Vaparit marttyyreita koska eivät saa määrätä kaikesta

"Vapaa-ajattelijoilla on toki ollut monia kummallisia tempauksia, kuten Raamattujen vaihto pornolehtiin, mutta kantava, yhä uudestaan toistuva teema näyttää olevan: ”Meitä sorretaan”."

Mitähän tämä sorto on? Kouluista kuuluu ihmetteleviä ääniä. Paljastuukin, että sorto on sitä, kun kaikki eivät tanssi vaparien pillin mukaan. Kouluissa haluttaisiin myös vapautta eikä vain vaparien (ja heidän äänitorvekseen alistuneen Puumalaisen) kaikkialle tarjoamaan yksiarvoista monokulttuuria.

”Hannunniityn koulun rehtori Timo Kalske oli yllättynyt Puumalaisen linjauksesta. Hän pitää päätöstä harmillisena. Kalskeen mukaan oppilaat eivät tähänkään saakka ole olleet uskonnon takia eriarvoisessa asemassa.” Kerttulin rehtorin Laineen mukaan heillä ei järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia juuri ollenkaan. - Näissä lausunnoissa kielletään yleensä aina jotakin. Vapauden nojalla pitäisi myös saada järjestää jotakin, Laine kuitenkin huomauttaa Puumalaisen sanoista.”

http://www.kotimaa24.fi/meita-sorretaan-syndrooma-ja-negatiivinen-uskonnonvapaus/
35109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Suomessa on lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset, oilisi jo aika että kaltaisesi kristityt pikkupaskiaisetkin noudattaisivat lakeja.

Äänestä

Totta puhuu toveri.
Vapaa-ajattelijoiden uskonnollinen tuputus loukkaa vapauttani ajatella vapaasti. On hyvä että vihdoinkin meillä on apulaisoikeuskansleri, joka uskaltaa pistää tämänkin äärifundamentalistisen porukan kuriin.
Uskonnonvapauteen kuuluu olla myös uskomatta vapaasti ilman että sitä pakolla tyrkytetään.
Sellaisia ovat lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset, joita pitää ateistipaskiaistenkin noudattaa.

Äänestä

Kännissäkö tuo bloggaus on kirjoitettu? Oli niin paljon kirjoitusvirheitäkin.

Ja vielä oikein kirjailija?

Äänestä

Vaparit luulivat saaneensa voiton, kun onnistuivat jallittamaan Puumalaisen puhetorvekseen. Poliitikot ja kansalaisten loistava enemmistö asettuu vaparien hölmöilyjä vastaan! Netti pullistelee vapareita haukkuvaa ja heille naureskelevaa tekstiä. Katsokaa nyt vaikka Ilta-Sanomia:

"Vaikuttaa kuitenkin nyt siltä, että Puumalainen ja Kostama ovat jättäneet työnsä pahasti kesken. Jos lapset traumatisoituvat kerran keväällä laulettavasta laulusta, entä muut uskonnolliset elementit? Nehän vaanivat lapsia kaikkialla.

Ensinnäkin tietenkin kirkolliset pyhät: lapsethan altistuvat niille yhteiskunnassa jatkuvasti järkyttävällä tavalla. Ajatellaan nyt vaikka joulua tähtineen ja lahjoineen: sen vietosta on Suomessa ehdottomasti luovuttava kokonaan. Oman perheen suojautuminen joulua vastaan ei riitä: kerrostalon seinän takanahan saattaa vaikka joku laulaa enkelitaivaata! Tähän on saatava kollektiivikielto.

Ja varjelkoon: kirkonkellojakin soitetaan pyhinä. - - - Loppukoon siis loppiainen ja lakkautettakoon helluntai, juhannus, pääsiäinen ja...aivan, pääsiäinen! Sehän on juuri ovella! Missä viipyy apulaisoikeuskanslerin kannanotto munien maalausta vastaan? - - - Minkäänlaista munien koristelua ei voi harrastaa kouluissa: muna on ilmiselvästi Paha Tunnustuksellinen Elementti. Joissain kouluissa on jopa piirretty pääsiäismunia! Rikoksentekovälineet eli värikynät on varmuuden vuoksi syytä kerätä lapsilta pääsiäisen alla pois.

- - -

Entä suomen kieli? Sehän on täynnä uskonnollista sanastoa: taivas, helvetti, risti, armo jne. On suorastaan vastuutonta, miten tämäntyyppisiä, kristillisestä perinteestä ammentavia sanoja viljellään kirjoissa, puhekielessä, populaarimusiikissa jne lainkaan ymmärtämättä, että se on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjausten ja lasten oikeuksia koskevan yleissopimuksen vastaista."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288669543545.html?fb_action_ids=10203173007824350&fb_action_types=og.recommends

Äänestä
  • Hihhuleista on netti pullollaan pelkkää kiitosta...

    Äänestä

  • Ja sinä olet hintti

    Äänestä

On todella sydäntä lämmittävää nähdä ja kuulla että valtakunnan kanslerikin kantoi huolta valtakuntamme apulaisoikeuskanslerin tapaan suvivirren turmiollisesta vaikutuksesta.
Eläköön vapaa ajattelu kanslerin ohjeiden mukaan.

PS. Ei kansleri ollut hintti. Tämä on ääriuskisten levittämää valhetta, jolla vain he yrittävät puolustaa suvivirttä.

Äänestä

"Suomalaiset ovat heränneet puolustamaan oikeuttaan laulaa Suvivirttä myös koulujen kevätjuhlissa apulaisoikeuskanslerin asiasta tekemän kannanoton jälkeen. Asiaa on pohdittu ja podettu sadoissa sosiaalisen median statuspäivityksissä ja keskusteluissa."

http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/suvivirtta-puolustetaan-innolla-verkossa/

Puumalainen teki palveluksen. Nyt koko kansa on tosimielessä herännyt tajuamaan vaparien hölmöyden, ahdaskatseisuuden ja suoranaisen vaarallisuuden.

Nyt jos koska valtion on selkeästi irtisanouduttava vapareista ja pantava rahahanat kiinni. Ei enää senttiäkään verorahaa vapareille!

Äänestä

Kirjoittaja on Heikki Palmu. SKYn sihteeri. Goolasin: Kumpi SKY on kyseessä. Suomen kosmetologien yhdistys, vai Suomen kannbisyhdistys?

Nii eipä tietysti uskovaisten eduista pitsi jäävät saisi asiasta valitta, eipä tietenkään.

Älkää huoliko, ei meillä ole sellaista marttyyrikompleksia kuin etuoikeutetuille evluteilla, he heittäytyvät marttyyreiksi, kun pitäisi luopua perustettomista etuoikeuksista, suosituimmuusasemasta, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien hyväksi. Eihän se passaa. Me atet ollaan niin tottuneita että nahka on parkkiintunut.

Se on jännä että me atet puolustetaan muidenkin syrjittyjen oikeutta tasa-arvoon, esim homojen, kirkosta ja tosiuskovista ei voi sanoa samaa.

Äänestä

Uskovaisethan ne pelkäävät menettävänsä perusteettoman hegemoniansa. Haluavat edelleen määrätä kaikesta ja tuiputtaa uskomuksiansa vastentahtoisillekin.

Äänestä

Hyvä että AOK Puumalainen pakottaa perustuslakivaliokunnan uskovaisen enemmistön tekemään kirkkoa törkeesti suosivan, Puumalaisen kannasta poikeavan linjauksen ja paljastamaan taas kerran todellisen karvansa. Ei objektiivisuudesta tietoakaan.

Äänestä

Mistä tää uskovien pornopakkomielle johtuu?

Äänestä
  • Siitä että se oli vaparien toistaiseksi näyttävin ulostulo. Muutenkin niillä on pornon kanssa vispilänkauppaa. On se kumma, jos ei saa puhua vaparien kampanjoista.

    Äänestä

  • Miksi pitäisi vaieta kirjoitti:

    Siitä että se oli vaparien toistaiseksi näyttävin ulostulo. Muutenkin niillä on pornon kanssa vispilänkauppaa. On se kumma, jos ei saa puhua vaparien kampanjoista.

    Kuka sua on kieltänyt puhumasta. Tossa vaan ihmeteltiin mistä uskovien pornopakkomilelle johtuu ja siinä onkin ihmettelemistä. No jaa - ei ehkä sittenkään...

    Äänestä

  • Miksi pitäisi vaieta kirjoitti:

    Siitä että se oli vaparien toistaiseksi näyttävin ulostulo. Muutenkin niillä on pornon kanssa vispilänkauppaa. On se kumma, jos ei saa puhua vaparien kampanjoista.

    Keksin juuri miten Suomi saadaan NATOn jäseneksi. Menen torille jakamaan pornolehtiä, ja pistän päälle "Jyrkkä EI nato-jäsenyydelle!" -paidan. Tämän jälkeen kaikkiin jäsenyyttä vastustaviin argumentteihin vastataan "Muttakunpornolehdet!".

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Mihin te oikein pornoilullanne pyritte?

    Äänestä

  • Hjklöjgddjknnb kirjoitti:

    Mihin te oikein pornoilullanne pyritte?

    En ollut mukana järjestämässä sitä. Mutta joka tapauksessa se ainakin vapautti kohtuullisen määrän aivokapasiteettia muuhun käyttöön.

    Nimittäin suomi24:n käyttäjien kapasitettia. Ei tarvitse enää miettiä vapaa-ajattelijoiden argumentteja, kun voi todeta kaikkeen "Pornoa, pornoa!".

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    En ollut mukana järjestämässä sitä. Mutta joka tapauksessa se ainakin vapautti kohtuullisen määrän aivokapasiteettia muuhun käyttöön.

    Nimittäin suomi24:n käyttäjien kapasitettia. Ei tarvitse enää miettiä vapaa-ajattelijoiden argumentteja, kun voi todeta kaikkeen "Pornoa, pornoa!".

    Kyse on omasta kampanjastanne. Kun siitä puhuu, vaparit loukkaantuvat. Todella erikoista!

    Äänestä

  • Omaa toimintaanne kirjoitti:

    Kyse on omasta kampanjastanne. Kun siitä puhuu, vaparit loukkaantuvat. Todella erikoista!

    Saa puhua, mutta kun keskustelu näyttää menevän näin:

    - Noista koulujen jumalanpalveluksista olen sitä mieltä, e...
    - Pornoa! Pornoa!

    - Miksi vihkimisoikeus on va...
    - Pornolehtitempaus!

    - Valtionkir...
    - Pornoa!

    Karrikoin, mutta en kovin paljoa.

    Äänestä

  • Uskovaisella tulee näköjään Suvivirestäkin porno mieleen. Siksikö ne haluaa säilyttää sen koulujen kevätjuhlassa? Laulavat kiihottuneessa tilassa, juhlakunnossa, juhlasalissa.

    No - fetissinsä kullakin.

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Saa puhua, mutta kun keskustelu näyttää menevän näin:

    - Noista koulujen jumalanpalveluksista olen sitä mieltä, e...
    - Pornoa! Pornoa!

    - Miksi vihkimisoikeus on va...
    - Pornolehtitempaus!

    - Valtionkir...
    - Pornoa!

    Karrikoin, mutta en kovin paljoa.

    Pornolla saitte jäsenistönne määränkin nostettua ennennäkemättömästi. Porno on tavaramerkkinne. Jos pornoiluunne vihjaiseekin, vaparit suuttuvat/vaikenevat/loukkaantuvat. Mikä tässä menestysreseptissänne on oikein ongelmana?

    Äänestä

Mikä onkelma reksillä, kun sanoo että ei edes järkätä koulussaan juuri ollenkaan, (olisko tohon luottamista, taitaa olla taas tulkittu uskonnolliset tilaisuudet uskonnottomiksi), uskonnollisia tilaisuuksia.

Jos onkelmaa ei edes alkuunkaan ole, ku ei kuolussaan järkätä uskonnollisia rientoja, niin mitä reksi jupisee?

Äänestä
  • Ei tykkää vapareista, jotka haluaa vain kieltää, estää ja pakottaa. Jotain vapauttakin pitäis olla, vaikka vapaa(!)-ajattelijat haluaa estää kaiken vapauden.

    Äänestä

  • Tyrannivaparit kirjoitti:

    Ei tykkää vapareista, jotka haluaa vain kieltää, estää ja pakottaa. Jotain vapauttakin pitäis olla, vaikka vapaa(!)-ajattelijat haluaa estää kaiken vapauden.

    Vaparien ihannemies oikeuskansleri P rinnastuu valtakunnankansleri H:iin. Oikea rinnastus.

    Äänestä

  • Tyrannivaparit kirjoitti:

    Ei tykkää vapareista, jotka haluaa vain kieltää, estää ja pakottaa. Jotain vapauttakin pitäis olla, vaikka vapaa(!)-ajattelijat haluaa estää kaiken vapauden.

    Uskovaisethan sitä uskoaan pakkosyöttävät kaikkialla. Ei vaparit ehdota että tilalle tulee ateismin tuputusta.

    Esim. evoluutio ja big bang josta juuri saatiin tietellisiä todisteita 3 vuoden tutkumusprijektissa ovat tämän hetken tieteen tuloksia, eikä niiden opettaminen ole ateismia, tosiasoista on syytä kertoa.

    Se miten uskovainen yrittää epätoivoisesti avittaa nurkaan ahdistettua mielikuvitusjumalaansa, eli avitaa itseään pitämään kiinni uskomuksistaan, selittämällä tieteen saavutukset vakaumuksensa kannalta parhain päin on toinen juttu.

    Mutta ei huolta. uskovaiset kyllä osaavat pettää itseään, osaa muistakin ihmisistä.

    Uskovainen voi kusettaa joitain, ainakin itseään, kaiken aikaa, liki kaikkia jonkin aikaa, mutta ei koskaan kaikkia kaiken aikaa. Ei ainakaan vapaa-ajattelijoita.

    Äänestä

  • tolkuissaan oleva kirjoitti:

    Sinä lienet ainoa tässä ketjussa, joka jauhaa noita evoluutiojuttuja. Minulle evoluutio on ihan on ok, mutta en tuputtaosi sitä joka keskustelussa. Vaparit on ärsyttäviä.

    Äänestä

  • Tyrannivaparit kirjoitti:

    Ei tykkää vapareista, jotka haluaa vain kieltää, estää ja pakottaa. Jotain vapauttakin pitäis olla, vaikka vapaa(!)-ajattelijat haluaa estää kaiken vapauden.

    Uskovaisethan tässä haluaa pakottaa kaikki oppilaat laulamaan virsiä. Menkää laulamaan virtenne koulun jälkeen seurakuntatalolle, osaanotto lienee yhtä rajua kun normaalissa sunnuntaijumalanpalveluksessa.

    Äänestä

  • Vapariärsytys kirjoitti:

    Sinä lienet ainoa tässä ketjussa, joka jauhaa noita evoluutiojuttuja. Minulle evoluutio on ihan on ok, mutta en tuputtaosi sitä joka keskustelussa. Vaparit on ärsyttäviä.

    Kamaan teikit iisi.

    Äänestä

AOK Puumalainen kuuluu Demokraattisiin lakimiehiin, nyk. Demla.

Muistatteko vielä kansandemokraatit?
Olivat aatetovereita Demokraattisille lakimiehille .Taatusti eivät olleet kirkon ylimpiä ystäviä edes puoluetta perustettaessa 40-luvulla kommunistisen puolueen apupuolueeksi.

Demokraattisten lakimiesten kansainvälisten yhteyksien juuret löytyivät myös Neuvostoliitosta. Nykyisin ei kuulemma ole kansainvälisiä yhteyksiä, mutta eipä ole Neuvostoliittoakaan.

Samoille juurille menee Vapaa-ajattelijatkin. Tosin enää ei oikein kehtaa rellestää menneisyydellä joten ollaan hissukseen.
Kominternin jälkeläisiä alenevassa polvessa.

Muistattehan puheet:

- demokratia, kansanvalta= kansandemokratia
- kansojen välinen rauha ja ystävyys
-edistys ja tieteellinen dialektiikka
-NL:n maailman demokraattisin perustuslaki: uskonnon vapaus mutta myös vapaus vastustaa uskontoa.

Varman vapareita ja demlalaisia harmittaa NL:n sortuminen, ihan kuin olisi äiti kuollut. Ei siinä paljon suvivirttä viitsi kuunnella.

Äänestä
  • Tämä selittää erittäin paljon. Vapareilla on kyseenalainen tausta siinä, että monet sodan ajan vaparit (silloisessa Siviilirekisteriläisten liitossa, myöh. Vapaa-ajattelijain liitto) osallistuivat maanpetokselliseen toimintaan - Neuvostoliiton hyväksi tietenkin.

    Äänestä

Kansalaisten mielestä siis seurakuntien tilaisuudet ja kirkkokyyditykset saa poistaa koulusta. Tämä on kirkon kannalta paljon pahempi kuin suvivirren poistaminen. :D

Äänestä

Tarkoitat kai: kansandemokraattien mielestä...?

Äänestä

Sen kun järjestävät uskovaisille vapaaehtoisia tilaisuuksia, mutta koulun opiskeluaikaa sellaisiin ei saa käyttää. Eikä tietenkään myöskään yhteiskunnan varoja.

Jos vaikka seurakunta kutsuu oppilaat tiloihnsa laulamaan vapaaehtoisesti suvivirttä koulun jälkeen, niin kenelläkään vapaa-ajattelijalla tai ylipäätään uskonnottomalla on tuskin mitään sitä vastaan, kunhan tilaisuuden markkinointia ei hoideta koulussa.

Äänestä
  • Ei enää valtion rahaa vaparien toimintaan. On yhdenvertaisuuden vastaista, että vapaa-ajattelijoiden toimintaa kustannetaan verovaroin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aivan hölmöä! kirjoitti:

"Vapaa-ajattelijoilla on toki ollut monia kummallisia tempauksia, kuten Raamattujen vaihto pornolehtiin, mutta kantava, yhä uudestaan toistuva teema näyttää olevan: ”Meitä sorretaan”."

Mitähän tämä sorto on? Kouluista kuuluu ihmetteleviä ääniä. Paljastuukin, että sorto on sitä, kun kaikki eivät tanssi vaparien pillin mukaan. Kouluissa haluttaisiin myös vapautta eikä vain vaparien (ja heidän äänitorvekseen alistuneen Puumalaisen) kaikkialle tarjoamaan yksiarvoista monokulttuuria.

”Hannunniityn koulun rehtori Timo Kalske oli yllättynyt Puumalaisen linjauksesta. Hän pitää päätöstä harmillisena. Kalskeen mukaan oppilaat eivät tähänkään saakka ole olleet uskonnon takia eriarvoisessa asemassa.” Kerttulin rehtorin Laineen mukaan heillä ei järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia juuri ollenkaan. - Näissä lausunnoissa kielletään yleensä aina jotakin. Vapauden nojalla pitäisi myös saada järjestää jotakin, Laine kuitenkin huomauttaa Puumalaisen sanoista.”

http://www.kotimaa24.fi/meita-sorretaan-syndrooma-ja-negatiivinen-uskonnonvapaus/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu