Suomenruotsalaistunut YLE kamppanjoi NATO:n puolesta?

Aikaisemmin puolueeton YLE on nyttemmin alkanut kamppanjoimaan naton puolesta. Tämä johtunee ainakin osaksi siitä että YLE:n ovat valloittaneet suomenruotsalaiset jotka kannatavat RKP:n natomyönteistä politiikkaa.

RKP on Ruotsin renki suomessa jonka avulla Ruotsi pystyy vaikuttamaan suomen sisä ja ulkopolitiikkaan. On selvää että Ruotsi toivoisi suomen liittyvän natoon että se itse voisi jatkaa menestyksellistä puolueettomuuspolitiikkaansa turvallisessa natotaskussa Norjan, Tanskan ja Suomen ympäröimänä. Ruotsin lähettämät natolobbarit tekevät hartiavoimin töitä käänyttäessään suomalaisia politikkoja natomyönteisimmiksi.

Freudenthal-mitalilla palkittu Paavo Lipponen kysyi: Mitä vikaa on sotilasliitto natossa? Minä kysyn: Mitä vikaa on rauhanomaisessa puolueettomuuspolitiikassa jossa Suomi vaalii hyviä välejään kaikkiin ilmansuuntiin?
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

On myös mielenkiintoista huomata, kuinka kokenut ja pätevä, ehkä pätevin asiantuntija Pekka Visuri on pidetty ulkona keskusteluista.

Äänestä
  • Miksi Ruotsi itse ei liity Natoon? Sehän olisi suuri turva heille, jos Venäjä hyökkää Suomen kautta Ruotsiin.

    Äänestä

Ruotsi säästäisi valtavasti puolustusmenoissaan jos se saa juoniteltua suomen jollakin tavalla natoon. Sen jälkeen Ruotsi voisi keskittyä vain ja ainoastaan asetuotantoon. Kun toiset sotisivat, myisi Ruotsi aseita sotiville osapuolille kuten se teki toisessa maailmansodassakin. Ruotsalaiset käsittävät mikä arvo on rauhanomaisella puolueettomuuspolitiikalla!

Suomi ja suomalaiset eivät hyötyisi mitään siitä että suurvallat selvittelisivät välejään suomen maaperällä.

Äänestä

Harmittaakos ryssänpenikkaa se, että ylessä satutaan toisinaan uutisoimaan myös venäjän ikävistä tekemisistä ja miehityspolitiikasta. Venäjällä kun on totuttu siihen, että diktaattoria kritisoivat toimitukset lopetetaan. Ja välillä toimittajatkin.

Parasta mainosta NATO:lle on venäjän oma öykkäröinti ja pienien naapurimaidensa alueiden ryöstäminen pala palalta.

Äänestä
  • Lehdon Seppoko täällä raivoaa ryssävihaansa vai onko Pekka Siitoin vainaan joukot siirtyneet nettiin vaatimaan karjalaa takaisin?

    Äänestä

Osmo Soininvaara kirjoittaa hyvin:

Minä ja Nato
22.3.2014
Kun Vladimir Putin on aloittanut näyttävän kampanjan Suomen Nato-jäsenyyden puolesta, moni on kysellyt kantaani asiaan. Yritän vastata, vaikka en ole asiaan paneutunut enää vuosiin. Jotta tätä ei siteerattaisi vihreiden puheenvuorona, totean, että vihreiden virallinen kanta on suunnilleen, että ei jäseniksi, kumppanuus on ok, mutta tulevaisuus voi olla toisenlainenkin, toivottavasti ei kuitenkaan ole.
Eurooppalaista yhteistyötä harjoittaneiden vihreiden keskuudessa on ollut Nato-jäsenyydelle ymmärrystä, koska Euroopan vihreät eivät suhtaudu Natoon mitenkään kielteisesti – pikemminkin Nato-vastaisuus samaistuu de Gaullen nationalismiin.
Minulla ei ole asiasta lopullista kantaa, mutta olen pitkään pitänyt asiasta käytävää keskustelua epä-älyllisenä ja paljolti vääriin tietoihin perustuvana.
Tapasin elokuussa 2002 pääministeri Lipposen keskustellakseni hänen kanssaan vihreiden ja demarien suhteesta sen jälkeen, kun olimme lähteneen pois Lipposen hallituksesta. Tässä Natoa koskeva pätkä muistiinpanoistani:
PL totesi ulkopoliittisia muutoksia olevan edessä ja minä vastasin kehumalla turvallisuuspoliittisen seminaarimme korkeatasoisuutta ja analyyttisyyttä. Sanoin, ettei ole kovin suurta hinkua Natoon, varsinkin jos se merkitsee puolustusmenojen kasvua. Meillä kun olisi sille rahalle muutakin käyttöä. PL sanoi, ettei Nato-jäsenyys näyttäisi tuovan lisää puolustusmenoja. Asemäärärahat kun Suomessa ovat aivan kärkitasoa asukasta kohden. Nato on huolestuneempi esimerkiksi tiedustelun tasosta. En kertonut, että yleinen käsitys on, ettei Natosta nyt kuitenkaan tehdä hallituskysymystä.


Televisioidussa presidentinvaalikeskusteluissa Paavo Lipponen hyökkäsi voimakkaasti Sauli Niinistöä ja kokoomusta vastaan Nato-kortilla. Päätin, että antaa olla. Jos Lipponen, niin minä myös. En ole vaivannut asialla päätäni sen jälkeen. Jättäydyin vuoden 2007 vaaleissa pois eduskunnasta, enkä kokenut olevani asiasta mitenkään vastuussa, eikä kysymys ole tämän eduskunnan aikana ollut ajankohtainen, ennen tätä Putinin aloittamaa Nato-kampanjaa.
Turvallisuuspolitiikka kiinnostaa minua varsin vähän ja sotilaalliset kysymyksen vielä vähemmän. Silti koko keskustelu Suomen puolustamisesta vaikuttaa epä-älylliseltä. Minusta neljää tavoitetta ei voi saavuttaa yhtä aikaa, vaan vähintään yhdestä on luovuttava:
1) Suomella on uskottava puolustus.
2) Suomen puolustus perustuu alueelliseen maanpuolustukseen, mikä edellyttää pinta-alaan, ei väkilukuun suhteutettua armeijaa.
3) Ei luoteta vieraan apuun.
4) Rahaa riittää puolustuksen ohella myös hyvinvointiyhteiskunnan tarpeisiin.
Aivan kummallinen on käsitys, että yhdessä puolustautuminen tulisi kalliimmaksi kuin että jokainen maa varautuu kaikkeen erikseen. Aivan varmasti yhtä uskottava puolustus saadaan Naton jäsenenä halvemmalla.
Olen ymmärtänyt, että monella erityisesti keskustalaisella kansanedustajalla Nato-kysymyksessä painaa pelko, että Nato ryhtyisi nykyaikaistamaan maanpuolustustamme, panisi meidät luopumaan kalliista alueellisesta maanpuolustuksesta, järkevöittäisi reservin kokoa, kouluttaisi pienemmän määrä asevelvollisia. Oman maakunnan varuskunnat ovat vaarassa. Minun kannaltani vastaavasti paras asia Nato-jäsenyydessä olisikin juuri Santahaminan vapautuminen siviilikäyttöön, mutta se ei riitä päätöksen perustaksi.
Nato-jäsenyyttä vastaan puhuu pelko ydinaseiden sijoittamisesta Suomen maaperälle. Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan seuraa jäsenyydestä väistämättä. Korviini on myös kantautunut, että Suomen armeija saisi osavastuun Baltian puolustamisesta, ja sitä me taas emme halua. Baltian maathan luottavat vieraan apuun ja vain siihen.
On myös pelätty, että tiukan paikan tullen sopimuksia ei noudateta. Historia kertoo, että Suomi on arvokkaampi Venäjälle kuin Länsi-Euroopalle, jolloin realiteettien puhuessa Suomi uhrataan taas kerran. Tämä argumentti koskee vähintään yhtä lailla puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa. Olisikohan Ruotsilla edes kykyä auttaa Suomen puolustuksessa siinäkään tapauksessa, että haluja olisi. Mutta ei Nato-jäsenyys tietenkään tarkoita, ettei omaa armeijaa lainkaan olisi.
On väitetty, että Nato-jäsenyys pakottaisi Suomen lähtemään mukaan, kun Yhdysvaltain presidentti tukee vaalikampanjaansa aloittamalla sodan taas jossain päin maailmaa. Ei pakota. Nato-mailla ei ollut velvollisuutta osallistua Irakin sotaan, eivätkä monet niistä myöskään osallistuneet.
Sen sijaan Nato-jäsenyydellä on suojaavaa vaikutusta, kun Venäjän hallitus käy omaa kampanjaa venäläisten sieluista ja arpoo, minne tällä kertaa menee muskeleitaan näyttämään.

Äänestä
  • Irakin sota oli hyvä esimerkki siitä mitä natojäsenyys tarkoittaa. USA:n presidentti George W. Bush ilmoitti, joka ei ole puolellamme on meitä vastaan. Jokainen natomaa oli pakoitettu osalistumaan jollakin tavalla laittomaan hyökäykseen Irakiin koska sotilaallisen liiton lisäksi natoon kytkeytyy myös taloudellinen liitto jolla kaikkein haluttomimatkin natomaat saadaan pakotettua mukaan täysin laittomaan sotaan kuten Irakin sota on ja oli.

    NATO on kuin haaskalintu joka odottaa ja odottaa että uhri on heikoimillaan milloin se voi käydä kiinni uhriinsa. NATO:lle ei ole riittänyt se, että suomen kansa on selkeästi ilmoittanut haluavansa jatkaa rauhanomaista puolueettomuuspolitiikkaansa koska puolen vuoden välein tiedustelvat natolobbarit ihmisten mielipiteitä, että joko nyt liityttäisiin? On mielenkiintoista nähdä kuinka nopeasti kansanäänestys mahdollisesta natojäsenyydestä järjestetään sitten kun yksikin galubbi näyttää vihreää natolle?

    Äänestä

  • Ai Vladimir Putin olisi aloittanut näyttävän kamppanijan suomen natoon liittymisen puolesta? Eihän Vladimir Putin tai Venäjä ole milloinkaan toivonut suomen liittyvän Venäjän vastaiseen sotilasliittoon? Onkohan Soininvaaralla mitään tekemistä tuon ylläolevan kanssa?

    Äänestä

Ylekö oli joskus puolueeton!!!!! AHAHAHAhaAhHAHAaaaa HUUTOnaurua LOLOLOLLLLLLLLLL... mistä näitä turvenuijia sikiääÄÄÄ????

Kai punapäille puna-aatteet on puolueetonta uutisointia... PölÖT!

Äänestä

Northern America Terrorist Organization = NATO

Tänään on 15-vuotisjuhlapäivä siitä kun Nato aloitti 78 päivää kestäneen 'humanitaarisen' pommituksen Jugoslaviaan. Yli 2000 siviiliä kuoli, joukossa 88 lasta. 200.000 serbiä pakotettiin lähtemään kotimaastaan jne jne.

Kiitos Nato!

Venäläiset eivät ole lähimainkaan yhtä taidokkaita. Kukaan ei kuollut Krimin valloituksessa eikä ketään pakotettu lähtemään vaan tarjottiin ukrainalaisille sotilaillekin koti Krimiltä. Ja heistäkin lähes kaikki jäi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EI natolle !! kirjoitti:

Aikaisemmin puolueeton YLE on nyttemmin alkanut kamppanjoimaan naton puolesta. Tämä johtunee ainakin osaksi siitä että YLE:n ovat valloittaneet suomenruotsalaiset jotka kannatavat RKP:n natomyönteistä politiikkaa.

RKP on Ruotsin renki suomessa jonka avulla Ruotsi pystyy vaikuttamaan suomen sisä ja ulkopolitiikkaan. On selvää että Ruotsi toivoisi suomen liittyvän natoon että se itse voisi jatkaa menestyksellistä puolueettomuuspolitiikkaansa turvallisessa natotaskussa Norjan, Tanskan ja Suomen ympäröimänä. Ruotsin lähettämät natolobbarit tekevät hartiavoimin töitä käänyttäessään suomalaisia politikkoja natomyönteisimmiksi.

Freudenthal-mitalilla palkittu Paavo Lipponen kysyi: Mitä vikaa on sotilasliitto natossa? Minä kysyn: Mitä vikaa on rauhanomaisessa puolueettomuuspolitiikassa jossa Suomi vaalii hyviä välejään kaikkiin ilmansuuntiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu