Outokumpu myyntiin

694555

Sipilä kertoi eilen tv:ssä, että kannattaa Outokummun ja muiden valtionyhtiöiden myyntiä. Tarkoittanee sitä, että kumpu menee myyntiin ensi hallituskaudella. Saa nähdä mitä vaikutuksilla sillä on toimintaa vai onko toimintaa kohta ollenkaan.Voiko sanoa, että omat koirat purivat.....

27

1059

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eipä ole uutta...

      Oikeistolainen kepu pettää kansalaisen AINA.

    • pspso

      Ollessani työttömien työnhakija, ei tullu mittään.

    • Sipilä tarkotti solidiumin (valtion omistusta harjoittava osake-yhtiö) omistusta, outokummun osakkeista, myymistä! ei vaikuta ok:n asemaan suuntaan tai toiseen!

    • serobi

      Ai ei ole vaikutuksia jos Solidiumi tai Kummun myydään kokonaisuudessaan. Taitaisi olla parempi jos sipilä ja kepu tekisi hieman taustatutkimusta ennen kuin väittää moista.

      • thyrt

        Onneksi Haaviston Pekka pelasti outokummun.


      • rterter

        Äläpäs vääristele tahallaan, jos mahdollinen ostaja olisi esimerkiksi suomalainen eläkeyhtiö niin ei siinä mikään muutu. Ei niitä osakkeita millekään kilpailijalle myytäisi.


    • peltsa

      Outokummulla, Kekkosen perinnöllä,on siinä määrin vaikeat ajat menossa ja edessä, että niillä rahoilla maksetaan enintään vuoden lapsilisät. Kepun politiikka ei kummosta oo, eikä tuu olemaan, olis hallituksessa tai ei.

      • kfjas

        Onneksi on nyt haaviston perintö.


    • For Sale

      Toivottavasti myydään toi romu laitos,Mailman tyhmin kansa siellä töissä ja verorahoilla pyöritetty jo 6 vuotta.Ei joku tolkku tähän hommaan.MYYNTIIN VAAN!

      • ei sippilälle

        Keskustan ja Sipilän aikeet suomalaisten ja heidän isiensä työn myyntiin ulkomaisille ahneille ja kasvottomille sijoittajille tulee estää.Hyvinvointia ei saa liputtaa ulos ulkomaille.


    • paikat kuntoon

      Sipilä meinaa myydä 10 miljardin edestä valtion osakkeita. Siinä menee samalla kertaa muutama tuhat työpaikkaa. Missä on kepun yhteiskuntavastuu?

      • gbfgf

        Entäs Urpilainen lähtee kapitalistien matkaan. Oikea piilokapitalisti. Akka vaihtoon


    • Duunaaja1

      Outokumpu on ja pysyy Torniossa. Tuotantoa lisätään ja töitä riittää pitkälle tulevaisuuteen. Olen kummun palveluksessa ja tyytyväinen duunari :) Leipä tulee pöytään joka päivä.

      • Souiolgt

        Ollessani työntekijöiden blää blää.. ei tullu mittään. loparit pitäis jalostaa


    • osakkeet myin 17.9.

      Maaliskuu 2014:
      http://www.outokumpu.com/fi/sijoittajat/osakeanti-faq/Sivut/default.aspx

      Nyt, 19.9.2014:

      OUTOKUMPU OYJ
      PÖRSSITIEDOTE
      19.9.2014 klo 9.00

      Outokumpu laskee liikkeeseen pääosin institutionaalisille sijoittajille
      suunnatun 250 miljoonan euron vakuudellisen joukkovelkakirjalainan.
      Joukkovelkakirjalaina erääntyy 30.9.2019 ja sen kiinteä vuotuinen kuponkikorko
      on 6,625 prosenttia, joka maksetaan puolivuosittain. Joukkovelkakirjalaina
      voidaan lunastaa takaisin ennen sen erääntymistä.

      Liikkeeseenlaskettavasta joukkovelkakirjalainasta saatavat varat käytetään
      olemassa olevien lainojen uudelleenrahoittamiseen, mukaan lukien kesäkuussa
      2015 erääntyvien velkakirjojen lunastamiseen. Arviolta liikkeeseenlaskupäivänä
      Outokumpu tulee myös peruuttamaan olemassa olevasta, nostamattomasta 500
      miljoonan euron syndikoidusta lainastaan uudesta joukkovelkakirjalainasta
      saatavia varoja vastaavan määrän.

      xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxcccccccccxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

      Tehhäänkö siellä pääkallonpaikalla muuta kuin velkaa?

      • asåia

        No tuota ollessani työttömien työmies eitullu mittään.


    • Late Lapista.

      Omat koirat ovat jyrsineet Suomea jo pitkään puolueista riippumatta, autokatsastus, Nokian kännykkä bisnes ja kaivokset ovat hyvä esimerkki!
      Lähes kaikki tuottavat yritykset on myyty taikka kenkätty ulkomaisille puliveivareille, jotka kelkkovat firmojensa tuotot halpistyövoima maihin!
      Samaan aikaan Suomessa itketään rahapulasta, nostetaan veroja ja kiristellään muutenkin nälkävöitä!
      Tämä Suomen poliittisten pellejen touhu on kaksinkerroin hullumpaa kuin hölömöläisten täkinjatkaminen, hölmöläisillä pysyi täkki hoteissaan, mutta Suomesta viedään kaikki AAA luokituksen turvin!


      Late Lapista.

    • Etuudet pois laiskat

      Jos Suomi voisi myydä kaikki tyhjän valittajat johonkin kolmanteen maahan johonkin tuottavaan työhön sen sijaan, että nämä tyhjän valittajat ja juoksevat luukulta luukulle ja vielä täällä somessakin negatiivisilla aivopieruillaan myrkyttävät ilmapiiriä.
      Oma surullinen lukunsa on nuo ylipalkatut, alaisen sivistystason omaavat ja laiskat teollisuuden alisuorittajat, joita ei huoli kukaan ansiosidonnaiseine päivärahoineen.
      Omat koirat ovat ahneus, tyhmyys ja ylimielisyys.
      Tämä ylipalkattu alisuorittaminen ei enää nykyaikana käy.
      Syy on ja pysyy peilissä ei valtioneuvostossa.

      • pölöjä

        työnteko on homojen hommelia, ei terve mies töitä kaipaa.sitä paitsi ei kerkeäkään kun pitää käydä kalassa ja mettällä.raada sie vaan itte ja tee sen verran että miekin saan leipää siun työnteosta.


    • Lommailija

      Huoh taas. Toiset puhuu aidasta ja toiset seipäistä.
      Miksi valtion pitäisi omistaa tuottamatonta tehdasta? Löytyisikö uudesta pääomistajalta enemmän tietotaitoa, jotta paskan kummun sais tuottamaan?
      Kumpu on osakeyhtiö, ja osekeyhtion AINOA, ja vain ainoa tehtävä on tuoda omistajilleen rahaa. Oy ei ole teitä duunareita varten, eikä oy:llä ole sellaista yhteiskuntavastuuta, kuin edellinen ns pyykkäri presidentti vaati, ja sai kissan kun antoi maamiinat pois. Vi**u, mua kiinosta taas yhtään mikään, enkä omista ko puljun osakkeita Myyty n 16€

      • fgsdfg

        Outokumpu yhtiönä koostuu aika monesta muustakin yksiköstä kuin Tornio. Tämä näyttää porukoilta unohtuvan sujuvasti.


    • aiosdfyåaosidfu

      Suomi on tyhmä valtio ku joku asia osataan tehdä hyvin niin se tietotaito muutetaan nou hau osaamiseksi ja opetetaan kaiken maailman kinkeille pienestä rahasta.Viedään pilkka hinnalla suomalaisen osaamisen halpatuotanto maihin.

      • djcnjwi

        Eli toisin sanoen kustaan omille kintuille.


    • kepu kusettaa

      Just eilen kepu sipilä kiimaili eduskunnassa valtionyhtiöuden myynnillä.Siinä menee monen sukupolven työ pilkkahintaa muille maille.Sitten kun kaikii on myyty niin voidaan kaikki alkaa marjanpoimijoiksi.

      • sekoomus jatkaa

        Äläpä aliarvioi marjanpoimintaa!
        Thaimaasta asti kannattaa EU-suomeen tulla marjoja poimimaan, se jo kertoo paljon asiasta.


      • **********

        "kepu kusettaa"

        Kummasta sinä olet,sossuista vaiko sekoomuksesta? Luulisin melkein että sossuista tekstistä päätellen.


    • semmosta touhua

      Ainahan voi toisen sanomiset kääntää ihan miksi haluaa.Sinä näköjään haluat jostakin syystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      649
      1363
    2. 102
      1192
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      196
      877
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      318
      819
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      220
      756
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      703
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      661
    8. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      226
      632
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      610
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      561
    Aihe