Pystynkö laihtumaan?

Täällä kirjoittelee painostaan masentunut alle 20v tyttö.
Mitat on jotain 173cm/115kg eli painoa on todellakin liikaa.
Läskit näkyy eniten keskivartalon kohdalla.
En pysty hakemaan edes töitä, koska häpeän ulkomuotoani.
Muutaman kerran olen yrittänyt laihduttaa mutta aina on retkahtanut ja siirtänyt aloituspäivää.
Minulla ei ole säännöllisiä ruoka aikoja vaan yleensä syön milloin haluan ja varsinkin illalla tulee ahmittua. Pahin himoni on sipsit.

Olen nyt tämän viikon ajan koittanut laittaa ruokailuja järjestykseen ja olo on ollut ihan hyvä, yksi retkahdus ilta oli kylläkin..

Olen siis syönyt n 3 tunnin välein suunnilleen 4 kertaa päivässä.
Esim tänään

tomaattikeittoa, 2 hapankorppua
salaattia, kurkkua ja hieman kastiketta, 2 kananmunaa
naudan jauhelihasta 100g pihvi, 1 kananmuna ja puolet lautasesta kasviksia yms.
illalla hedelmiä tai kasviksia.

suunnilleen tuon näköisellä kaavalla olen syönyt tämän viikon ja niin kuin sanoin olo on ollut hyvä eikä ole päätä särkenyt, tuo yksi retkahdus kaduttaa mutta sille ei voi enää mitään.

joka päivä käyn joko pyöräilemässä tai kävelemässä, aina hiki tulee.
vettä juon n. 2 litraa pullosta päivässä.

olenko siis oikealla reitillä? haluan tosissani laihtua että saan elämääni eteenpäin.
monen vuoden ajan olen vain jäänyt paikoilleen painoni takia.
olisi vihdoin hyvä onnistua...
43353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

oot hyvinkin ja olet niin nuori laihdutat äkkiäkin ,mutta muista hitaasti painonpudotus antaa paremman tuloksen ja pysyvämmän kuin ihmedietit,nestettä paljon ei tietenkään sokeria,liikuntaa myös lihasliikuntaa potut ,lastut,makaroonit pois ,tilalle chili,sipuli,porkkana,kaali,kana,lihat,kalat yms.TSEMPPIÄ.

Äänestä
  • Kiitos!
    Pastat ja vaalean leivän olen jättänyt pois.
    Onko näkkileipä parempi vaihtoehto kuin ruisleipä?
    Nyt illalla meni 2 näkkäriä joiden päällä sipaus oivariinia, yksi ohut kinkkuleike, salaattia, kurkkua ja raejuustoa.
    Tuota naudan jauhelihaakin mietin että onko se kauhean rasvaista, vaikka se olikin jotain naudan parempaa jauhelihaa. Mutta eikös sitä rasvaakin pidä saada hieman jostain ruuasta?
    Porkkana ja parsakaali semmoisia mitä menee paljon.
    Kunhan vaan pysyn erossa karkeista ja sipseistä niin uskon että kaikki menee ok.

    Äänestä

  • thuurt kirjoitti:

    Kiitos!

    Rasvaa pitää ehdottomasti saada, ja naudanrasva on mitä parhainta ravintoa ihmiselle. Sen sijaan kaikki kasviöljyssä uitetut sipsit, ranskikset, leivokset yms. ovat kaiken pahan alku.

    Äänestä

Suosittelen käymään kävelemässä sen 6krt viikossa aluksi 10-15km ja sitten lisäten pikkuhiljaa matkaa, niin saat painon kohilleen melkonopeasti ja voi syödäkin vähän vapaammin niin ei karahda siihen kun on kokoajan nälkä.

Äänestä
  • Suosittelen kiipeämään himalajalle sen 6krt viikossa aluksi ja lisäksi hakkaamaan päätä seinään 5 tuntia päivässä, niin saat painon kohdilleen todella nopeasti ja voi syödäkin vaikka munkkirinkilöitä, niin ei karahda siihen että on kokoajana nälkä.

    Äänestä

  • Siinähän vasta retkahdankin kun lähden pakolla purtamaan noin pitkiä lenkkejä.
    Eikä ole ollut nälkä, kun syön hyvin mutta terveellisesti.

    Äänestä

  • Diplomikiipeilijä kirjoitti:

    Suosittelen kiipeämään himalajalle sen 6krt viikossa aluksi ja lisäksi hakkaamaan päätä seinään 5 tuntia päivässä, niin saat painon kohdilleen todella nopeasti ja voi syödäkin vaikka munkkirinkilöitä, niin ei karahda siihen että on kokoajana nälkä.

    Onpa siellä taas yhenlainen reppana. Mielenterveyspalsta on toisaalla. Suosittelen kirjoittamaan sinne tulevaisuudessa niin joku löytää varmaan avun sinulle niin saat ajatukset oikeille urille. Nimimerkki diplomikiipeilijä on kuitenkin hauska, niin se antaa toivoa tulevaisuudesta kun vain haet apua pikaisesti:) Aloittajalle vastaisin, että aluksi se tuntuu vähän puurtamiselta mutta kun tottuu, niin siitä jo tulee elämäntapa, ainakin minulle tuli :)

    Äänestä

  • Diplomikiipeilijä kirjoitti:

    Suosittelen kiipeämään himalajalle sen 6krt viikossa aluksi ja lisäksi hakkaamaan päätä seinään 5 tuntia päivässä, niin saat painon kohdilleen todella nopeasti ja voi syödäkin vaikka munkkirinkilöitä, niin ei karahda siihen että on kokoajana nälkä.

    ootpa tosi hauskalla tuulella meinaan sinä diplomikiipeilijä....

    Äänestä

Uskaltauduin tänään käymään pitkästä aikaa vaa'alla ja painan nyt 110kg eli 5 kiloa on lähtenyt! Ei siis tuossa reilussa viikossa tietenkään vaan siitä on ainakin kuukausi tai pari aikaa kun kävin viimeksi ja näytti sen 115kg.
Aivan mahtava fiilis! Tästä vaan jatkuu.
Eikä ole edes tehnyt mieli herkkuja.

Äänestä
  • Hieno juttu että paino on pudonnut. Voisitko edes kokeilla että kävisit vaikka 3-4 viikkoa kävelyllä ja katsoisit sitten miten on mennyt.. Voisit yllättyä vielä enemmän kun paino lähtee vauhdilla alaspäin ja aineenvaihdunta vilkastuu ennestään. Ps. Tämä on vain ehdotus, näyttäähän se paino lähtevän noillakin konsteilla mitä nyt teet, mutta saisit vauhtia siihen painonpudotukseen.

    Äänestä

Kannattaa syödä kunnolla ja tarpeeksi (ei kuitenkaan liikaa) ja jättää herkut pois. Kävelyä kannattaa jatkaa ja jopa lisätä. Järki päässä ja poppakonsteja vältellen, hitaasti hyvä tulee:)

Äänestä

"Olen siis syönyt n 3 tunnin välein suunnilleen 4 kertaa päivässä."

Tuokin on liikaa jos et harrasta liikuntaa niin et laihdu. Laiskat laihtuu hitaasti ja jossain vaiheessa kyllästyt koska et näe tuloksia tarpeeksi ja sitten sorrut sipseihin. Parin kilsan lenkki fillarilla ei riitä vaan 15-20 km pitää polkea.

Äänestä
  • Höpö höpö. Neljä ateriaa päivässä on minimi, parempi olisi 5-7, vaikka ei liikkuisi. Liikunta on välttämätöntä terveyden kannalta ja tukee laihdutusta, mutta laihtua voi ilman liikuntaakin. Pääasia laihdutuksessa on sillä, mitä syö. Sitä paitsi nopea laihdutus on epäterveellistä ja sen jälkeen lihoo tosi helposti 99% varmuudella. Hyvä laihdutustahti on 1-2kg / kk. Sen savuttaa, kun kaloriensaanti pidetään 500kcal/vrk alle kulutuksen.

    Äänestä

  • nimim. voi voi
    kukahan trolli säki taas oot :D
    ota asioista selvää ennenku tuut pätemää paskaa.
    laihduttamine on pitkälti terveellisesti syömistä ja liikunta vaa tukee laihduttamist.

    ottaa päähän nää trollit.

    Äänestä

Laihduin 5 kk aikana 30 kg ja grammaakaan eiole takas tullut 5 vuoden aikana. Painoin 5 vuotta sitten 114 kg itse ja nälkä ei ollut ikinä vaikka söin korkeintaan 4 ateriaa päivässä.

115 kg on niin paljon painoa että ei voi syödä mitään 6 ateriaa päivässä jos haluaa laihtua. Ateriat pitää suunnitella tarkkaan ja liikkua pitää jollei halua että siinä laihtumisessa kestää ikuissuus.

Pitää olla halu laihtua ja liikkua, muuten jossain vaiheessa tulee takapakkia ja kyllästyy kun ei laihdu, silloin se mässäily alkaa uudestaan lihavilla. Kun tekee kerralla kunnolla hommia laihtumisen eteen niin tulee tuloksia. Puolessa vuodessa voi hyvin laihtia 30 kg ja sekään ei ole mitenkään nopeestivaan just hyvä aika.

Jokaisella on varmaan mielipiteensä ja jokainen luulee olevansa asiantuntija vaikka ei olis itse koskaan laihduttanut 30 kiloa. Semmonen joka on sen tehnyt niin osaa antaa neuvoja miten sen vois tehdä. Olen monta kertaa nähnyt kun naiset valittaa että eivät laihdu vaikka käyvät 2 tunnin kävelyllä 4 kertaa viikossa.

Se kävely ei kuluta niin paljon kaloreita että laihtuis tarpeeksi. Pitää treenata tosissaan jos haluaa tuloksia aikaan ja vähän pitää myös karsiä siitä koska itse kuitenkin on lihonnut. Helppoa tietä ei ole vaan kipua ja kyyneleitä tulee varmasti monelle.

Äänestä

Hyvä esimerkki Jutan suberdietti ohjelma on siitä että pitää tehdä töitä, kuntoilla tosissaan jos haluaa laihtua. Läskit vaan ei tajua sitä täällä kun luulevat ja kirjoittelevat satujaan kun eivät tiedä mitään laihduttamisesta. Tuskin se homo olis pelkällä kävelemisellä laihduttanut 40 kiloa niin kuin täällä moni aina luulee että kävelemisellä laihtuu nopeesti.

Äänestä
  • Minulla ei ole kiire laihtumisen kanssa. Ei nämä kilot muutamassa kuukaudessa tulleet, joten miksi niiden siinä ajassa tarvitsisi lähteä?
    Jokaisella on oma tapansa laihtua.
    Niinkuin sanoin aiemminkin, niin jos lähtisin kiskomaan itseäni joka päivä juoksemaan monia kilometrejä ja salille yms, menisi into ja koko homma ei enää kiinnostaisi -> seurauksena todennäköisesti periksi antaminen.
    Kuuntelen itseäni ja omaa jaksamistani. Kävely on hyvää liikuntaa.
    Ja esimerkiksi minun kävelylenkkini eivät ole mitään jalkakäytävällä löntystelyä, vaan reipasta tahtia niin että hiki tulee ja pohkeissa tuntuu, kuntopolkuja jotka sisältävät jyrkkiäkin ylämäkiä ja muuta hieman "haastavampaa maastoa".
    Se tapa mikä sopii sulle, ei välttämättä sovi mulle. Niin se vain on.

    Minulla menee hyvin :) Tuntuu että olisin kohta päässyt makeanhimostani kokonaan eroon, osaan sanoa ei herkuille kun joku niitä tarjoaa. Jatkan hyvillä mielin! Vaa'alle taas viikon-parin kuluttua.

    Äänestä

  • thuurt kirjoitti:

    Minulla ei ole kiire laihtumisen kanssa. Ei nämä kilot muutamassa kuukaudessa tulleet, joten miksi niiden siinä ajassa tarvitsisi lähteä?

    Hieno juttu että homma on hanskassa ja kävelylläkin olet käynyt. Kyllä se vaan on tehokasta jos kävelet että oikein hiki lentää ja vielä mäkisessä maastossa:) Mikäpä kiire niitä kiloja on pois saada jos ne ei vaivaa itseä. Kävelyä kun jatkat niin kohtapa ne on kadonnut:)

    Äänestä

  • thuurt kirjoitti:

    Minulla ei ole kiire laihtumisen kanssa. Ei nämä kilot muutamassa kuukaudessa tulleet, joten miksi niiden siinä ajassa tarvitsisi lähteä?
    Jokaisella on oma tapansa laihtua.
    Niinkuin sanoin aiemminkin, niin jos lähtisin kiskomaan itseäni joka päivä juoksemaan monia kilometrejä ja salille yms, menisi into ja koko homma ei enää kiinnostaisi -> seurauksena todennäköisesti periksi antaminen.
    Kuuntelen itseäni ja omaa jaksamistani. Kävely on hyvää liikuntaa.
    Ja esimerkiksi minun kävelylenkkini eivät ole mitään jalkakäytävällä löntystelyä, vaan reipasta tahtia niin että hiki tulee ja pohkeissa tuntuu, kuntopolkuja jotka sisältävät jyrkkiäkin ylämäkiä ja muuta hieman "haastavampaa maastoa".
    Se tapa mikä sopii sulle, ei välttämättä sovi mulle. Niin se vain on.

    Minulla menee hyvin :) Tuntuu että olisin kohta päässyt makeanhimostani kokonaan eroon, osaan sanoa ei herkuille kun joku niitä tarjoaa. Jatkan hyvillä mielin! Vaa'alle taas viikon-parin kuluttua.

    Hienoa, kuulostaa hyvältä, "thuurt". Tuolla asenteella tulet varmasti onnistumaan!

    Tilastollisesti nopeasti laihdutetut kilot tulevat pian takaisin korkojen kera. Näin käy 95-100% laihduttajista, vaikka poikkeuksiakin on kuten nimimerkki "mieslaihduttaja". Kun laihduttaa nopeasti, lihasmassan menetys ja kehon rasva-lihas-koostumuksen muutos saa elimistön lihomaan entistä helpommin. Tärkeämpää minusta on pysyvä tulos kuin nopea sellainen. Hitaalla laihduttamisella painon pudotuksen nimenomaan rasvasta voi saada nousemaan 90-100%:iin kun se kitudieetillä on max. 60%.

    Naisten ja miesten aineenvaihdunta on erilainen. Mies tulee hyvin toimeen 4:llä aterialla päivässä. Hän ei tunne heikkoutta, väsymystä ja pahaa oloa alhaisesta verensokerista kuten nainen, vaikka söisi vain kerran tai kaksi päivässä. Miehen elimistö erittää adrenaliinia, jos verensokeri on alhalla ja voi siksi OK. Yksilöllisiä poikkeuksia on, mutta tämä on yleissääntö. Vaikka "mies laihtuja" syö neljä ateriaa päivässä, kehoitan sinua "thruurt" syömään 5-7 ateriaa. Syön itse niin ja päivässä kaloreita tulee yhteensä n. 1400-1500. Eli kuudesta ateriasta ei tule liikaa kaloreita, vaikka "mies laihtuja" niin luuleekin. Näin ei tule nälkä eikä mitään himoja ja paino on pudonnut tasaisen varmasti puoli kiloa viikossa. Olen pienempi kuin sinä, joten saavutat saman tuloksen paljonkin suuremmalla kalorimäärällä, noin tuplalla. Kun syöt 500-800kcal/vrk alle kulutuksesi, laihdut terveelliseen tahtiin. - Voit arvioida oman energiankulutuksesi täältä: http://www.sydanliitto.fi/energiantarve1#.UzyNpaIudFw
    Huom! Jos olet perinyt "läskigeenit" eli lihot helposti, eivät energialaskureiden laskelmat pidä paikkansa sinun tapauksessasi vaan sinun on piennettävä kaloriarviota 10-20%.

    Tasaisella syömisellä 3-4 tunnin välein verensokeri pysyy mahdollisimman tasaisena - etenkin, jos välttää nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja, jolloin makean himoa synnyttäviä insuliinipiikkejä ei muodostu. Olo on hyvä ja nälkä pysyy poissa.

    Älä mene koskaan kauppaan nälkäisenä, sillä silloin syntyy heräteostoksia. Kylläisenä pystyt vastustamaan houkutuksia. Kun et osta sipsejä tai muita herkkuja kotiin, et myöskään retkahda niihin. (Salli itsellesi kuitenkin pari herkkua viikossa, jos haluat. Ne eivät laihdutusurakkaasi kaada, mutta estävät herkkujen kaipuun patoutumisen. )

    Olet alle 20-vuotias. Jos asut vielä vanhempiesi luona, yritä saada koko perheesi sitoutumaan laihdutusprojektiisi. Epäilen, että perheessäsi on joku muukin, jonka kannattaisi tervehdyttää ruokailutottumuksiaan. Ruokalutavathan opitaan kotona. Olisi hyvä, jos kodissasi ei olisi lihottavia herkkuja, ainakaan näkösällä ja jääkaapissa olisi aina tuoreita kasviksia tarjolla.

    Jotta söisit terveellisesti ja koostumuksellisesti oikein, suosittelen menemään kirjastoon lainaamaan tai kaupasta ostamaan jonkun ravitsemustutkija/-terapeutti Patrik Borgin kirjan. Pitämällä ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa Kiloklubissa (www.kiloklubi.fi) saat selville, oletko syönyt rittävästi proteiinia, rasvaa, hiiluhydraatteja ja kuituja. Se laskee kalorit syömisistäsi ja kertoo myös, paljonko saat syödä laihtuaksesi.

    Harrasta sellaista liikuntaa ja sellainen määrä, mikä tuntuu hyvältä ja mieluisalta. Kaikki liikunta edistää laihtumista eikä sadan kilon painolla voi tai kannata tehdä mitä vaan. Uinti ja pyöräily (salilla tai luonnossa) olisivat nivelystävällistä liikuntaa. Kun painoa saa alaspäin, voi lajejakin lisätä. Mitä mieluisampaa liikunta on, sitä todennäköisemmin siitä tulee terveellinen elämäntapa eikä into lopu kesken. Kun luin alkuvuodesta Iltsikasta Jutta ja puolen vuoden superdiettien viime vuoden laihduttajien silloiset painotilanteet, suuri osa oli lihonut, osa jopa tosi paljon. Esimerkiksi Raimo, joka laihtui ohjelmassa 33kg, lihoi sitä seuraavina 14 kk 20kg. Muistaakseni vain yksi oli jatkanut laihtumista ohjelman jälkeenkin.

    Hiljaa hyvä tulee. Tsemppiä! :)

    Äänestä

  • thuurt kirjoitti:

    Minulla ei ole kiire laihtumisen kanssa. Ei nämä kilot muutamassa kuukaudessa tulleet, joten miksi niiden siinä ajassa tarvitsisi lähteä?
    Jokaisella on oma tapansa laihtua.
    Niinkuin sanoin aiemminkin, niin jos lähtisin kiskomaan itseäni joka päivä juoksemaan monia kilometrejä ja salille yms, menisi into ja koko homma ei enää kiinnostaisi -> seurauksena todennäköisesti periksi antaminen.
    Kuuntelen itseäni ja omaa jaksamistani. Kävely on hyvää liikuntaa.
    Ja esimerkiksi minun kävelylenkkini eivät ole mitään jalkakäytävällä löntystelyä, vaan reipasta tahtia niin että hiki tulee ja pohkeissa tuntuu, kuntopolkuja jotka sisältävät jyrkkiäkin ylämäkiä ja muuta hieman "haastavampaa maastoa".
    Se tapa mikä sopii sulle, ei välttämättä sovi mulle. Niin se vain on.

    Minulla menee hyvin :) Tuntuu että olisin kohta päässyt makeanhimostani kokonaan eroon, osaan sanoa ei herkuille kun joku niitä tarjoaa. Jatkan hyvillä mielin! Vaa'alle taas viikon-parin kuluttua.

    Ei olekkaan kyse kiireestä vaan tehokkaasta treenaamisesta. Jossain vaiheessa painon lasku pysähtyy ja sitten ihmettelet että mitä tehdä.

    Äänestä

Miten noin pystyy syömään? ( 5-7 ateriaa. Syön itse niin ja päivässä kaloreita tulee yhteensä n. 1400-1500. ) Minä en millään tuota tajua:( Voisitko laittaa yhden päivän syömisesimerkin tänne että minäkin tajuaisin miten se menee:)

Äänestä
  • Esimerkki päivän aterioista yht. 1400 kcal jaettuna kuuteen syömiskertaan:

    Aamiainen / 270 kcal:
    rasvaton, maustamaton jogurtti 200g appelsiini kauralese 1rkl 10g siemeniä tai pähkinöitä maitokahvi (rasvaton maito)

    Lounas / 500 kcal:
    uunissa paistettua lohta 120g wok-vihanneksia tomaattia ja kurkkua kasvisöljyä 1rkl paistamiseen (Kun lohen korvaa broilerinfileellä, on kokonaisuudessa noin 150 kcal vähemmän kaloreita.)

    Välipala 1 / 125 kcal:
    maustamaton rahka 100g mustikoita 100g makeutusjauhetta maitokahvi (rasvaton maito)

    Päivällinen / 300 kcal:
    2 munan munakas sekasalaattia ruisleipäpala levite 1tl juustopala
    Munakkaan tilalla voisi olla keittoa.

    Välipala 2 / 56 kcal:
    2 porkkanaa tai omena tai muu hedelmä

    Iltapala / 135 kcal:
    raejuustoa 100g 1/2 banaania
    Tämän tilalla voisi olla pieni annos puuroa mustikoita rasvattoman maidon kera.

    Lisäksi vettä ja erilaisia vihreitä ja yrttiteitä pitkin päivää.

    Yhteensä 1386 kcal

    Tämä ei taatusti riittäisi sinulle ”diplomiliikkuja”, olethan paljon liikkuva mies, mutta keski-ikäinen istumatyötä tekevä, vähemmän liikkuva nainen tulee tällä hyvin toimeen tuntematta nälkää tai himoa herkutella. Jos on isokokoinen/painava tai liikkuu paljon, ei pidä pyrkiäkään 1400–1500 kilokalorin päiväannoksiin vaan nostaa sitä kulutuksen mukaan. Jos kalorien saanti on 500 kcal-800kcal alle kulutuksen, laihtuu. Kulutus riippuu - kuten tunnettua - iästä, sukupuolesta, painosta ja fyysisestä aktiivisuudesta sekä aineenvaihdunnan nopeudesta, joka on yksilöllinen. Toinen voi syödä kuin hevonen lihomatta, toinen lihoo, vaikka ei syö paljon mitään.

    Kolmesta väli-/iltapalastani saan yhteensä sen verran kaloreita, mutta vähemmän rasvaa, kuin sinä yhdestä korvapuustista tai munkista. Niiden molempien kalorimäärä on 300–400 kcal / kpl, ellei kyseessä ole miniversiot.

    Äänestä

  • Dame neuvoo kirjoitti:

    Esimerkki päivän aterioista yht. 1400 kcal jaettuna kuuteen syömiskertaan:

    Nyt tuli jo pätevä vastaus:) Kyllä tuon mukaan se vain on mahdollista syödä noin vähän kaloreita jos haluaa ja ei pelkää puntaria. :) Ei tuo ruoka määrä kyllä minulle riittäis mutta mitäpä siitä, kukin tavallaan.

    Äänestä

  • Dame neuvoo kirjoitti:

    Esimerkki päivän aterioista yht. 1400 kcal jaettuna kuuteen syömiskertaan:

    Aamiainen / 270 kcal:
    rasvaton, maustamaton jogurtti 200g appelsiini kauralese 1rkl 10g siemeniä tai pähkinöitä maitokahvi (rasvaton maito)

    Lounas / 500 kcal:
    uunissa paistettua lohta 120g wok-vihanneksia tomaattia ja kurkkua kasvisöljyä 1rkl paistamiseen (Kun lohen korvaa broilerinfileellä, on kokonaisuudessa noin 150 kcal vähemmän kaloreita.)

    Välipala 1 / 125 kcal:
    maustamaton rahka 100g mustikoita 100g makeutusjauhetta maitokahvi (rasvaton maito)

    Päivällinen / 300 kcal:
    2 munan munakas sekasalaattia ruisleipäpala levite 1tl juustopala
    Munakkaan tilalla voisi olla keittoa.

    Välipala 2 / 56 kcal:
    2 porkkanaa tai omena tai muu hedelmä

    Iltapala / 135 kcal:
    raejuustoa 100g 1/2 banaania
    Tämän tilalla voisi olla pieni annos puuroa mustikoita rasvattoman maidon kera.

    Lisäksi vettä ja erilaisia vihreitä ja yrttiteitä pitkin päivää.

    Yhteensä 1386 kcal

    Tämä ei taatusti riittäisi sinulle ”diplomiliikkuja”, olethan paljon liikkuva mies, mutta keski-ikäinen istumatyötä tekevä, vähemmän liikkuva nainen tulee tällä hyvin toimeen tuntematta nälkää tai himoa herkutella. Jos on isokokoinen/painava tai liikkuu paljon, ei pidä pyrkiäkään 1400–1500 kilokalorin päiväannoksiin vaan nostaa sitä kulutuksen mukaan. Jos kalorien saanti on 500 kcal-800kcal alle kulutuksen, laihtuu. Kulutus riippuu - kuten tunnettua - iästä, sukupuolesta, painosta ja fyysisestä aktiivisuudesta sekä aineenvaihdunnan nopeudesta, joka on yksilöllinen. Toinen voi syödä kuin hevonen lihomatta, toinen lihoo, vaikka ei syö paljon mitään.

    Kolmesta väli-/iltapalastani saan yhteensä sen verran kaloreita, mutta vähemmän rasvaa, kuin sinä yhdestä korvapuustista tai munkista. Niiden molempien kalorimäärä on 300–400 kcal / kpl, ellei kyseessä ole miniversiot.

    Dame neuvoo. Vielä asiaa? Haluaisin kokeilla tuolla tavalla syömistä itsekkin mielenkiinnosta ja kokeilunhalusta. Mutta mitä tuohon voi lisätä minulle sopivat jutskat kun liikun paljon. Ei ole hajuakaan kuinka paljon yleensä tartten kaloreita. Nälkä ei sais tulla. Onko mahdoton yhtälö? Kiitän jo etukäteen jos vähän opastat:)

    Äänestä

Osaako joku sanoa, että onko okei syödä 2 kananmunaa päivässä? Vai mikä on se raja?

Äänestä
  • Tuoreen British Medical Journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan kananmunat eivät suurenna riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin tai aivohalvaukseen, vaikka niitä söisi päivittäin.

    Terveysviranomaisten mukaan kananmunan syönnille ei ole olemassa erillisiä suosituksia. Periaatteessa voit syödä kananmunia niin paljon kuin haluat osana terveellistä ruokavaliota, jos terveytesi sallii. Sydän- ja verisuonitautien riskiryhmään kuuluvien ei kuitenkaan kannata ahmia kananmunia kilokaupalla.

    Edelliset kappaleet on kopioitu sivustolta, johon ohessa linkki:

    http://www.makuja.fi/artikkelit/1687971/tiesitko/kananmunaa-hehkutetaan-jalleen-epaterveellista-vai-ei/

    Jos olet syntynyt perheeseen, jonka jäsenillä on luonnostaan korkeat kolesteroliarvot, olisin varovainen enkä söisi munia joka päivä..

    Äänestä

"Sokerit voikin sitten jättää pois, paitsi hedelmäsokerit. "

"Äläkä laske hedelmien tai kasvisten kaloreita"

Eiko fruktoosi ole sokeria??
Hedelmät on melkein pelkästään sokeria eikäsitten paljon muuta.

loppua en viitsi edes kommentoida. Tuskin kirjoittajakaan tietää mitä tarkoittaa.

Äänestä

Olenko sanonut, ettei fruktoosi ole sokeria?

Fruktoosi on eri asia, se on terveellisempi sokeri, jota on luonnostaan pensaasta/puusta otetusta hedelmästä, sekä hedelmät nyt kuitenkin ovat ravinteikkaita, ei siis ole niin suurta merkitystä niillä fruktoosipitoisuuksilla koska kuitenkin saat niitä rakennusaineita.

-Perjaate on se, että voit syödä hedelmiä loputtomiin muttet roskaruokaa, koska hedelmät ovat pelkkää hyötyä kehollesi, voit syödä niitä niin paljon ettei koskaan terveyshaitat ole niin pahat kuin jo pienistä määristä roskaa. Forever free.

Äänestä

Hedelmät ja erityisesti marjat ovat terveellisiä ja niitä on suositeltavaa syödä päivittäin. Niissä on paljon vitamiineja, flavonoideja ja antioksidantteja. Fruktoosi ei kuitenkaan ole tavallista eli rypälesokeria terveellisempää vaan päinvastoin. Rypälesokeri hajoaa ohutsuolessa glukoosiksi ja fruktoosiksi, josta glugoosi imeytyy heti vereen. Fruktoosi taas menee ensin maksaan ja vasta viiveelllä imeytyy vereen. Tämä on se ominaisuus, jonka vuoksi sitä ennen on suositeltu diabeetikoille. Sittemmin fruktoosin haittapuolet on tullut tietoisuuteen eikä sitä enään suositella diabeetikoille. Fruktoosi on lihottavampaa kuin sokeri ja sillä on haitallisia vaikutuksia elimistöön. Erityisesti glugoosi-fruktoosisiirapilla, jota teollisuus käyttää laajasti kekseissä, leivonnaisissa ja juomissa. En muista, mitä kaikkea ne haitalliset ominaisuudet fruktoosilla on eikä ole antaa valmista linkkiä, mutta googlaamalla varmasti löytyy.

Glugoosi-fruktoosisiirappi on kuitenkin eri asia kuin tuoreiden hedelmien fruktoosi, mutta ihan hervottoman paljon ei hedelmiäkään kannata syödä, jos haluaa laihtua. 3-4 hedelmää tai marja-annosta voi huoletta nauttia joka päivä.

Äänestä

Mitkä on sitten niitä hyviä hedelmiä mitä voi syödä päivittäin?
Itse olen suosinut banaania, appelsiinia, omenaa, (vesimelonia...)
Ja maksimissaan kolme hedelmää päivässä?
Marjoja (mansikka, mustikka) käytän rasvattoman maitorahkan kanssa.

Äänestä
  • Kuten sanonta kuuluu: "Omena päivässä pitää lääkärin loitolla". Erityisesti red delicious -lajike sisältää paljon hyviä aineita. Kaikki hedelmät ovat suositeltavia, mutta makeimmissa kuten banaanissa (125kcal/kpl), viinirypäleessä (72kcal/100g) ja luumuissa on enemmän kaloreita kuin vähemmän makeissa hedelmässä. Banaanissa on melkein tuplasti enemmän kaloreita kuin omenassa (66/kpl). Siksi syönkin puolikkaan banaanin kerrallaan.

    Kotimaisessa mustikassa, mansikassa (43-44kcal/100g) ja puolukassa on valtavasti terveyttä edistäviä ainesosia. Ne ovat varsinaista superruokaa, paljon coji-marjoja terveellisempiä. - Jatka huoletta samaan tyyliin. :)

    Äänestä

  • Omena, päärynä, appelsiini ja avokado ovat omia suosikkejani.

    Äänestä

Parempi että ei laske kaloreita lainkaan- Jätä herkut ja sokeri ja syö normi koti ruokaa, paljon salaattia ja vihanneksia, juo vettä paljon ja liikut joka päivä tunnin tai kaksi niin laihtuu

Äänestä

Tutkimus: Seitsemän hedelmää ja kasvista päivässä pidentää elämää.
Hedelmät ja kasvikset vähentävät vaaraa kuolla sydäntautiin, aivohalvaukseen tai syöpään, toteaa laaja brittitutkimus

http://www.hs.fi/terveys/Tutkimus Seitsemän hedelmää ja kasvista päivässä pidentää elämää/a1396403749120

Äänestä

Toisin kuin muut, pidän lenkkejäsi hyvänä. Kyllä kävely kuluttaa kaloreita, varsinkin tuollainen maastossa kävely jossa tulee hiki! Ite oon sua 10cm lyhyempi ja huomattavan paljon kevyempi, mutta ensimmäiset sanotaanko 5kg lähti pelkällä reippaalla kävelyllä. Kävelin päivittäin 40min-3h reippaasti koira seurana sekä ruokavalio tietty oli mahd. Vähähiilihydraattinen sekä sokerinen. Varmasti olisi paino jatkanut putoamista kävelyn voimin, mutta innostuin lenkkeilystä, ja sen avulla on pudonnut 4kg lisää. 2kg lisää ja olen BMI:n mukaan normaalipainoinen! Kävely ja pyöräily on mainio tapa aloittaa liikunta jos sitä ei ole tullut harrastettua aikaisemmin, eikä painon putoamiseen sinun painoisena vaadita mitään 15km lenkkejä. Tottakai se nopeuttaisi tuloksia, mutta kuten sanoit häviää motivaatio pakkopullasta nopeasti, eikä lajeja joista ei tykkää tarvitse harrastaa. Varmasti 4-6km lenkeilläkin putoaa tuo sun painosi alkuun, kunhan syöt oikein. Painon jatkaessa putoamista kannattaa lisätä liikuntaa pikkuhiljaa, ettei paino ala jumata paikoillaan. Luulen että vasta normaalipainon lähetessä on painon putoamisen kannalta parempi jos harrastaa muuta liikuntaa kuin kävelyä, esim uintia tai lenkkeilyä, tai vaikka jotain ryhmäliikuntaa. Tsemppiä sulle, ja muista että retkahdukseen ei matkasi pääty, jatkat vain sinnikkäästi ruokavaliotasi ja jätä mennyt menneeseen. Suosittelen muuten askelmittarin hankintaa! Siitä näet paljon kaloreita poltat, mikä antoi itselleni ainakin perspektiiviä alkuun esim siitä, että sanotaanko että 10km kävelylenkillä poltin muistaakseni 250kcal (saatan muistaa vähän väärin), ja jos syö yhden suklaapatukan saa suunnilleen nämä kalorit takaisin, puhumattakaan levystä.

Äänestä

Viikonloppuna vietettiin sukulaisen syntymäpäiviä ja selvisin houkutuksista mainiosti, kaikenlaista herkkua oli tarjolla, mutta tyydyin pariin lasilliseen PepsiMaxia. Olen jo ylpeä siitä, että osaan sanoa ei herkuille, enkä koe tarvetta ahmia sipsipussillisia yms. Itseasiassa ei tehnyt edes mieli ottaa kakkua tai niitä sipsejä.

Askelmittari voisi olla hyvä, mutta löytyykö mistään mitään edullista?
Huomenna olisi tarkoitus käydä vaa'alla. Olen iloinen jos paino on tippunut, mutta jos taas ei, niin lisään sitä kävelyä. Tuntuu, että olen saanut oikeasti aloitettua painonpudotuksen, enkä aion perääntyä!

Tsemppiä myös muille laihduttajille :)

Äänestä
  • Hyvin on juhlat mennyt kun et sortunu. Minä olisin heti käynyt kakun kimppuun:)

    Äänestä

  • Jos saat puhelimeen Sportstrackerin niin ala sitä käyttämään. Sitä on mukava lenkin jälkeen katsoa ja tietsikkaan kun laitat niin näet hienosti missä on tullut mentyä ihan ruudulta. Minulla ainakin antaa mukavasti virtaa kun välillä katsoo kuinka paljon on tullut lenkkeiltyä ja sen mukaan monesti päätän riittääkö vai teenkö vielä jonkin mutkan ennen kotia.

    Äänestä

Vaa'alla käyty ja paino oli 107.9kg eli olen laihtunut :)
Mahtava fiilis!

Äänestä
  • Hieno juttu että paino on laskenut:) Ei muuta kuin lisää onnistumisia:)

    Äänestä

Hei, täällä toinen "iso tyttö" 160 cm/109 kg. Olisi ehkä kiva jos jossain olisi meille yli satakiloisille oma palsta... Urakka on kuitenkin ihan toisella tasolla kuin heillä, jotka tahtovat pudottaa vaikkapa viisi kiloa painostaan.

Normaalipainosta en oikeastaan tässä vaiheessa edes haaveile, se tuntuu aika ylivoimaiselta ja utopistiseltakin. Olen kuitenkin ollut runsaasti ylipainoinen jo niin kauan, enkä tahdo asettaa epärealistisia tavoitteita. Kun nyt ensin saisi alle sataan kiloon painon... Ja että saisi sen painon myös pysymään siinä! Minä kun retkahdan niin kovin helposti.

Mutta ei lannistuta!! :)

Äänestä
  • Hei BigDonna älä lannistu, jokainen retkahtaa joskus mutta siitä on vaan jatkettava eikä saa luovuttaa! :)
    Itselleni asetan välitavoitteita, esim nyt tavoite on saada paino alle 100kg.
    Loppuviikon yritän käydä joka päivä kävelemässä että saa hien pintaan.
    Tänään kävelin koiran kanssa about 5km lenkin ja ihan nautin siitä. Matka taittui mukavasti kun kuunteli radiota samalla kuulokkeet korvilla.

    Tsemppiä!

    Äänestä

  • Toi on hyvä asenne kun ei ota stressiä painonpudotuksesta. Ensimmäinen tavoite alle sata on jo hienojuttu. Ajattele kolmenumeroinen muttuu kaksinumeroiseksi:) Onko yhtään mahdollista alkaa vaikka liikkumaan vähän. Ulkona on nyt hienot kevätilmat niin siellä on mukava taittaa matkaa vaikka ihan pikkuhiljaa ja painonpudotus lähtee sutjakkaasti liikkeelle:)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

thuurt kirjoitti:

Täällä kirjoittelee painostaan masentunut alle 20v tyttö.
Mitat on jotain 173cm/115kg eli painoa on todellakin liikaa.
Läskit näkyy eniten keskivartalon kohdalla.
En pysty hakemaan edes töitä, koska häpeän ulkomuotoani.
Muutaman kerran olen yrittänyt laihduttaa mutta aina on retkahtanut ja siirtänyt aloituspäivää.
Minulla ei ole säännöllisiä ruoka aikoja vaan yleensä syön milloin haluan ja varsinkin illalla tulee ahmittua. Pahin himoni on sipsit.

Olen nyt tämän viikon ajan koittanut laittaa ruokailuja järjestykseen ja olo on ollut ihan hyvä, yksi retkahdus ilta oli kylläkin..

Olen siis syönyt n 3 tunnin välein suunnilleen 4 kertaa päivässä.
Esim tänään

tomaattikeittoa, 2 hapankorppua
salaattia, kurkkua ja hieman kastiketta, 2 kananmunaa
naudan jauhelihasta 100g pihvi, 1 kananmuna ja puolet lautasesta kasviksia yms.
illalla hedelmiä tai kasviksia.

suunnilleen tuon näköisellä kaavalla olen syönyt tämän viikon ja niin kuin sanoin olo on ollut hyvä eikä ole päätä särkenyt, tuo yksi retkahdus kaduttaa mutta sille ei voi enää mitään.

joka päivä käyn joko pyöräilemässä tai kävelemässä, aina hiki tulee.
vettä juon n. 2 litraa pullosta päivässä.

olenko siis oikealla reitillä? haluan tosissani laihtua että saan elämääni eteenpäin.
monen vuoden ajan olen vain jäänyt paikoilleen painoni takia.
olisi vihdoin hyvä onnistua...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu