*Eristäytyy*

*Erillistyy*
*Erakoituu*

(Olisiko edes jotakin riittävän vaativaa ongelmaa ratkaistavaksi?)

((tosin olisi oikeaakin tekemistä, mutta ei huvita: "Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne." Kuka muistaisi tämänpäiväisiä tekemisiämme edes ensi vuonna.))
13181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

voi buddy, miten on mahdollista erakoitua entisestään? :D

Äänestä
  • Aloittaja

    Esimerkiksi siten, että olen täällä yhä harvemmin ja myös vastaan viesteihin yhä satunnaisemmin, vaikka olisinkin paikalla.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Tuo kuulostaa kyllä huomion hakemiselta eikä välttelemiseltä.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Esimerkiksi siten, että olen täällä yhä harvemmin ja myös vastaan viesteihin yhä satunnaisemmin, vaikka olisinkin paikalla.

    .

    "Postaa kuva tästä maailmasta eristetystä eristyskapselista"

    har!!1

    .

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eristyskapseli:. kirjoitti:

    .

    "Postaa kuva tästä maailmasta eristetystä eristyskapselista"

    har!!1

    .

    Kuva saattaisi aiheuttaa pakokauhua ja paniikkia.

    *levittää taikaviitan poteron ylle*

    Äänestä

Miksi piiloudumme maailmalta? Sen pahuudenko takia, loputtomien vaatimusten välttämiseksi, itsemme suojelemiseksi, kuunnellaksemme hiljaisuutta ja sen äänessä tutustuaksemme itseemme vai piilottaaksemme minuutemme tarkkailijoilta?

Tai ehkä siksi, että olemme lopen uupuneita hyödynnettävien esineiden joukossa yksi lelu lisää, joka käy kädestä käteen muuttuen ominaisuuksiltaan joka käytön yhteydessä yhä kuluneemmaksi ja pinnaltaan ohentuneeksi?

Vaiko siksi, että suojelemme maailmaa itseltämme minimoiden potentiaalista tuhoa ja vahinkoa?

*kääriytyy peittoon*

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyvin ajateltu.
    Kiitos.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Hyvin ajateltu.
    Kiitos.

    Kiitos hienosta aloituksesta. Aihe on yksi mielenkiintoni kohteitani.

    Kylmän ajan taittuessa lämmintä kohti on tuo erakoitumisen viehättävyys vaivannut mieltäni.

    Miksi? Ei yksin sen läsnäolemattomuutta tai muilta tavoittamattomuutta. Ei sen negatiivisiksi luonnehdittavia ominaisuuksia syrjäytymisestä, itsekkyydestä tai velvollisuuksien laiminlyömistä. Myös sen tarpeellisuutta, välttämättömyyttä ja itsensä uudelleen muokkautuvuuden mahdollisuutta. Itsensä löytämistä.

    Ihmissuhdetyön pahimpia puolia on ihmisyyden riittämättömyys. Se aiheuttaa tarpeen paeta ja piiloutua toisten ulottumattomiin. Syyllisyys riittämättömyyteen kääntää lopulta syytökset itseen ja minäkuva alkaa haalistua näyttäen valjulta ja nuhruiselta enää täyttääkseen kaikkien vaatimia tai pelkäämiään tarpeita. Se on ensimmäinen osa teoriaani ja siihen liittyvät eri elementit ylettyvät laajalle. Tässä yhteydessä ihmissuhdetyöllä tarkoitan kaikkia niitä tehtäviä, joissa on yhtenä jäsenenä mukana missä tahansa massassa.

    Toisessa osa tuo valju ja nuhrautunut olemus jalostetaan uupuneeksi, joka oikeuttaa leponsa ja yksityisyytensä. Oikeutus ulottaa lonkeronsa vähitellen kaikkeen ympärillä oleviin kuluttaviin tekijöihin. Eihän minun tarvitse. Etsikööt jonkun muun nyt. Minä lepään. Jotkut saattaisivat kutsua sitä myös itsekkyydeksi.

    Ensimmäisen ja toisen vaiheen jatkuessa pidempään kolmannessa vaiheessa herää pieni epäilyksen siemen. Entä jos olenkin masentunut? Asiaa tukevia tekijöitä voi nippuuntua muitakin kuin erillistyminen. Syyllistävät ja vaihtoehtoiset elementit riitelevät sijapaikoista.

    Tämän jälkeen alkavat vasta kysymykset todenteolla. Ei ole mitään syytä huijata itseään vaan kysyä niitä kysymyksiään itseltään kuin yhteisökeskeisessä elämässä terapeutti asiakkaaltaan. Ja vastata itselleen suoraan, kiertelemättä, tunteilematta tai reagoimatta. Ei ole muita kuulijoita eikä tulkitsijoita. On vain minä itse. Ja oikeat vastaukset tulevat minuudesta.

    Pahoittelen pitkää kommenttia. Yhteenvetona: jokaisen pitäisi kirjoittaa itselleen (vähintään) tarina " Minä erakkona". Haluaisin kuulla myös muita teorioita aiheesta.

    Äänestä

  • elisakettu kirjoitti:

    "Kuka mölyapinoita jaksaisi kattellakaan??????"

    har!1

    .

    Äänestä

Et kai ole tosissasi .
Huomasin yhden ihmisen erakoituneen. myi torissa vai kokeilaakseen meneekö?
ja kehtaa sanoa minulle kasvoja päin.
"ihan kuin oli kokeilaakseen onko ihmisiä oikeasti?"
Nuori äiti(kahden lapsen)

elä ainakaan vapaaehtoisesti myy sieluasi erakoille.

Äänestä
  • siis tuo heittomerkkien sisällä on minun oma ajatukseni ja itseilmaisu on heikkoa.
    se sano minulle -kokeilaakseen meneekö?

    Äänestä

Sanat. Leimat. Määritelmät. Selitykset. Turhia ovat. Et ole erakko. Et eristyksissä. Olet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

buddy-love kirjoitti:

*Erillistyy*
*Erakoituu*

(Olisiko edes jotakin riittävän vaativaa ongelmaa ratkaistavaksi?)

((tosin olisi oikeaakin tekemistä, mutta ei huvita: "Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne." Kuka muistaisi tämänpäiväisiä tekemisiämme edes ensi vuonna.))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu