Lähde: Scripta
Eduskunta teki 27.10.2010 eräänlaista historiaa hyväksymällä äänin 158-17 paniikissa laaditun ja ala-arvoisen esityksen uudeksi ampuma-aselaiksi. Lakiesitys sai täystyrmäyksen kaikilta asiantuntijatahoilta, mutta tämä ei tahtia haitannut. Lain seurauksia käsittelin muutaman viikon takaisessa kirjoituksessani Eräitä huomioita uudesta ampuma-aselaista.
Uusi laki mm. lopettaa käytännössä pistooliammunnan, tuhoaa lääkärin ja potilaan välisen luottamussuhteen sekä passittaa kaikki aseiden haltijat, mukaanlukien metsästäjät, palikkatestiin todistamaan "soveltuvuuttaan" ampuma-aseen hallussapitoon.
Lakiprosessi toi karmivalla tavalla esiin kansanedustajan roolin tahdottomana napinpainajana. Keskusta ja kokoomus kyttäsivät viimeiseen asti toisiaan ja pakottivat vastentahtoiset kansanedustajansa ruotuun tekemällä selväksi, että se, joka äänestää lakiesitystä vastaan, ei ole ehdolla seuraavissa tai missään muissakaan vaaleissa.
Eduskuntavaaleihin on puoli vuotta aikaa. Puoluekurilla pelotellut kansanedustajat, etenkin kokoomuksesta ja keskustasta, ovat hädissään ja toivovat, että äänestäjän poliittinen muisti on tavanomaisen lyhyt. Toivon, että tämä sivu on osaltaan ehkäisemässä kansalaisen dementiaa. Toivon myös, että sitä linkitetään mahdollisimman moneen paikkaan.
Kyse ei ole pelkästään äänestäjänsä pettäneiden kansanedustajien rankaisemisesta. Kyse on siitä, että aselain toinen vaihe tulee eduskunnan käsittelyyn seuraavan vaalikauden aikana. Toisessa vaiheessa mm. otetaan tarkasteluun olemassa olevat aseluvat. Jos kansanedustajalla ei ollut tänään halua tai uskallusta puolustaa oikeuksiasi, uskotko hänen tekevän niin seuraavassakaan eduskunnassa?

Vastaukset 4
Vanhimmat
möh
Edustuksellinen demokratia on huijausta. EN äänestä enää koskaan.
Niinpä niin.
Miksi kansanedustajien äänestäminen eduskunnassa ja EU parlamentissa ei voisi olla salainen?!
Lisäksi uusi aselaki on niin epäselvä että esim.starttipistoolit ovat yhtäkkiä laittomia.
Epäselvä lauselma ja poliisin kostonhimo teräasekeskusta vastaan(he myivät Pekka Eric Auviselle aseen jolla koulusurmat teki,mutta Auvisella oli poliisin myönnetyt luvat sun muut kunnossa) on aiheuttnut nyt sen että suomessa on yli 30 000 rikollista jotka eivät eivät edes tiedä olevansa rikollisia sillä starttipistooleita käytetään metsästyskoirien koulutuksessa,kilpailuissa sun muussa.
Teräasekeskus jupakassa on vieläpä se huumoristinen puoli että virkavalta takavarikoi teräasekseskuksen kaikki starttipistoolit sekä asemyyntirekisterin ja nyt virkavalta on hukannut kyseisen asemyyntirekisterin joten suomessa on laillisesti myytyjä aseita yli 200 jota ei ole missään rekisterissä sillä rekisteri päivittyy hitaasti ja hukattua rekisteriä ei oltu vielä syötetty valtion aserekisteriin.
Toiminta poliisinpuolesta on ollut mielivaltaista ja erittäin epäammattilaista.
Suomessa ,jos narsismi otettaisiin aseluvan kriteeriksi,niin tänne ei montaa aseluvan omistajaa enää jäisikään,mukaanlukien poliisit, rajavartjiat,ja sotilaat.