Olen yh:n kanssa hynttyyt yhteen lyönyt melko pikaisella aikataululla. Ollaan vain muutama kuukaisi tapailtu ja nyt jo asutaan saman katon alla. Koen niin, että pitäisi olla jonkinlainen kiinnostus myös siihen perhe-elämään molemmilla puoliskoilla vaikka naimisissa ei ollakaan. Ei se milestäni tarkoita, että kaikenaikaa kykitään kotona, mutta kyllä se valitettavasti tarkoittaa omien menojen vähenemistä.
En tiedä mikä mättää, mutta en ole yhtään kiinnostunut tästä suhteesta. Miehellä on tosin hyvät suhteen entiseensä ja ovat tekemisissä vain lapsen takia. Muutinkohan liian pian yhteen, kun minulla ei ole hyvä olla tässä suhteessa. olen keskustellut asiasta erään toisen miehen kanssa ja meillä synkkaa tosi hyvin. Hän on parempi kuuntelija kuin oma mieheni. Monesti olen ajatellut, että syntyisiköhän tästä uudesta suhteesta joitain syvempää. Hän on tosin naimisissa tahoillaan, mutta on sanonut jättävänsä vaimonsa. Olen hyvin epätietoinen, kuinka tässä pitäisi edetä.
Muutin yhteen pikaisesti- mikä neuvoksi
2
325
Vastaukset
- Huuman jälkeen
Älä nyt riko vielä toista perhettäkin lisäksi, vaan otapa ja hanki oma asunto ja elä jonkin aikaa ilman minkäänlaista miessuhdetta.
Jospa se järkikulta palautuu ja osaat ajatella vähän järkevämmin, ei todellakaan ole syytä kantaa niitä hyntteitä kenenkään kanssa yhteen ennen kuin on edes kunnolla tutustunut toiseen ja siihen tarvitaan yli vuosi, jotta ensihuuma on haihtunut ja näkee sen todellisen elämän kantavuuden. - rgiaff
no tota ennenkuin mielikuvissasi rakennat haavekuvia muista miehistä kerro miehellesi tuntemuksistasi ja katso mitä tapahtuu. ei ole lapsille hyväksi tuollainen tuuliviiri
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454452Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232899Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412652Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811644Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161528- 501238
- 851164
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031054- 591003
- 45996