Miksi ihmiset haluaa SOTAA ja SOTIA?!

Rauhan puolesta.

Miksi haluaa osallistua niihin, sitä SYYTÄ (kaikki vääryys) kaikille hyväksi Jumalan Sanan, = Raamatun UT opetusten ja ohjeiden, = kaikille hyväksi Lainalaisuuksien VASTAISUUKSISTA pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi seuraamuksiin saldoa / aihetta kokoavasti, sillä väärin, Totuuden / kaikkia kohtaan Laillisen, = kaikille Luvallisen Oikeuden mukaisuuden Lain alaisuuden VASTAISESTI, tämän pahan vallassa olevan, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivan, saatanaa tuomiokseen / onnettomuuksikseen palvelevan maailman / ihmiskunnan touhuihin ja politiikkaan mukautuneena, = osallisuudessa eläessään! Niitä hirveyksiä pahaksi (seuraamuksia) tuottavasti! Niiden SYYSTÄ (kaikki vääryys) pahaksi seuraamusten puolesta eläessään, kaikellaan ja kaikkineen sen puolesta toimiessaan ja vaikuttaessaan…

= Siitä kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, ”maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi” riittävästä, Raamatun UT mukaisesta, jo lähes 2000 vuotta kaikille tarjolla olevasta, pelastukseksi, Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, = Lain / Laillisuuden täyttymyksen mukaisesta vaihtoehto mahdollisuudesta huolimatta!!

Josta turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavasta ja takaavasta, Krist. vaihtoehdosta, ei kukaan ole ollut, Raamatun UT mukaisesti kiinnostunut, jatkuvista päivittäisistä muistutuksista ja valistamisista, ja sille kaikille hyväksi vaihtoehto tielle Kristuksen Jeesuksen nimessä, Raamatun UT mukaisesti kutsumisista ja ohjaamisista, ja siitä vääryyden mukaisesta, pahaksi / kärsimyksiksi seuraamuksia tuottavasta / aiheuttavasta, toisiaan vastaan kilpailut, taistelut ja sotimiset seuraamus, valtavan RISTI riitaisesti ja sekasortoisesti elämisen touhuista ja politiikasta varoitukseksi ja valistuksiksi, julkisista viesteistä / sanomista huolimatta!

Kaikki sukupolvet ja kansakunnat vain jatkaneet samaa, onnettomuudekseen / tuomiokseen ja kärsimyksikseen historiansa hirveyksien toistamista. Sitä hirmuiseksi maailman lopukseen, hirvittävän tuomion alkamiseen syöksy kierrettä, yhä vain kiihdyttävästi. Jonka, Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitseman, Jumalan ARMON aikakauden, jota nyt elämme jo vuotta 2014. Ilmenee vuosiluvustammekin, tien päässä nyt ovat. Eletään sitä Jumalan ARMON aikakauden viimeisen sukupolven LOPUN aikaa!!…

Ennen sitä, hirmuiseksi maailman LOPUKSI, lopullisen, saatanaa tuomiokseen palvelevalle maailmalle / ihmiskunnalle, hirvittävän Jumalan Tuomion alkamista!! Siitä; mitä on ja tarkoittaa, ja miksi edessä on, voi kukin lukea sieltä Raamatun lopussa olevasta, Johanneksen ilmestykset osasta. Jos ei vielä tästä viestistä sitä ymmärtänyt.

Kristuksen Jeesuksen nimessä tästä kaikille hyväksi Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden Hänessä mahdollistavasta, pelastukseksi Krist. vaihtoehto mahdollisuudesta, vielä näin viime hetkillä muistuttaen ja valistaen. Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi sanoman tuojaksi, ja tämän, vasta Oikeasti Krist. vaihtoehdon puolesta toimivaksi kutsutun / armoitetun palvelijansa.

20

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liimanäppi

      Mitä muuta Raamattu kertoo jumalan puuhastelleen kuin tappaneen sekä tapattaneen silmittömästi ihmisiä ja eläimiä. Tuolta kannalta katsottuna sotiminen on jumalallista puuhaa.

      • Oikaisua...

        Jumala on antanut vain oikeuden mukaisen tuomionsa, jonka ihmisen sielun vihollinen saatana, on sitten saaantu Jumalan sallimana toteutettavaksi. Jossa kukin on saanut vain sen, mitä on elämällään touhuillaan ja poltiilallaan ym. kaikella mahdollisella vääryyden mukaisella ja pahuuden puolesta, ihmikunnalle ja luomakunnalle turmeluksi ja tuhoksi koituvalla tavalle eläessään ja toimiessaan osakseen tilannut / ansainnut, ns. pyytänyt / kerjännyt. Ei Jumala ketään pakota elämään Hänelle uskollisesti...

        Mutta se vain menee niin, että ne jotka elää ja toimii kaikille hyväksi Jumalan Sanan = kaikille hyväksi Laillisuuden = Raamatun UT opetusten ja ohjeiden VASTAISESTI, tuottaa niitä pahaksi / kärsimyksi ja enneaikaisiksi kuolemiksi sekä turhiksi menetyksiksi seuraamuksia. On sitä kaikille hyväksi, Oikeuden mukaisuuuden Lain alaisuutta ja mukaista.

      • Liimanäppi
        Oikaisua... kirjoitti:

        >Jumala on antanut vain oikeuden mukaisen tuomionsa

        Raamatun jumala ei tiedä oikeudenmukaisuudesta yhtään mitään, pelkkä verenhimoinen despootti. Onneksi jumala on kuitenkin taruolento.

      • Puolustaja.
        Liimanäppi kirjoitti:

        >Jumala on antanut vain oikeuden mukaisen tuomionsa

        Raamatun jumala ei tiedä oikeudenmukaisuudesta yhtään mitään, pelkkä verenhimoinen despootti. Onneksi jumala on kuitenkin taruolento.

        Niinhän ne pimeyden puolen ruhtinaalle, saatannalle uskollisesti ja kuuliaisesti, sitä kaikellaan palvelevasti elävät, toimivat ja vaikuttavat, siihen petokseen anatutuneet / taipuneet, pimeydessä elävät uskovat luulee, kun eivät tiedä. Syystä kun ei tunne Totuutta, eikä sen kaikille hyväksi Lähdettä, sitä pimeyden ruhtinaan orjuudesta ja petoksesta Vapahtajaa / Pelastajaa.

      • Liimanäppi
        Puolustaja. kirjoitti:

        >Niinhän ne pimeyden puolen ruhtinaalle, saatannalle uskollisesti ja kuuliaisesti, sitä kaikellaan palvelevasti elävät, toimivat ja vaikuttavat, siihen petokseen anatutuneet / taipuneet, pimeydessä elävät uskovat luulee, kun eivät tiedä.

        Jostain syystä uskikset ovat haluttomia esittämään asiallisia todisteita jumalansa olemassaolosta. Tiedän tämän omasta kokemuksesta, uskiksena minäkin vetosin luonnon kauneuteen ja kaikkeen muuhun epäoleelliseen, Raamatun ohella.

    • Maailmassa on pimeyden lapset ja valkeuden lapset, pimeyden lapset ovat jota soitivat valeuden lapsia vastaan. Siinä on se syy sotaisiin tilanteisiin.
      Miksi haluavat sotta

      • Rauhan puoilesta.

        Miten voivat sotia valkeuden lapsia vastaan, kun he eivät sotiin osallistu. Kun, jos ovat Oikeasti valkeuden lapsia, sen osoittavsti / todistavasti, jolloin Jumala sotii heidän puolesta.

        Vakeuden lapset voi ns. "sotia" vain kaikille hyväksi Krist. Rakkauden, joka ei ole kenellekään pahaksi, kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisin, kaikille hyväksi asein. Joka on paljon tehokkaampaa kuin pimeyden puolen käyttämät aseet. Tänä päivänä ei vielä kuitenkaan näin oikein, kaikille hyväksi olevalla Rauhan ja Rakkauden esein taistele, kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" rittävää apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan / sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäsyyden Hänessa mahdollistavaa, pelastukseksi, Krist. vaihtoehtoa, ns. "Nooan arkkia" (vertaus) rakentavasti.

    • alfa123om2222

      < Raamatun jumala ei tiedä oikeudenmukaisuudesta yhtään mitään, pelkkä verenhimoinen despootti. Onneksi jumala on kuitenkin taruolento.

      Hän on synnyttänyt Messiaita, joiden hän toivoo oppivan tuntemaan oikeudenmukaisuuden sekä inhimillisen kärsimyksen koko kirjon.
      Hän on esimerkiksi synnyttänyt Iankaikkisen Isän, Ihmeellisen Neuvonantajan, Rauhan Ruhtinaan....

      Tuo Iankaikkinen Isä on esimerkiksi tähän tilanteeseen ehdottanut Kansalaispalkan käyttöön ottoa. Siitä minulla on tarkemmat tiedot, jos joku haluaa niitä vilkaista niin kirjoitan nettiin html-sivun asiasta??? Paljon muutakin "oikeudenmukaista" hän on ehdottanut.

      Jos Jumala on taruolento; olen minäkin alfa123om222 siinä tapauksessa pelkkä taruolento. Kuitenkin muistan elämästäni paljon ja minulla on selkeä elämänhistoria. Koen olevani muutakin kuin pelkkä taruolento. Jokaista elämäni päivää en muista, mutta muistoja elämän varrelta on paljon.

      Kun synnyin tähän maailmaan ei tehtäväkseni annettu muuttaa mitään, vaan odottaa ruumiin ylösnousemusta. Tulee ylösnousemus ja sitä minä odottamalla odotan. Elämän varrella on kuitenkin minut pakotettu ottamaan kantaa Jumalan puolesta moniin asioihin. Olemaan hänen puolellaan ennemmin kuin muiden; jos se on järkevää.

      Tähän mennessä olen ollut pettynyt Jeesukseen. Sen sijaan kun löysin Jehovan on todellakin elämä ollut aivan toisen luokkaista. Elin 30 vuotta jeesustellen aivan HYÖDYTÖNTÄ elämää. Nyt olen ollut 10 vuotta Jehovassa ja joka päivä on ollut elämisen arvoinen.

      • Liimanäppi

        >Tuo Iankaikkinen Isä on esimerkiksi tähän tilanteeseen ehdottanut Kansalaispalkan käyttöön ottoa. Siitä minulla on tarkemmat tiedot, jos joku haluaa niitä vilkaista niin kirjoitan nettiin html-sivun asiasta??? Paljon muutakin "oikeudenmukaista" hän on ehdottanut.

        Kuis Jehovassa on tultu toimeen SOTEn kanssa ja miten ruuhkamaksut ja vasemmistoliiton lipeäminen?

        Kyse on siitä, että Jehovan ja Jeesuksen nimessä on tapettu kokonaisia kansoja, varastettu maita ja peloteltu helvetillä ja tehty muutakin pahaa. Jehovaan on kuitenkin siitä huolimatta sijoittaneet rahaa, aikaa, vaivannäköä mijardit asukkaat ja miljoonat ovat hukanneet koko elämänsä uskonnon takia. Niin hyvät kuin pahat ovat sijoittaneet kirkkoon huimia summia.

        Olisko väärin, että vihdoin joku sukupolvi saisi takaisin sitä mitä on kylvänyt. Harva peltomieskään jaksaa kylvää jos ei satona tule yhtään mitään viljavuutta. Tarkoitus on Mahdin kautta tuoda seitsenvuotinen onnen ja yltäkylläisyyden ajanjakso koko maapallolle. Voidakseen maksaa takaisin kansoille sen mitä on niiltä ottanut Jehova on antanut Saatanalle oman voimansa, Jehova itse käyttää Mahtiaan (samanaikaisuus yli mannerten ja aikojen ja paikkojen) sekä lähettää Mahdin 3000 enkeliä mukanaan. Jos hän ei onnistu taivuttamaan maailman hallituksia niin sitten ei, mutta ainakin hän nyt yrittää.

        Kannattaa miettiä sitä kuinka suhtautua tähän Jehovan järjestelyyn. Kun Mahdi tulee luulen, että joka vastustaa häntä vastustaa Jehovan palkan maksua koko maapallolle siitä, että se uskoi Kristukseen ja Jumalaan. Sellainen vastustus olisi sydämentöntä.

      • Liimanäppi
        alfa123om2222 kirjoitti:

        >Kyse on siitä, että Jehovan ja Jeesuksen nimessä...

        Kuten monen muunkin mielikuvitusolennon. Uskonto on hallintaa, ei muuta. Yksi osa hallintaa on pelottelu täysin tyhjästä temmatuilla väitteillä lopusta tai onnettomuudesta.

        Ennen kuin viittaa Jehovaan kannattaa miettiä sitä miksi Jehovan olemassaolosta ei ole ensimmäistäkään todistetta. Sama koskee tietysti kaikkia muitakin mielikuvitusolentoja.

      • Kyselenpä

        Hei, Liimanäppi! Mainitsit jossain vaiheessa oleesi uskovainen? Kuuluitko ehkä johonkin lahkoon? Miksi olet muuttanut mielesi? Haluatko kertoa kokemuksistasi.
        Vaikutat kantaaottavalta ja fiksulta.

      • Liimanäppi
        Kyselenpä kirjoitti:

        Hei, Liimanäppi! Mainitsit jossain vaiheessa oleesi uskovainen? Kuuluitko ehkä johonkin lahkoon? Miksi olet muuttanut mielesi? Haluatko kertoa kokemuksistasi.
        Vaikutat kantaaottavalta ja fiksulta.

        >>Kuuluitko ehkä johonkin lahkoon?

        Kuuluin lapsesta uskonnolliseen kulttiin nimeltä jehovantodistajuus.

        >>Miksi olet muuttanut mielesi?

        Netin myötä opin lukemaan Vt-seuran materiaalia ja Raamattua ilman vaaleanpunaisia paalunmuotoisia silmälaseja. Huomasin roppakaupalla väärinesitystä ja jatkuvaa valehtelua, johon oli uskottava.

        >>Haluatko kertoa kokemuksistasi.

        Muutos oli valtava helpotus, maailmanlopun samanaikainen pelko ja odotus oli skitso olotila, jonka skitsouden havaitsin vasta siitä irtautuessani.

      • kui22

        Onnittelut!

    • kerty

      "Älkäät kumartako, älkäätkä palvoko kuvia!" Jumalan käsky
      "Hävetkään kaikki, jotka kuvia palvotte!" Jumalan käsky
      "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut!" Jumalan käsky, Apostoli Paaavalin saarna ateenalaisille Apostolien tekojen 17.luku
      Syynä syntisairauus:"Kun himo siittää, synnyttää se synnin, kun synti täytetty, synnyttää se kuoleman!" Jumalan sanat Uudessa Testamentissa

      Voisitte torjua tuota palkkapuhujilla, jotka saarnasivat Evankeliumia!!!

    • Beyond the Irondome

      Kannattanee tehdä ristiretki sinne Jerusalemin tienoille. Siellä raamatun alkulähteillä ne tosiaan tietää mitä rauha on.
      Jos eivät heti usko sanaa, niin kääntää niille vaikkapa raamatun korjatun ja modernisoidun painoksen muinaishepreaksi.
      Aiheutetun viivästyksen ja hämmennyksen turvin on syytä poistua maasta.

    • asdfghijk

      Sotsissa oli Olympialaiset. Temppuilivat Olympiarenkaiden kanssa avajaississa ja päätöstilaidsuudessa. Tuloksena voi olla nuo sodat!

      • eijukolistemitä...

        Nauran koko aloitukselle. Lässyn lässyä koko juttu tuokio... Miks pitää tappaa.. miks on sotia... "Kansojen ystävyys on vihollisuutta Jumalaa kohtaan" sanoi paavali. Eräässä toisessa testamentissa: Jeesukselta kysyttiin oliko laillista sotia. Jeesus vastasi: koko elämä on taistelua.
        Nyt kun on kaupat ja "hyvinvointi", ei tarvi nähdä kuolemaa yms. niin ihminen vieraantuu sodista yms. ja se näkyy. Kaikista tullu vähemmän omaa päätä käyttäviä valittajia. Ei kestetä enää mitään poikkeavaa. Homma menossa siihen, että kaikki pitää suojella. Kaikki pitää omistaa, eikä mitään saa tuhota. Ei mikään voi maan päällä säilyä ikuisuutta. Luonnonlait on unohdettu.

    • alfa123om2222

      Eivät ihmiset sodi tai aja sotia, vaan elukat. Elukat kerjäävät turpiinsa ja tekevät pahantekijöinä sotatoimia. Näin on uskontokunnasta riippumatta. Sekä poliittisesta aatteesta riippumatta.

      Elukoiden ja ihmisten välillä on vihollisuus, mutta elukka on aina se joka aloittaa sodan. Esim. Eedenissä käärme hyökkäsi Eevan kimppuun. Samoin pahan lapsi Cain tappoi Aabelin.

      Elukka on raamatun mukaan järjetön ja siksi sen ainoa keino on väkivalta.

    • alfa123om2222

      Ihminen on Jumalan kuva ja kaltaisuus. Elukat tuotti maa evoluution avulla; kun taas Ihmisen loi suoraan Universiumin Luoja omin käsin. Elukoita kutsutaankin raamatussa nimellä jumalaton.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2545
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1841
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      135
      1636
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      54
      1540
    5. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1362
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      174
      1356
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      150
      1305
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1218
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1163
    10. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1158
    Aihe