keltainen

Miksi aasialaiset naiset värjäävät silloin tällöin kasvonsa keltaisiksi, yleensä yhtä aikaa? Onko syy kauneudenhoitoa vaiko uskonnollinen? En ole viitsinyt kysyä, jos asia on arkaluontoinen.
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onko tuo vitsi vai totta? Jos on totta, kerro lisää, missä maissa ja mihin aikaan vuodesta olet tällaista nähnyt. Yhtaikaa?

Yksittäinen tapaus voisi varmasti selittyä väärällä meikkivoidevalinnalla tai terveydellisillä seikoilla.

Äänestä

Kaupungissamme on paljon maahanmuuttajia Aasian maista. Olen liikealalla ja heitä on runsaasti asiakkainamme. Juuri työkaverinikin kertoi etsineensä asiaan selitystä googlettelemalla, niinkuin minäkin tein, mutta emme löytäneet selitystä. Siis naiset iältään noin 15-40 vuotta (ei vanhemmat) ovat hipaisseet poskiinsa ja hieman otsaansakin keltaista maalia, joka mielestäni muistuttaa ihan lateksilta, ei siis miltään ihomaalilta ja maali on ikäänkuin huitaisemalla levitetty, ei siis tasaisesti. Tämä ei nähtävästi ole mitään ihonhoitoa vaan jonkinlainen "juttu". Vaikka osa heistä puhuukin melko hyvin suomea, emme vaan ole ilman tarkempaa tuttavuutta "kehdanneet" asiasta kysyä, onhan kultturimme niin kovin erilaista. Toisaalta koska "malaus" on niin selkeää, niin uskonpa, että joku on jo kysynyt, vaan selitys ei ole kantautunut korviimme!? Henkilöt ovat ymmärtääksemme Myanmarista eli Burmasta tai Thaimaasta.

Äänestä

Löysinpä selitystä, keltaisuus on sittenkin kauneudenhoitoa ja aine nimeltään thanaka .... ja tapa juuri nimenomaan entisessä Burmassa eli Myanmarissa...
Burmese women feel great pride when they are asked to explain the golden paste covering their faces. This traditional skin conditioner has been used in Burmese society for centuries and is a cherished part of national identity.
Fragrant thanaka is a Burmese household tradition. Every day, after taking a bath, women, children, and even some men paint thanaka on their faces. Burmese believe thanaka bark cools their skin, tightens the pores, and controls oiliness.
Women apply this cream in various ways, from a casual smear to elaborate patterns, as a light coating or a thick mask. Especially those who work in paddy fields or toil outside for long periods use thanaka as a protective shield on their exposed faces and arms, believing it protects their skin against the unforgiving tropical sunshine.
Wearing thanaka is also a centuries-old method of female Burmese beautification. Some women writers talk up thanaka as a traditional Burmese beauty secret. “Thanaka liquid has properties that make the skin cool and smooth, with a refreshing and chilled fragrance, beautifying the users. It also cures pimples and acne,” notes

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelijä kirjoitti:

Miksi aasialaiset naiset värjäävät silloin tällöin kasvonsa keltaisiksi, yleensä yhtä aikaa? Onko syy kauneudenhoitoa vaiko uskonnollinen? En ole viitsinyt kysyä, jos asia on arkaluontoinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu