Näky taistelusta ! EGW

Ellen G White/ Kirjasta Kristillisiä kokemuksia sivu 139
Näky vuodelta n 1875:~

~~

" Näin näyssä kaksi sotajoukkoa hirvittävässä taistelussa.
Toinen sotajoukko kulki maailman valtamerkkejä kantavien lippujen, toinen Prinssi Immanuelin verentahraaman lipun johdolla. Liput jäivät laahaamaan tomuun kun Herran armeijasta ryhmä toisensa jälkeen liittyi vihollisiin ja kun vihollisen riveistä joukko toisensa jälkeen yhdistyi Jumalan käskyjä pitävään kansaan. Eräs keskitaivaalla lentävä enkeli pani Immanuelin lipun käteeni samalla kun eräs mahtava ylipäällikkö huusi kovalla äänellä: "Tulkaa riviin". Asettukoon Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle kuuliaiset paikoilleen. Tulkaa pois heidän keskeltään ja erotkaa heistä älkääkä koskeko saastaiseen, niin minä otan teidät vastaan ja olen teidän Isänne ja te tulette olemaan minun poikiani ja tyttäriäni.
Tulkoot kaikki, jotka haluavat, Herran avuksi, Herran avuksi mahtavaa vihollista vastaan.
Taistelu riehui. Kumpikin puoli oli vuorotellen voitolla. Nyt ristin sotilaat peräytyivät ja tulivat "riutuvan sairaan kaltaisiksi" Jes 10:18 Mutta heidän näennäisen peräytymisensä tarkoituksena oli vain edullisemman aseman saavuttaminen. Kuultiin ilohuutoja. Ylistyslaulu kiiri Jumalan puoleen, ja enkelit yhtyivät lauluun Kristuksen sotilaiden pystyttäessä lippunsa siihen saakka vihollisen hallussa olleen linnoituksen muureille.
Pelastuksemme Päämies johti taistelua lähettäen apujoukkoja sotilailleen. Hänen voimansa ilmeni valtavana rohkaisten heitä keskittämään taistelun porteille. Hän opetti heille pelottavia asioita vanhurskaudessa johtaessaan heitä askel askeleelta voitosta voittoon.
Vihdoin saatiin voitto. Mainehikkaan voittoisa oli sitä lippua seuraava joukko, jossa oli kirjoitus: "Jumalan käskyt ja Jeesuksen usko".
Kristuksen sotilaat olivat aivan kaupungin porttien vieressä, joka iloiten otti vastaan Kuninkaansa.
Rauhan, ilon ja ikuisen vanhurskauden valtakunta on perustettu."
~~

JA NÄIN SYNTYY HARHAOPPI NIMELTÄÄÄN 3 ENKELIN SANOMA, YLIENKELI MIKAEL ON JEESUS, "PYHÄ JÄÄNNÖS" ("erottautuneet"), jne, jne
16170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat
  • VERTAA: RAAMATTU

    JohIlm12:7 "Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,

    12:8 mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.

    12:9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa."

    Äänestä

  • Aloittaja

    otakops kirjoitti:

    VERTAA: RAAMATTU

    JohIlm12:7 "Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,

    12:8 mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.

    12:9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa."

    Tässä Ellenin näyssä oleva raamatun kohta kokonaisuudessaan ja siinä puhutaan kyllä Israelin kansan jäännöksestä, Jaakobin jäännöksestä eli Jeesukseen uskovista juutalaisista !!!

    Jes10:16 Sentähden Herra, Herra Sebaot, lähettää hänen lihavuuteensa näivetystaudin, ja hänen kunniansa alle syttyy tuli niinkuin tulipalo.
    10:17 Israelin valkeus on tuleva tuleksi ja hänen Pyhänsä liekiksi, joka polttaa ja kuluttaa hänen ohdakkeensa ja orjantappuransa yhtenä päivänä
    10:18 ja hänen metsänsä ja puutarhansa ihanuuden, hamaan luihin ja ytimiin, ja hän tulee RIUTUVAN SAIRAAN KALTAISEKSI.
    10:19 On helppo lukea ne puut, jotka jäävät hänen metsästänsä jäljelle; poikanen voi ne kirjoittaa muistiin.
    10:20 Sinä päivänä ei Israelin jäännös eivätkä Jaakobin heimon pelastuneet enää turvaudu lyöjäänsä, vaan totuudessa he turvautuvat Herraan, Israelin Pyhään.
    10:21 Jäännös palajaa, Jaakobin jäännös, väkevän Jumalan tykö.
    10:22 Sillä vaikka sinun kansasi, Israel, olisi kuin meren hiekka, on siitä palajava ainoastaan jäännös."

    Äänestä

  • otakoppi kirjoitti:

    " Tulkaa pois heidän keskeltään ja erotkaa heistä älkääkä koskeko saastaiseen"
    _____________________________

    Tässä kohtaa tässä Ellenin "päiväunessa" hyvin korostuu tämä adventistien ajatus "pyhästä jäännöksestä" ja siitä heidän omahyväisestä farisealaisesta hengestä eli hebr. "Perushim" = eristyneet, erottautuneet

    Äänestä

  • otakops kirjoitti:

    Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää... "Kansainvälinen" sopii hyvin!

    Äänestä

>>" Näin näyssä kaksi sotajoukkoa hirvittävässä taistelussa.>>

Mihinkä ne ne molempien puolien kaatuneiden ruumiit haudattiin ja miten haavoittuneista huolehdittiin? Entä miten muonitus ja huolto yleensä oli järjestetty ja millainen oli aseistus?

Äänestä

LÄSSYN LÄSSYN LÄSSYN LÄSSYN

Äänestä
  • Otatko koppi vähän selkeämmin asian mistä haluat "keskustella". Noista pitkistä teksteistä ei saa oikein muuta kuin päänsärkyä. Eli esitä asiasi pienemmässä paketissa. Nyt laitat sinne tekstin perään tukuttain kysyttävää. Olisi helpompi vastata vain yhteen kerrallaan.

    Kiitokseni.

    Äänestä

Siis kuka "aikuisten oikeasti" voi uskoa tällaisiin näkyihin kuin tämäkin Ellen G Whiten harhanäky vai mikä lie sekoilu "Näky taistelusta" tässä edelläkin on...

Pelkkä LASTEN SATU ja tällä ihmisiä on harhautettu jo 150 vuotta ! :O

Miten jotkut voi olla näin sekaisin, että uskoo tällaiseen täysin EPÄRAAMATULLISEEN sekavaan kertomukseen jossa ei ole mitään järkeä ja vielä, että tällä tehdään JEESUKSESTA KRISTUKSESTA VIELÄ LUOTU OLENTO YLIENKELI MIKAEL ! :O JA EDVENTISTEISTA "PYHÄ JÄÄNNÖS" JA "SAPATISTA" YLIN KÄSKY...JNE

VOI HYVÄÄ PÄIVÄÄ SENTÄÄN ! :O

Äänestä
  • Ellen G. White oli ja on oikea profeetta vaikka mitä yrität urputtaa.

    Äänestä

  • Et sinä näköjään mitään ymmärrä.

    Mikael=Jeesus EI TEE Jeesuksesta luotua olentoa. Eihän nimi ketään toiseksi muuta.

    Äänestä

  • tutki ja näe kirjoitti:

    Ellen G. White oli ja on oikea profeetta vaikka mitä yrität urputtaa.

    "Ellen G. White oli ja on oikea profeetta vaikka mitä yrität urputtaa."

    Selviääkö Ellen White kunnialla tästä Raamatun ohjeen mukaisesta koettelusta?

    "21. Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi: 'Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?' niin huomaa:
    22. kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä." "

    Vai käykö niin, että Jumalan sanakin urputtaa Ellenin profetioista?

    Äänestä

  • äly hoi! kirjoitti:

    Et sinä näköjään mitään ymmärrä.

    Mikael=Jeesus EI TEE Jeesuksesta luotua olentoa. Eihän nimi ketään toiseksi muuta.

    "Et sinä näköjään mitään ymmärrä.Mikael=Jeesus EI TEE Jeesuksesta luotua olentoa. Eihän nimi ketään toiseksi muuta."

    Lainaan katkelmaa Raamatusta:

    16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
    17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

    Tuossa "Herra" tarkoittaa Jeesusta. Tarkoittaako "ylienkeli" tuossa lainauksessa Mikaelia vai jotakuta muuta ylienkeliä?

    Jos se tarkoittaa Mikaelia, niin tuossahan sitten näkyy Jeesus ja Mikael toiminnassa yhtä aikaa. Eli miten Jeesus voisi olla Mikael.

    Jos se tarkoittaa jotakuta muuta ylienkeliä, niin miten Jeesus voisi olla vain yksi ylienkeleiden joukossa?

    Äänestä

  • Voinko kysyä, oleto lukenut kirjaa Rakkaudella Isältä olisi mielenkiintoista kuulla sinun mielipide siitä kirjasta!

    Äänestä

  • advari. kirjoitti:

    Voinko kysyä, oleto lukenut kirjaa Rakkaudella Isältä olisi mielenkiintoista kuulla sinun mielipide siitä kirjasta!

    Miten tämä liittyy tähän aiheeseen ?

    Äänestä

  • Selitä sinä kirjoitti:

    "Et sinä näköjään mitään ymmärrä.Mikael=Jeesus EI TEE Jeesuksesta luotua olentoa. Eihän nimi ketään toiseksi muuta."

    Lainaan katkelmaa Raamatusta:

    16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
    17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

    Tuossa "Herra" tarkoittaa Jeesusta. Tarkoittaako "ylienkeli" tuossa lainauksessa Mikaelia vai jotakuta muuta ylienkeliä?

    Jos se tarkoittaa Mikaelia, niin tuossahan sitten näkyy Jeesus ja Mikael toiminnassa yhtä aikaa. Eli miten Jeesus voisi olla Mikael.

    Jos se tarkoittaa jotakuta muuta ylienkeliä, niin miten Jeesus voisi olla vain yksi ylienkeleiden joukossa?

    Oikeassa olet sinä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

otakoppi kirjoitti:

Ellen G White/ Kirjasta Kristillisiä kokemuksia sivu 139
Näky vuodelta n 1875:~

~~

" Näin näyssä kaksi sotajoukkoa hirvittävässä taistelussa.
Toinen sotajoukko kulki maailman valtamerkkejä kantavien lippujen, toinen Prinssi Immanuelin verentahraaman lipun johdolla. Liput jäivät laahaamaan tomuun kun Herran armeijasta ryhmä toisensa jälkeen liittyi vihollisiin ja kun vihollisen riveistä joukko toisensa jälkeen yhdistyi Jumalan käskyjä pitävään kansaan. Eräs keskitaivaalla lentävä enkeli pani Immanuelin lipun käteeni samalla kun eräs mahtava ylipäällikkö huusi kovalla äänellä: "Tulkaa riviin". Asettukoon Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle kuuliaiset paikoilleen. Tulkaa pois heidän keskeltään ja erotkaa heistä älkääkä koskeko saastaiseen, niin minä otan teidät vastaan ja olen teidän Isänne ja te tulette olemaan minun poikiani ja tyttäriäni.
Tulkoot kaikki, jotka haluavat, Herran avuksi, Herran avuksi mahtavaa vihollista vastaan.
Taistelu riehui. Kumpikin puoli oli vuorotellen voitolla. Nyt ristin sotilaat peräytyivät ja tulivat "riutuvan sairaan kaltaisiksi" Jes 10:18 Mutta heidän näennäisen peräytymisensä tarkoituksena oli vain edullisemman aseman saavuttaminen. Kuultiin ilohuutoja. Ylistyslaulu kiiri Jumalan puoleen, ja enkelit yhtyivät lauluun Kristuksen sotilaiden pystyttäessä lippunsa siihen saakka vihollisen hallussa olleen linnoituksen muureille.
Pelastuksemme Päämies johti taistelua lähettäen apujoukkoja sotilailleen. Hänen voimansa ilmeni valtavana rohkaisten heitä keskittämään taistelun porteille. Hän opetti heille pelottavia asioita vanhurskaudessa johtaessaan heitä askel askeleelta voitosta voittoon.
Vihdoin saatiin voitto. Mainehikkaan voittoisa oli sitä lippua seuraava joukko, jossa oli kirjoitus: "Jumalan käskyt ja Jeesuksen usko".
Kristuksen sotilaat olivat aivan kaupungin porttien vieressä, joka iloiten otti vastaan Kuninkaansa.
Rauhan, ilon ja ikuisen vanhurskauden valtakunta on perustettu."
~~

JA NÄIN SYNTYY HARHAOPPI NIMELTÄÄÄN 3 ENKELIN SANOMA, YLIENKELI MIKAEL ON JEESUS, "PYHÄ JÄÄNNÖS" ("erottautuneet"), jne, jne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu