Ollaan oltu yhessä 40v. Raskasta aikaa näin jälkeenpäin ajateltuna.Lapsuus oli jo niin että minun piti antaa kaikki periksi, en tiedä miksi? Kyllä minä tiedän osan miksi mutta en halua enää käydä sitä läpi.
Tapasin miehen johon rakastuin heti. Menimme naimisiin ja saimme viisi lasta. Lapset ja lastenlapset ovat tosi rakkaita.
Minulla tosi vahva luotoinen mies. Hän aina alistanut minua ja minä olen elänyt niin että se ihan ok. Mutta nyt kun jäin yllättäin pois töistä, niin minä olen nyt vasta ajatellut että missä mennään.
Nyt minä huomaan että olen pahassa liemessä.
Nyt tuli niin huono olo etten pysty kirjoittamaan lisää.
Tämä on tosi pieni pätkä mutta kirjoitan lisää kun tunteet sallii
Tapasin miehen johon rakastuin heti. Menimme naimisiin ja saimme viisi lasta. Lapset ja lastenlapset ovat tosi rakkaita.
Minulla tosi vahva luotoinen mies. Hän aina alistanut minua ja minä olen elänyt niin että se ihan ok. Mutta nyt kun jäin yllättäin pois töistä, niin minä olen nyt vasta ajatellut että missä mennään.
Nyt minä huomaan että olen pahassa liemessä.
Nyt tuli niin huono olo etten pysty kirjoittamaan lisää.
Tämä on tosi pieni pätkä mutta kirjoitan lisää kun tunteet sallii
Vastaukset 3
Vanhimmat
Haluan itse vastata tähän viestiin koska olen niin ahdingossa että en pysty enempää, jospa joku osaa tehdä oikeita kysymyksiä
Ensin meni työ, sitten perhe ja sitten terveys... Liityt seuraan?
Hei.
Apua tarvitset ja voisit alkaa ehkä soittamalla johonkin auttavaan puhelimeen?
Esim pari mainitakseni Naisten Linja 0800 02400
Suomen Mielenterveysseuran auttava puheli 010 195209
Lisää löytyy googlaamalla. Eri paikkakunnilla on omia kuntien ylläpitämiä kriisi- ja neuvontapuhelimia. On myös turvakodit, joihin voi soittaa tai käydä itse paikan päällä. Ei tarvitse mennä "sisään", voi ihan käydä juttelemassa ja saamassa neuvoa eteenpäin.Ketään ei pois ajeta!
Diakoniapalvelu, ja terv.keskuksesta voi kysyä neuvoa.
On vain rohjettava hakea apua, kaikkea ei tarvitse heti kertoa, ja taatusti ymmärtäviä ja asiantuntevia ihmisiä löytyy! Riittää kun sanot sen minkä sillähetkellä pystyt, siitä sitten työntekijän kanssa yhdessä alatte keriä sitä lankaa sisään.
Tilanteesi ei ole toivoton vaikka nyt just siltä tuntuisi. Nyt vain pitäisi niellä ylpeys, viskata häpeä sivuun, myönnettävä itselleen että nyt todella apua tarvitsen!
Olen itse ollut ajettuna siihen nurkaan, ja viimein olin täysin koditon, rahaton ja totaalisen yksin. Silloin kävelin turvakotiin ja ja purin sydämeni. Sain jäädä sinne, sain apua toimeentuloturvan hakemisessa ja asunnon etsimisessä. Sain keskusteluapua, paljon korvaamatonta tukea ja lämpöä, täysin vierailta ihmisisltä. Olin siellä 2 kk, ja sain asiat siihen malliin että pääsin omaan vuokra-asuntoon!
Tutustuin moneen ihanaan ihmiseen, paljon kohtaloita kuulin ja olimme kaikki kuin yhtä perhettä. Ja tämä kaikki vaikka siis mitään kotiväkivaltaa tms. ei ollut takana,. Vain onnettomien sattumien suma, joka kaatoi kaiken kerralla. (Alkoholi ei ole eikä ollut kuvassa mukana). Olen jo hyvin aikuinen yli 50 nainen, ja tuosta on nyt noin neljä vuotta aikaa.Nyt asiani on todella hyvin. Yksin asustelen ja aion pysyäkin. Elämä hymyilee ja rakastan elää!
Ehkä tämä ei ole sinun tiesi, mutta aloita kuitenkin hakemalla apua,jostain mikä tuntuu parhaimmaksi sinulle. Takaan ja lupaan että kaikki vielä järjestyy.
Itselläni taakkana sairas kotiympäristö lapsesta asti. Jouduin olemaan itsellenisekä isä että äiti. Oli pakko oppia selviytymään omillaan. Ja olen selviytynyt! Sinäkin selviät!