Keski-Suomen käräjäoikeus vangitsi tänään perjantaina 39-vuotiaan miehen todennäköisin syin Kannonkosken tulipaloista. Poliisin mukaan miestä epäillään myös lukuisista muista tulipaloista.
Miehen taustasta järkyttävän tekee se, että hän on toiminut ennen vangitsemistaan sivutoimisena palomiehenä ja sairaankuljettajana eri paikkakunnilla. Hänen tiedetään olleen mukana vapaaehtoisessa palokuntatoiminnassa jo 90-luvulla. Häntä on aiemminkin epäilty tulipaloihin liittyvistä rikoksista.
Helsingin raastuvan- ja käräjäoikeus on lisäksi tuominnut samaisen miehen myös vuosina 1991, 1996 ja 2001 tahallaan sytytetyistä tulipaloista.
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/vangittu-mies-oli-palomies-taustalla-myos-lukuisia-muita-paloja/1784612
Onko se nyt ihme, jos palomiehenä on pyromaani, kun poliisinakin voi olla rikollinen ja kansanedustajana samoin?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Onko tämä se sama joka Turussa sytytteli autoja ja asuntoja ?
Helsingissä on leikkinyt tulella.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=11&t=16558
Palomies sytyttelee ja Vesimies sammuttelee, nimestäkin sen jo voi päätellä ;)
Eikös tämä ole juuri sitä kataisen työllistämispolitiikkaa?