Kirkkoherra Laajaslo käyttäytyi törkeesti

Kirkon koko toiminta on aivan sairasta ja siksi kirkko pitäisi lopettaa.

"Uskoisin, että tämä käytös kihdyttää vain kirkosta eroamista,"

Lauhkeat lampaat seuraavat kiltisti paimentaan.

Laajasalon käytös edustin pappiskäytöksen likaisten temppujen sarjaa monessa muodossa.

Hän mm. puhui päälle. Nimitteli. Syytti kovasti muita. Ei puhunut itsestään ja järjestönsä tekemisistä vaan edelleen enimmäkseen muista. Kiersi kysymykset. Varasti puheenvuoron monesti. Käyttäytyi ylimielisesti vastapuolta kohtaan. Naureskeli ja hymähteli vastapuolen ajatuksille. Syytti fundamentalismista, sen kummemmin perustelematta (mielestäni hän itse sortuu fundamentalismiin enemmän). jne.

Siloteltu ja hymyilevä olemus vetoaa varmaan pappoihin, mummuihin ja muihin, jotka eivät keskustelussa ollutta asiaa juuri pintaa syvemmältä mieti.

Missä oli kristillinen hyvä käytös?

Tosiaan, A-studiossa kirkkoherra Teemu Laajasalolle oli jäänyt YleLeaks -pellen rooli päälle, kun hän herjasi vapaa-ajattelijoita fundamentalisteiksi ym. vastaavaa. Kirkkoherra sekoitti Raamatun ja Lakikirjan välisen eron. Vapaa-ajattelijat eivät ota Raamatun tekstiä sanamukaisesti, mutta 2000-luvun perustuslain ja ihmisoikeuksien osalta asia on hieman toisin.
Vapaa-ajattelijat kunnioittavat Euroopan ihmisoikeussopimusta ja perustuslakimme perusoikeuspykäliä (po. asiassa 6 § ja 11 §). Itse asiassa koko oikeusjärjestelmässämme ihmisoikeussopimukset ja perusoikeudet ovat fundamentaalisia. Vaparit tukevat apulaisoikeuskanslerin ja apulaisoikeusasiamiehen kannanottoja, ja ne tukevat Vaparien esittämiä vaatimuksia.
Vapaa-ajattelijain mielestä uskonnon harjoituksen organisointi eli jumalanpalvelusten ja aamuhartauksien sisällyttäminen koulun päiväohjelmaan tulee lopettaa. Oikeudenvalvojien ratkaisut tukevat tätä kantaa. Opetushallituksen ohjeet tulee muuttaa tästä lähtökohdasta.
Tämänhetkinen käytännön ongelma kouluissa toki on, että uskonnonharjoitukselle ei ole järjestetty todellista vaihtoehtoista ohjelmaa, vaan ”poissa oloon” liittyvä ”muu ohjelma” on usein todella surkeaa. Vaihtoehtoisen ohjelman parantelu ei ole kuitenkaan kestävä ja hyvä ratkaisu ongelmaan.
Niin kuin apulaisoikeuskanslerin ratkaisu tuo esiin, vaihtoehtoisen ohjelman järjestäminen ja valintatilanteeseen asettaminen on lasten ja perheiden yksityisyyden suojan ihmisoikeusnäkökulmasta aina ongelmallista. Näin ollen ainoa kestävä, kattava ja nopea ratkaisu on, että koulu ei liitä toimintaansa tunnustuksellista uskonnonharjoitusta.
Tässä on syytä ottaa huomioon kirkon ilmeinen painostuspyrkimys saada kuntien päivähoito ja koulu tukemaan kirkon omaa uskontokasvatusta. Huutava esimerkki kontrollipyrkimyksestä on Puolustusvoimissa kynsin hampain jatkettu käytäntö, jossa kirkon jäsenenä olevilla varusmiehillä ja sotilailla on ollut palveluvelvollisuus eli pakko osallistua uskonnonharjoitukseen palvelusaikana.