeeksi usein hakkaa päätään seinään oppii lopulta varomaan.
No joop, älä nyt ainakaan ala painostamaan...sillä saat homman vetäistyä v*tuiks nopeasti ja takuu varmasti.
Ajattelehan asiaa myös siltä kantilta, että eikö ole parempi, ettei hän halua sitoutua, jos ei kerran ole vielä ihan varma tunteistaan? Varmasti hän välittää tosi kovasti, mutta tuo osottaa myös kypsyyttä, ettei heti halua sitoutua. Hän ei halua sitoutua vain sitoutumisen pakosta, vaan olla varma, että kun sen tekee, on tyytyväinen tilanteeseen.
Ei pidä niitä miehiä olla aina arvostelemassa, kyllä niitä tossukoitakin on maailma täysi, jotka haluavat sitoutua heti ensi tapaamisesta. Ja niitä, jotka sitoutuvat löyhin perustein, ja sitten pettävät. Tsemppiä sulle! :)
Oon itse aivan samassa tilanteesa kuin sinä: ollaan tapailtu miehen kanssa viime keväästä ja edelleenkään ei "seurustella". Itse olen päättänyt, että en painosta häntä mihinkään vaan tyydyn asioiden nykytilaan. Välittäähän hän minusta kun olemme niin paljon yhdessä... Syynä tilanteeseen "hankala menneisyys:häntä satutettu liian pahoin". Tsemppiä teille!
Just sama mulla eli että on menneisyydessä saanu näpeilleen et se vaikuttaa edelleen.
Mut onhan se nyt toisaalta ihan sama millä nimellä sitä kutsuu, yhdessä ollaan joka tapauksessa ja ei tapailla muitakaan. Et seurustelua, mutta olishan se kiva saada joku varmuus asiaan.
Miehet kai ajattelee niin eri tavalla tästäkin.
No, toivottavasti tässä ei tarvii ikuisuutta odottaa..
Kun kerran laittaa yrityksensä realisointiin tasingoista ja maksaa elarit kahdesta muksusta, ei ole kovin nopea uutta riskiä ottamaan.
Mikä varmuus? Tarkoitatko mahdollisesti taloudellista varmuutta, jonka voisit turvata suhteen "virallistamisella"?
Miksi ei riitä, että viettää aikaa paljon yhdessä ja ei tapaile muita?
Sori nyt, mutta mitä varmuutta ihmissuhteissa voi muka ikinä olla?
Susta itsestähän se on kiinni, kuinka kauan jaksat odotella. Ei tuohon oikein uskalla antaa edes mitään neuvoja, kun kysymys on kuitenkin sinun elämästäsi. Sitä pitää vaan miettiä, mitä kaikkea elämältään haluaa ja kuinka paljon. Vaikeaa.
Samalla tavalla sitoutumiskammo puree naisiinkin.Kyllä se paremminkin luonnostaan lähtee jos on lähteäkseen eikä ketään saa painostaa suhteeseen.Jos ei ole halua vakavaan suhteeseen..
Ei se välttämättä ole edes mitään kammoa. Omassa suhteessani odottelin kohtuullisen kauan kosintaa, neljä vuotta. En halunnut hoputtaa miekkostani joten jätin aiheen kokonaan pois keskusteluista. Nyt jälkeenpäin olen saanut kiittelyä siitä etten painostanut kyseisessä asiassa. Mieheni kertoi että kihlautuminen merkitsi hänelle erittäin paljon eikä hän halunnut kosia ennenkuin ensihuuma on jo kaikonnut ja arki astunut elämään. Monet ystävämme ovat kihlautuneet suhteen ensi huumassa ja myöhemmin eronneet. Mieheni kertoi kosiessaan että nauttii arjesta kanssani ja haluaa jakaa koko loppuelämänsä kanssani. Arvostan mieheni käyttäytymistä paljon, sillä vaikka olisinkin ollut valmis kihlaukseen heti ensimmäisenä vuonna, ei suhde ehkä olisi niin rehellisellä pohjalla. Sitoutumista ei pidä ajatella pakkona joka on heti saatava. Kannattaa mieluimmin nauttia toisen ihmisen seurasta ja elää päivä kerrallaan. Kyllä se kosinta sieltä tulee kun on tullakseen..
Sitoutuminen ei ole hänelle ihan helppo juttu.
Hän on sitä tyyppiä joka kerta aloittaa seurustelun ei aio sitä vähässä kummassa lopettaakaan, meni se sitten syteen tai saveen. Tavallaan on hyvä että tällaiset yksilöt harkitsevat tarkkaan sillä ensihuuman laannuttua elämä voi muuttua todella vaikeaksi.
Miehet yleensä kun eivät luovuta aivan niin helpolla, kun kerta ollaan yhdessä niin sitten ollaan vaikka se elämä olisi täynnä sitä itseään. Nainen on taas herkempi toteutattamaan unelmiaan, ja jos suhde ei olekaan kohdallaan voi hän erota siitä miestä herkemmin. Siksi joskus tuntuu että useilla miehillä jotka harkitsevat tekojaan, aistitaan kai tällaista kammoa
Kiitos viestistäsi. Nyt ymmärrän asioita ja miehiä paljon paremmin. Sehän on myös rehellisyyttä itseä ja toista kohtaan.
Ristiriita miehen ja joidenkn naisten ajattelussa voi olla että jotkut naiset toivovat jonkin sortin sitoutumista ennen sänkyyn menoa. Siinäpä pattitilanne. ja miehet haluavat kokeilla rakastelupuolta ennen sitoutumista. Sujuuko vai ei.