Tiedättekö sen tunteen kun olet menettänyt todennäköisesti aidon rakkauden. Kk on jo erosta ja jollain tapaa suuret tunnekuohut on läpi käyty, mutta muutto on kk lopulla uuteen asuntoon. Luulen että alkaa taas masentaa.
Elämäni ensimmäinen aito rakkaus oli itsellä kyseessä ja 12v meni hänet löytää. Monta vuotta yhdessä ja kaikesta pitää luopua taistelematta, kun tilaisuutta ei anneta. Vapauden kaipuu yllättäen iskenyt, eikä kolmas osapuoli liity tähän mitenkään, tai mikään muukaan juttu, kun ei ole kuulemma.
Aikaisemmista muutamista pitkistä (1v-5,5v) suhteista sanon vain, että eron tullessa en ole aiemmin ollut kuin max 2päivää harmissani tai jopa tyytyväinen että suhde päättynyt. Tämä tunne on jotain aivan muuta kuin aiemmat erot, en osaa itsekään oikein käsitellä tätä, vaan tuntuu kuin muserrun täysin, kun mietin vähääkään häntä.. edes laastari suhdetta ei tee mieli, vaan häntä pelkästään. Mutta kun hän ei usko mitään :(
En enää ikinä aio suhteeseen, sen verran ottaa kipeää tämä ero.. Kaikki kehut ym on hänelle myrkkyä, olin se minä tai joku muu joka sen sanoo, vaikka on oikeasti täydellinen pakkaus mun silmissä. Olisi pitänyt suhteessa kehua useammin ja sanoa rakastavani häntä (mulle riitti kerran viikossa), en sitä tehnyt, harmittaa!
toivon kyllä että aika tekee tehtävänsä ja haluaa takas, koska meillä oli hyvä suhde. Ei ollut kahlitsemista, ei alkoholi ongelmia, läheisyyttä, seksiä joka päivä ja hyvää, hauskaa aina ja kaikkea (en jaksa luetella). Ikävä on, toivottavasti hänellekin se joskus iskee. Sen tiedän ettei ole vielä itse tätä eroa kunnolla alkanut käsittelemään, vaan alkaa vasta sitten kun muutan pois. Hän sanoikin että olemme pitkälti edelleen kuin eroa ei olisi tapahtunut (paitsi läheisyys ja seksiä ei ole enää).
Elämäni ensimmäinen aito rakkaus oli itsellä kyseessä ja 12v meni hänet löytää. Monta vuotta yhdessä ja kaikesta pitää luopua taistelematta, kun tilaisuutta ei anneta. Vapauden kaipuu yllättäen iskenyt, eikä kolmas osapuoli liity tähän mitenkään, tai mikään muukaan juttu, kun ei ole kuulemma.
Aikaisemmista muutamista pitkistä (1v-5,5v) suhteista sanon vain, että eron tullessa en ole aiemmin ollut kuin max 2päivää harmissani tai jopa tyytyväinen että suhde päättynyt. Tämä tunne on jotain aivan muuta kuin aiemmat erot, en osaa itsekään oikein käsitellä tätä, vaan tuntuu kuin muserrun täysin, kun mietin vähääkään häntä.. edes laastari suhdetta ei tee mieli, vaan häntä pelkästään. Mutta kun hän ei usko mitään :(
En enää ikinä aio suhteeseen, sen verran ottaa kipeää tämä ero.. Kaikki kehut ym on hänelle myrkkyä, olin se minä tai joku muu joka sen sanoo, vaikka on oikeasti täydellinen pakkaus mun silmissä. Olisi pitänyt suhteessa kehua useammin ja sanoa rakastavani häntä (mulle riitti kerran viikossa), en sitä tehnyt, harmittaa!
toivon kyllä että aika tekee tehtävänsä ja haluaa takas, koska meillä oli hyvä suhde. Ei ollut kahlitsemista, ei alkoholi ongelmia, läheisyyttä, seksiä joka päivä ja hyvää, hauskaa aina ja kaikkea (en jaksa luetella). Ikävä on, toivottavasti hänellekin se joskus iskee. Sen tiedän ettei ole vielä itse tätä eroa kunnolla alkanut käsittelemään, vaan alkaa vasta sitten kun muutan pois. Hän sanoikin että olemme pitkälti edelleen kuin eroa ei olisi tapahtunut (paitsi läheisyys ja seksiä ei ole enää).
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä ettet maininnut sukupuoltasi ettet saa palstalle tuttuja katkeroituneita sukupuolisidonnaisia vastauksia vaan asiallista keskustelua aiheesta. Ajasta en tiedä. Itselläni puolitoista vuotta erosta ja edelleen sattuu. Eipä tee muita suhteita mieli edelleen ollenkaan.
olen viime kesästä asti tässä sätkinyt. alussa olotila oli kuin pohjattomassa suossa olisi rämpinyt, toivonut juuri tuota "jos hänen mieli muuttuu", mutta huomasin että se oli se pahin ajatus ja piti mua siinä suossa. kun loppujen lopuksi uskalsin itselleni tunnustaa että "se oli siinä", pääsin vähitellen eteenpäin. avuksi otin kirjallisuuden, ajattelin että opin ainakin jotain, jos en muuta niin itsestäni.
paljon tätä miettineenä (ja asiasta muiden kanssa puhuneena), lopputulos on että erotilanteissa vaikeinta on sillä jätetyllä. hänellä kun on vielä tunnetila päällä eikä siihen löydy sitä on/off nappia, jonka laittaisi offille kun toinen ei niihin enään vastaa. vaikka toinen teoillaan osoittaa että "en tykkää susta tarpeeksi enään" se ei toisen tunteita tapa, se satuttaa kuten kaikki tilanteessa olevat / olleet tietävät.
mitä laastari suhteeseen tullee, sitä miettivien pitäisi ajatella omaa olotilaa juuri nyt. yleensähän ne päättyvät kun toinen jaloilleen pääsee ja se laastari on sitten siinä tilassa missä itse on nyt eli oravanpyörä pyörii..
laitoit että toivot että ikävä hänelle iskee, ihan takuulla iskee, mutta kun ajattelet mahdollista paluuta yhteen (siihen sortuu varmaan moni) olisiko se enään se sama suhde?
voimia sulle, pitkä ja kivinen tie sulla edessä. 8(
Tiedän sen tunteen. Olen sen kerran kokenut, ja kerran aiheuttanut. Siitä on vuosia, mutta muistan sen tunteen, se oli kuin olisin pudonnut johonkin kylmään ja pimeään kaivoon ihan yksin.
Toivon sinulle kovasti tsemppiä ja jaksamista. Koita keskittyä kaikkeen mikä kiinnostaa, ei kannata jäädä sohvan pohjalle. Mutta usko pois, turha on sinun syyttää itseäsi sanomisista tai sanomisten jättämisistä.
Tulet luultavasti ajan kanssa tajuamaan missä teille meni vikaan ja miksi tämä ero voi sinullekin olla hyvä juttu, ja myös miksi kyseessä ei ehkä ollut ainakaan molemminpuolisesti aito rakkaus - eihän kumppanisi kokenut suhdettanne samalla tavalla. Sen myöntäminen sattuu, mutta kannattaa ja helpottaa. Muistelemalla voit käydä läpi tällaista suhdetta, mutta sen sijaan että eläisit liikaa muistoissa, koita keskittyä itsesi kunnossa pitämiseen ja päivittäin käsillä oleviin asioihin.
Eikä kannata jäädä roikuskelemaan tähän eksääsi. Jos sinulla on kavereita joiden kanssa voit jakaa näitä juttuja, niin sitä kannattaa kokeilla. Itse puhuin aika monelle ja tajusin lähes kaikkien käyneen läpi saman. Muutamasta kaverista tulikin läheisempi. Joten niin sanotusti keep it real, et ole yksin.
Toivotan parempaa huomista, vaikkei nyt siltä tuntuisi kyllä se vielä tulee sieltä, joten pidähän toivonkipinästäsi kiinni.