Suomi on suomalaisten maa ja on aina ollut, oli se sitten joskus jonkun suuremman alla tai ei, yhtä aikaa täällä on saamelaisten kanssa thansia vuosia suomalaisia ollut. emme ole venäläisiä emmekä ruotsalaisia, olemme erottuva suomalainen kansa.
Suomi on itsenäinen maa eikä mikään maa väitä toisin. Jos Putin ajattelee toisin kumppaneineen tuolla Venäjällä, niin he ovat pahemman kerran vääräässä.
Minä tunnen olevani suomalainen, en amerikkalainen taikka ruotsalainen ja niin on 5 miljoonan muunkin laita.
Jos joku tuntee olevansa venäläinen ja ihailee Amerikkaa eikä pidä suomesta, niin voi painua sinne ja tilaahan siellä on, samoiten on vaikkapa ruotsalaismielisten kanssa.
Ja lopuksi tahdon sanoa: Nuo juutalaiset sun muut täällä valehtelemalla tavakaseen elävät ja samalla suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa vastaan puhuvat ja tekevät saavat hellvetti vieköön painua helvettiin ja lujaa.
Perususomalaisia tässä maassa tarvitaan päättämään asioista, nyt riittää juutalaisten hilluminen tässä maassa suomalaisia vastaan valehteleminen. Eiköhän suomen pidä edes omassa maassa huolehtia omasta syntysuomalaisesta kansastaan heikommat huomioon ottaen !
Nyt pidetään huoli suomalaisista. Tuliko selväksi ihan jokaiselle, jopa pahimmille äärioikeiston fasisteille taikka juutalaisten hyysäreille yms. kummajaisille ?
Jos ette pidä suomalaisista, maailmassa on tilaa. Suomalaisilla on vain tämä maa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei NATO:lla ole perusteita käyttää Suomen NATOvähemmistöä mitenkään hyväkseen, sillehän nauraisi jo aidan seipäätkin. Täällä on suuri enemmistö, jonka historialliset syyt olla täällä ovat aivan eri luokkaa kuin, monissa muissa maissa.
Toisaalta, jos tosiaan pelkäätte NATO vetovan tähän, niin ei ainakaan kannata ruveta syrjimään Suomen juutalaisia, joista suurin osa ei ole edes tietämättään Hitlerin kiihkeitä kannattajia.
Siis soinistithan on sionisteja, jotka välttävät puhumasta juutalaisten ylivallasta...
Tämä taitaa olla trolli.
"Ei NATO:lla ole perusteita käyttää Suomen NATOvähemmistöä mitenkään hyväkseen, sillehän nauraisi jo aidan seipäätkin. Täällä on suuri enemmistö, jonka historialliset syyt olla täällä ovat aivan eri luokkaa kuin, monissa muissa maissa."
Hehee, näppärää, mutta onttoa. Suomi on demokratia, toisin kuin ihailemasi CCCP, eli Putjuskan valtakunta. Me voimme liittyä Natoon, Putin ei voi. Ja jos liitymme, se on vapaa valinta. Putjuskan maassa ei ole enää vapaita valintoja.
p:n jauhantaa vailla kunnon perusteluja, sitä tuo aloitus on.