Sinkun selviytymisstrategiat

vedän kiljua ja runkkaan rajusti löylykauha perseessä

Hääkutsuja ei ole tullut vuosikausiin, ystäväpiirissäni ei ole kukaan mennyt naimisiin. Polttareihin yleensä osallistutaankin vain tyttöporukalla. Työpaikalla on valtaosa eronneita tai sinkkuja, joten siellä ei pidetä itsestäänselvyytenä, että jokainen on parisuhteessa, sama pätee ystäväpiiriin: ne, joiden kanssa eniten vietän aikaani ovat eronneita.

Läheisyyden kaipuu on se suurin ongelma :(

Sitä pärjää kun on pakko pärjätä. Harvemmin sinkkuudesta mitään kysellään. Aika nopeasti ihmiset oppivat kuka on ikisinkku. On ikävää että moni asia on jäänyt ja jää kokematta. Mutta minkäs teet? Toisaalta voisi asiat olla vielä huonomminkin.

Miksi ihmeessä sinkkuutta pitäisi hävetä? Miksi ihmisiä hävettää sinkkuus tai miksi ihmeessä kukaan suostuu ottamaan niskaansa yhteisön paineita?

Minä ymmärrän, että sinkkuus korpeaa suhdetta toivovaa ihmistä, mutta mitä väliä muiden mielipiteillä on?

Kaikesta tuosta selviää kun ei ole kavereita, tai jos on niin kaverit ei kysele, sukulaiset ovat niin hienotunteisia tai kaukaisia etteivät kysele ja haistattaa vähintään mielessään pas*at kyselijöille, puolisoiden kehujille ja sukulaisille.
Häissä olin viime syksynä, olin vain iloinen tuttuni puolesta.
En koe enää kurjuutta enkä häpeää seurustelemattomuudestani ja kokemattomuudestani. Olen jollain tasolla tiennyt teinistä asti noiden olevan asioita joita ei itselleni tule koskaan tapahtumaan.
Läheisyydenkaipuu? Itselläni tuotakaan ei oikeastaan ole enää ollenkaan. Voi vaikka rutistaa tyynyä, halailla ystäviä ja sukulaisia, päiväunelmoida. Nuo riittävät minulle, paitsi minä en halaile. Tunteetkin on mahdollista tappaa silloin kun ne on pakko ja se on itselleen parasta.

Entäs puhdas uteliaisuus? Ainakin minä haluaisin joskus ihan uteliaisuuttani tietää niistä asioista, joita en koskaan tule kokemaan (suutelusta seurusteluun) Miten uteliaisuuttaan voi lieventää? Tai miten uskotella itselleen, että on ihan ok ja mukava ihminen (jopa haluttava?), vaikka kukaan ei sitä koskaan osoitakaan, harvoja ystäviä lukuunottamatta?

Vastaus kaikkiin ongelmiin on sama: viina. Ahdistuksen tai muun pahan olon ei muuta kuin kunnolla alkomahoolia koneeseen, niin kyllä turtuu, jos ei muuten niin viimeistään siinä vaiheessa kun silmissä pimenee. Bonuksena saa seuraavallekin päivälle jotain ihan muuta ongelmaa ja ajateltavaa kuin yksinolon ja läheisyydenkaipuun :)

- tulee hääkutsu/polttarikutsu ja siihen perään häät/polttarit
- menen innoissani, siellähän on yleensä ihan hauskaa ja tapaa uusia ihmisiä ja voi katsella ja jutella kiinnostaville naisille vaikka tietää että tussua ei tule.

- tulee läheisyydenkaipuu
- runkkaan koneella

- huomaa, että kaikki ympärillä olevat ovat parisuhteessa
- olen kavereiden kanssa vähemmän, käyn enemmän ehkä salilla tai vedän kaljaa normaalia enemmän. Aikaa enemmän harrastuksille ja voinhan olla kamunaisten kanssa, ei ne kaikki ole ikinä samaa aikaa jonku jännäpojan kanssa.

- sinkkustatuksesta tiedustellaan
- Sanon että olen sinkku.

- huomaa, että perhekin toivoo sinun löytävän "edes jonkun"
- mitä siinä voi tehdä, en tyydy naiseen joka ei kiinnosta

- parisuhteessa olevat kehuvat puolisoaan
- kuuntelen ja myötäilen

- kaikissa keskusteluissa pidetään itsestäänselvyytenä, että ihminen on parisuhteessa
- en vietä aikaa niin tyhmien ihmisten kanssa, tai jos ovat työkavereita niin en kuuntele heidän juttujaan

Minulla on ikää 35 eli yleisin pariutumisikä on ylitetty. Mutta vastataan silti:

- tulee hääkutsu/polttarikutsu ja siihen perään häät/polttarit

Ei ongelmia, osallistun mielelläni. Mukavaa nähdä kavereita/sukulaisia. Tässä iässä parit eivät ole aina keskenään, mikä helpottaa sosiaalista kanssakäymistä melkoisesti.

- tulee läheisyydenkaipuu

On tehtävä jotain mielekästä, sellaista mikä vaatii keskittymistä tai reipasta liikuntaa. Pois telkkarin/koneen ääreltä.

- huomaa, että kaikki ympärillä olevat ovat parisuhteessa

25-vuotiaasta kolmekymppiseksi oli välillä hankalaa ja sitä tunsi itsensä vähän ulkopuoliseksi. Nyt kavereissa on paljon eronneita - ikävä kyllä, siitä huolimatta että itsekkäästi ajateltuna tämä olisi hyvä minulle.

- sinkkustatuksesta tiedustellaan

Ei tiedustella enää. Ovat ilmeisesti tottuneita ajatukseen, ja siihen että kysymykseen tulee nopea ja lyhyt vastaus.

- huomaa, että perhekin toivoo sinun löytävän "edes jonkun"

Saattavat toivoakin, mutta eivät sano ääneen. Itse asiassa perhe taitaa ymmärtää ettei minulla ole kiinnostusta suhteeseen "edes jonkun" kanssa.

"- parisuhteessa olevat kehuvat puolisoaan"

Hienoa, olen iloinen heidän puolestaan. Monesta puolisosta on tullut minunkin ystäväni.

- kaikissa keskusteluissa pidetään itsestäänselvyytenä, että ihminen on parisuhteessa

Ei pidetä enää, kaveripiirissä on sen verran eronneita.

Kirjoittamalla sinkkupalstalle ja vuodattamalla kaiken kokemani kauheuden tänne kuinka kamalaa oli kohdata toisenlaisessa siviilisäädyssä olevia ja huomata olevansa 100-vuotiaan muumioituneen papin kanssa ainoa sinkku. Kirjoittaminen ja avautuminen palstalle on hyvä tapa purkaa; yksin sukuseuroissa yksin kauppajonossa, yksin lenkkelemässä, yksin baarissa, yksin kaikkialla saatua traumaa..

Riippunee varmaan missä elämä vaiheessa mennään. Kun eletään 35 ikää niin kaikkihan on toisella kierroksella. Jos olisin lapseton sinkku ja lähempänä 30. Ikävuotta niin silloin voisi itkettää. Tämä elämä kiertokulku on vaas sellainen että eroja tapahtuu ja uusia kierroksia alkaa. Niin se menee, vaikkei kukaan sitä suunnittele.

Lähempänä 40. ikää ne perheelliset jäävät kaiken kivan toiminnan ulkopuolelle. Kyllähän heitäkin huvittaisi reissata kaveriporukan kanssa, mutta kaikki lomat on pakko käyttää perheen kanssa.

Parhaiten selviää kun ei ole niitä kavereita tai tuttuja jotka kyselisi tai painostaisi asialla.

Aika moni kaveri seurustelee, ja perseeltähän se välillä tuntuu, kun on sinkkuna. Siis niinä huonoina "sinkkupäivinä", mutta muutoin elämä on kohtuu onnellista näinkin - saa harrastaa ja mennä niinkun haluaa.

Juhlat ja muut hoituu kyllä, ei ongelmaa. Kysyntää itsellä, vaan se on se juttu, kun itse tietää tarkalleen mitä haluaa. Ja se aina niin, että joko puolin tai toisin ei oo natsannut asiat yhteen, siksi tässä sinkkuna ollaan. Edellinen suhde oli sen verran kivulias, että on tarkkaan kantapään kautta oppinut, minkälaisen ihmisen kanssa ei kannata laittaa hynttyitä yhteen.

Vaikeinta on sinkkuna kuitenkin se läheisyyden kaipuu :( se on perseestä. Ja tänään on just sellanen vaikea päivä, että haluais vaan käpertyä toisen kainaloon... Ei se auta, tähän auttaa vaan se että heittää nukkumaan ja jatkaa arjen velvollisuuksia seuraavana päivänä, niin unohtuu kaikki suhdeasiat.

Kesällä serkun häät jonne tuli kutsu, ensimmäinen reaktio oli se että toivottavasti olen töissä silloin, mikä voi olla ihan realististakin jopa koska on 3vuorotyö..
en sitten tiedä kannattaisiko sinne mennä.. ehkä, tosin tyhjän saa pyytämättäkin eikä huvita katsella muiden onnea :(