Sana seksuaalivietin väärinkäyttäjille

Nykyään ns. avoliitot ja esiaviolliset sukupuolisuhteet ovat niin muotia, että monikaan ei tule edes ajatelleeksi, että he ovat tekemässä väärin, syntiä ja huorin.

Kaikissa miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolisissa sukupuolisuhteissa on kysymys aviorikoksesta, joka on rinnastettavissa mihin tahansa vakavaan rikokseen, riippumatta siitä, mitä yhteiskunnan laki sanoo.

Vaikka kyseiset henkilöt eivät olisikaan avioliitossa, he rikkovat Jumalan säätämää avioliittoa vastaan, tekemällä sitä, minkä Jumala on tarkoittanut kuulumaan vain avioliittoon. Aikanaan he joutuvat vastaamaan tästä Jumalan tuomioistuimen edessä.

Jumala on luonut seksin. Se on kaunis ja hyvä asia, joka on tarkoitettu käytettäväksi, mutta oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa, Jumalan säätämässä avioliitossa.

Vaikka seksi on hyvä asia, sitä täytyy hallita. Hallitsematon fyysinen vietti tuhoaa ihmisen sisältä. Aluksi himojen tyydyttäminen voi olla nautittavaa, mutta lopulta se turmelee sinut.

Jotkut sanovat, että "yksimielisten aikuisten" pitäisi saada harjoittaa millaista seksiä tahansa, vaikka eivät ole naimisissa. Jumala sanoo kuitenkin jyrkästi: EI! Miksi? Siksi, että tällainen seksuaalinen suhde nöyrryttää erityisesti naista. Hän menettää koskemattomuutensa, samoin mies.

Nainen halventaa itsetuntonsa olemalla sukupuolisuhteessa miehen kanssa, joka ei ole hänen aviomiehensä ja joka kieltäytyy tulemasta hänen miehekseen. Sellainen mies pitää naista vain herkkupalana, jolla hän tyydyttää itsekkäitä seksuaalisia tarpeitaan. Hän ei rakasta naista. Hän rakastaa nautintoa, jonka hän saa käyttämällä naista hyväkseen. Myös nainen voi syyllistyä tähän, mutta vastuu on kuitenkin miehellä.
Jumala ei halua seksuaalisuutta käytettävän tällä tavoin.

Jos mies ja nainen todella rakastavat toisiaan, he eivät harjoita mitään esiaviollisia sukupuolisuhteita, vaan haluavat solmia rehellisen, julkisen elinikäisen avioliiton, jossa he todistajien läsnä ollessa sitoutuvat rakastamaan toisiaan elämänsä loppuun asti.
Kaikki muu miehen ja naisen välinen rakkaus on valherakkautta, toisen pettämistä, hyväksikäyttöä ja haureutta. Tähän kategoriaan kuuluvat myös ns. avoliitot

"Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei aviorikkojat, ei miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa." (1.Kor.6:9-10

8

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syntinen kurja

      Onneksi minun elämääni ei mikään satukirjan partaheppu määrää. Taidankin tästä mennä harjoittamaan esiaviollista seksiä avopuolisoni kanssa!

      • Smack.

        Kas kumma että Jaakob on taas saarnaamassa muille mitenkä elää,Hän itse harrastaa ylpeyttä mikä on kuolemansynti ja Jaakob on itsekkin sanonut että raamatun ohjeiden mukaisesti ei tarvitse elää koska pelkkä usko Jeesuksesta riittää taivaaseen pääsemiseen.

        Joten Jaakob käskee muiden elää niiden sääntöjen mukaisesti mitä hän itse ei aio noudattaa.


      • Good God
        Smack. kirjoitti:

        Kas kumma että Jaakob on taas saarnaamassa muille mitenkä elää,Hän itse harrastaa ylpeyttä mikä on kuolemansynti ja Jaakob on itsekkin sanonut että raamatun ohjeiden mukaisesti ei tarvitse elää koska pelkkä usko Jeesuksesta riittää taivaaseen pääsemiseen.

        Joten Jaakob käskee muiden elää niiden sääntöjen mukaisesti mitä hän itse ei aio noudattaa.

        Kristittyjen mukaan kristinusko on rauhan uskonto ja Jumala kaikkia rakastava leppoinen taho,jos joku on erimieltä hän on kristittyjen mukaisesti kidutettava hengiltä ja ruumis häpäistä kaiken tavoin.

        Kristityt haluavat levittää rakkauden uskontoansa miekalla,pommeilla ja liekinheittimillä koska kristillisyys on niin rauhallinen rakkauden uskonto.

        Todistaakseen miten rakastava Jeesus on niin naiset ja lapset ovat poltettava roviolla noitina koska Jeesus sanoo että rakasta lähimmäistäsi kuin rakastat itseäsi.


    • avoliitossa

      Ja jonkun luterilaisen papinko siunaus sitten tekee seksistä synnitöntä? Mielestäni miehen ja naisen rakkaus ei muutu yhdessä yössä menemällä naimisiin. Naimisiin menossa ei ole mitään muuta järkeä kuin juridiset syyt.

    • ateisti avoliitossa

      En lukenut koko sepustusta muutamaa lausetta pidemmälle. Pidä tunkkisi. ;)

    • 19+8

      Tuo avioituminenkin on muuttunut aikojen saatossa aika paljon. Jossain vaiheessa pelkästään se, että mies ja nainen löivät hynttyyt yhteen, eli siis rupesivat elelemään yhdessä pariskuntana ja harrastivat seksiä, merkitsi että he ovat avioliitossa. Jossain vaiheessa siihen tarvittiin se, että he julkisesti lupasivat olla yhdessä. Miksi nyt sitten vain nykyäajan seremoniat olisivat ne ainut oikea tapa?

      Ihan hyvin voisi nähdä, että jos pari tosissaan on yhdessä, se on ihan ok Jumalalle, eikä siihen mitään nykyhetken lain määräämiä juttuja tarvitse ennenkuin se olisi hyväksyttyä.

      Taitaa aloittajalla olla vähän sellainen putkiajattelu tapana. Ajatellaan asioita liian yksinkertaisesti. Otetaan yksi lause Raamatusta, ja hehkutetaan sitä ja tuomitaan muut. Mitäs jos buddhalainen munkki tulee vastaan ja sanoo, että hänen kirjansa ei sisällä tuota samaa lausetta? Millä aloittaja perustelee, että hänen oma kirjansa on totuus ja toisen vale? Olisi kiva tietää.

      Lisäksi ihmettelen tuota ajatusta, että Raamatussa oleva "Jumalan sana" otetaan oikeasti jonain Jumalan sanana. Eikö se nyt ole aivan itsestään selvää ihan yksinkertaisemmillekin ihmisille, että Raamattu on ihmisten kirjoittama. Kaikki siinä oleva on ihmisen sanaa, ei Jumalan. Siitä ei pääse mihinkään.

    • matamimatalahoratsu

      Jumalauta millaasta paskaa! :D

    • Rietas liitto

      Voi joku mennä naimisiinkin sen takia, että haluaa vain käyttää toista hyväkseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      212
      4692
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      188
      2616
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1542
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1220
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      126
      1154
    6. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1142
    7. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      107
      1140
    8. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      71
      1091
    9. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      139
      1072
    10. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      109
      999
    Aihe