Se ei ole kovin hauskaa. Ihmistä kohdellaan aika pitkään hänen ulkonäkönsä mukaan.
Pidän itseäni aika rumana miehenä. Enkä nyt tarkoita mitään sellaista rumuutta, mihin voi itse vaikuttaa; En ole ylipainoinen, kaljuuntuva, huonohampainen tai silmalasipäinen.
Minulla ei vain ole sellaisia kasvonpiirteitä että minua voisi kukaan pitää hyvännäköisenä.
Vaikka olisin hyvässä kunnossa en silti näytä mitenkään erityisen hyvältä. Kouluaikoinen minun on ollut todella vaikea tehdä ystäviä ja minua jopa kiusattiin.
Ei sillä osasin minä
vastaan panna ja ehkä siksi minusta tuli niin introvertti luonteeltani. Huomasin myös kuinka helppoa paremman näköisille oli tehdä ystäviä: Miehet kunnioittivat ja naiset ihastuivat.
Nämä tyypit loivat laajan sosiaalisen piirin, johon minä pääsin vain tuntemalla ennestään näitä ihmisiä. Baareissa kukaan ei juttele minulle eikä hymyile. Minulle puhutaan luonnostaan epäkunnioittavasti,
ja osa ihmisistä on suoraan sanonut inhoavansa minua, ilman että ovat edes jutelleet minun kanssa. Ihmisten pinnallisuus vituttaa. Vaikka pärjään hyvin elämässä nykyään, minulla on yliopistotutkinto ja oma yritys. Rahasta ei ole puutetta,
mutta ihmissuhteiden puute harmittaa. Jos matkustaa jonnekkin, ei ole ketään ketä pyytää mukaan.
Testasin treffipalstallakin vientiäni. Ei oikeastaan yhtään vastausta. Mietin onko vika tekstissä vai kuvassa. Vaihdoin kaverini kuvan ja pidin tekstin samana; vastauksia joku kaksi viikossa.
Yksionolo ja tämä rumuus rassaa minua niin paljon että ajattelin tappaa itseni. Mitä järkeä tässä on jos kortit on näin huonot? Ei noista rahoista sun muista paljon iloa ole.

Vastaukset 22
Vanhimmat
Julmaa se on. Olin lapsena ja teininä ruma, sosiaalisesti kömpelö ja kiusattu. Lukion jälkeen ankanpoikasesta kuoriutui joutsen. Anoppikin nolosti esittelee muille 'eikö ole minulla miniä kuin elokuvatähti'. Näin kaupassa vanhan kiusaajani, oli lihonut ainakin 20kg ja rupsahtanut. Vähänko nautin siitä.
Ja vielä näin neuvona: maailma on usein pinnallinen, sinun ei tarvi olla. Listasit paljon hyviä ominaisuuksia, keskity niihin. Ja pyri hyväksymään millainen olet, ja olemaan itsevarma sos. tilanteissa. Epävarma mies ei kiinnosta, itsevarma on seksikäs ulkonäöstä riippumatta.
Täytyykö sen aina olla niin seksipainotteista ja pinnallista?
Ruman ei sentään tarvitse torjua naisia jatkuvasti. Kai sekin sentään jotain on? Mutta toisaalta jos olisin rikas, voisin naisen ottaakin.
"En ole ylipainoinen, kaljuuntuva, huonohampainen tai silmalasipäinen. "
Et sinä sitten ruma. Itse olen huonohampainen, hiukan ylipainoinen, lyhyt ja leukani on kuin soramonttu joten olen tosi ruma.
"Tehdä ystäviä" on kyllä yksi sietämättömimmistä anglismeista, jonka tiedän! Suomenkielessä saadaan ystäviä tai ystävystytään, ei tehdä niitä.
Totta tosiaan tuohon ulkonäköasiaan kietoutuu niin monet elämän asiat. Monesti ulkonäkö keskustelu jumittuu mies&nais suhdetasolle ja sitten unohdetaan kaikki muut sosiaaliset kohtaamiset. Jos on ruma, niin silloin jää saamatta ne spontaanit hymyt ohikulkevilta kaiken ikäisiltä ihmisiltä. Hymyileekö sinulle vauvat tai pienet lapset?
Niin jos hymy jää aina saamatta, niin kai sitä on muutaman pykälän verran lähempänä masennustilaa?
Meinaat, että kun sinulle hymyilee kauniit ihmiset alituiseen, niin olet itsekin kaunis?
No minusta ihminen ei saisi olla mikään ilmapallo, että kun kehutaan pullistuu ja kun haukutaan, kutistuu. Toisaalta joskus se vaikuttaa mielialaan, jos ihmiset kohtelee sua hyvin. Mut jotenkin kaikki hokee että ei se ulkonäkö oo kaikki kaikessa, vaikka oikeasti se on, ainakin tavallisten ihmisten keskuudessa. Kauniit ja komeat on aina hyviä tyyppejä ja heiltä siedetään huomattavasti huonompaa käytöstä kuin rumilta. Kun se että hymyilläänkö mulle, ei oikeesti oo minun mielialasta kiinni.
Vaikka omalla mielialalla on vaikutusta (hymy tarttuu), niin en mä sitä tuossa tekstissäni tarkoittanut.
Tarkoitin että jos se hymy jää aina saamatta, niin mieliala pysyy kokoajan alhaalla.
Ujo mieäs tuolla ylempänä kysyi että, olenko kaunis kun kauniit hymyilee minulle?
Ihan kaiken näköiset vastaa hymyni, jos sellaisen laitan liikkeelle. Eivät tietty kaikki vastaa, sillä monelle suomalaiselle hymyily on sopimaton ajatus. Ja ihan tavallisen näköinen olen.
Ei niin ruma voi olla etteikö joku nainen sinua rahan takia huolisi. Mene johonki pk-seudulle asumaan vielä, siellähän niitä rahan ahneita naisia riittää.
Jahas no minä olen finninaamainen, ohuthiuksinen, lyhytsäärinen, vinohampainen ja isonenäinen ruma nainen. Niin ja silmälasitkin vielä on! Eikä tässä listassa ole vielä edes kaikki epäviehättävät piirteeni.
Eli minä olen oikeasti ruma. Ottaahan se päähän, jos ei opi elämään yksin ja vailla arvostusta niin eihän tästä sitten mitään tule. Minä olen pikkuhiljaa oppinut sietämään yksinäisyyttä, ehkä vielä joskus opin nauttimaankin siitä.
Sama täällä päin. En omaa myöskään mainitsemiasi tyypillisiä rumuuden piirteitä. Enemmänkin olen sellainen notredamen kellonsoittaja tai jopa pelottava hahmo ulkonäöltä. Ihmiset eivät hymyile, hymyilevätkö ne oikeasti joillekin vaikka baarissa? Tuntuu aivan vieraalta.
Ei se kivaa ole...
Olen ylipainoinen, isonenäinen, kalpea mies. Livessä naiset eivät katso kahta kertaa, netissä lopettavat kirjoittelun heti kun lähetän valokuvia (vastauksia ei tullut ollenkaan kun mulla oli kuvaa profiilissa)
Tinderissä ei yhtään matchia vaikka "kelpuutin" kaikki
Juu. Ja sit sut leimataan epätoivoiseksi vaikka kelpuutat jonkin muunkin kun sen missin sieltä. Totta helkkarissa sitä kelpuuttaa, kun huomaa ettei omat eväät riitä sinne ihan top kymppiin. Sehän on vain realismia. Mut tosta kaverin kuvasta tuli mieleen; silloin laitteli ihan kaikki naiset viestiä, ihan rumasta nättiin ja nuoresta vanhaan. Ei väliä. En muuten yhtään ihmettele miksi kauniit ihmiset yleensä pärjää muutenki työelämässä: Heillä ei aika kulu kaikenlaisiin laihdutus ja punttauskuureihin sun muuhun tuunaamiseen, vain siksi että joku sinut normaaliin ihmissuhteeseen kelpuuttais. He voivat oikeesti keskittyä johonki muuhun kun perustarpeiden tyydyttämiseen.
"He voivat oikeesti keskittyä johonki muuhun kun perustarpeiden tyydyttämiseen."
Toi oli itse asiassa erittäin hyvä pointti
täytyy olla hyvä itsetunto, jos rumana jaksaa pyristellä muitten mukana. Hiljaista hyljeksintää saa osakseen läpi elämän ja pidetään yksinkertasena jo ulkonäön takia. Tehnyt hyvää päästä näpäyttämään, ettei se ulkonäkö paljon kerro ihmisestä.
Minäkin ehdin jo luulla että vanhaksipojaksi jään, kun oon aika turjake. Kun olin 37v tuli naapurissa kylässä ollut nuori ja nätti tyttö ovelle lainaan teippiä, ja jatkoi vierailuja. Nyt yhdessä 14v.
Ja se vasta hassua olikin, että vaikka tyttö tupsahti aina kutsumatta ovelle, oli se sisään päästyään niin ujo että tuskin sai 2sanaa siitä irti. Istui vaan kahvimuki kädessä, hymyili ja kuunteli kun minä puhuin. No, rohkaistui se siitä ajan mittaan.
Silmälasit tekevät miehestä ruman, kuten punainen nuttu tekee joulupukista kommunistin?
Yleistät vähän liikaa, mutta varmastikin se noin monilla menee. Minä näytän kuulemma aika hyvältä, mutta ei ole kavereita, tyttöystävää tai töitä. Persoonallisuudella on paljon suurempi merkitys kuin naamalla, ks. Soini, Harkimo.
Ruman lapsen persoonallisuus tietysti kehittyy erilaiseksi, koska kauniista tyypillisesti pidetään enemmän. Voi kuitenkin niinkin käydä, että kauniistakaan ei esimerkiksi omat vanhemmat välitä, millä on huonot seuraukset.
Vastauksena kysymykseen: Paskaaks tässä.