Onko Suomi maahanmuuttajalle Isänmaa ?

Onko Suomi maahanmuuttajalle Isänmaa, kulttuurillisesti, iso-isovanhempien perintö ?
Mitä maahanmuuttaja vastaa, kun häneltä kysytään: "Mitä sinulle sanoo tai kertoo sana, Isänmaa ?
7107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitä tällä avauksella nyt ajetaan takaa ? Eikö asia ole selvää pässinlihaa, ilman isompia vatulointeja.
Mitä helkkaria on muuten iso-isovanhempien perintö ? Näin kantaväestöön kuuluvana sellainen ei minulle ainakaan ole mitenkään relevantti asia.
Sana isänmaakin on aika puhki kulunut ja usein nykyisin nationalismin värittämä sylkysana. Terveen patriotismin vielä ymmärtää, vaikka nykyisin kansallisvaltiot on pikkuhiljaa jäämässä vähemmän tärkeiksi yksiköiksi, kun maailma on pienentynyt informaation nopean kulun takia. Taloudelliset sidokset eri maiden kesken tekee kansallisvaltiot vielä tehokkaammin, vähemmän tärkeiksi.
Suomi on yksin pieni maa, joka ei tule toimeen ilman muita maita, niin kuin ei muutkaan maat enää nykyisin. Tämän hetken taloudellisessa tilanteessa voimme olla ylpeitä Suomen kansan hyvästä koulutustasosta ja toivoa sen nostavan osaltaan maamme taas taloudellisesti jaloilleen.
Maahanmuuttajia tarvitsemme tulevaisuudessa työvoimaksi, ja heidän jälkeläiset sitten muutaman sukupolven jälkeen kokevat olevansa suomalaisia.

Äänestä

Ei ole mutta Kela on lottovoitto

Äänestä

Ei Suomi ole ollut kunnon isänmaa edes kaikille suomalaisille. Kai tiedät, että suurina siirtolaisvuosina monet monet suomalaiset lähtivät "mamuina" (maastamuuttajina) eli elintasopakolaisina Ruotsiin, Kanadaan, Australiaan ja Usa:an. Monet eivät edes ole yrittäneet palata Suomeen.
Kannattaa lopettaa typerä valitus maahan tulosta ja maasta lähtemisestä jos ei ymmärrä miten suomalaiset itse ovat toimineet. Kyllä monile suomalaisille on kelvannut tuo elintasopakolaisuus eli siirtolaisuus kun oma maa ei ole tarjonnut riittävästi työtä.

Äänestä

Ulkosuomalaisia taitaa olla jo liki puoli miljoonaa. Näin vaikka suomalainen kansakunta on pieni. Miksi suomalaiset tahtovat muuttaa ulkomaille?

Äänestä

Aikoinaan Suomesta muutettiin ulkomaille, juuri paremman elämän toivossa. Aivan samoin kuin mitä nyt muutetaan Suomeen. Ja se on turha sanoa, että täältä muutettiin ulkomaille töitä tekemään, niin ne tekisivät tänne muuttajatkin, jos vain töitä saavat. Ennen ei missään massa ollut sosiaaliturvaa, joten töitä oli saatava heti miten. Yleensä silloin muutettiin maihin, joissa oli työvoimapula, mutta parempi elintaso kuin silloisessa Suomessa. Eli lähtökohtaisesti samasta asiasta siinä on ollut kyse.

Äänestä

Ei todellakaan ole.

Äänestä
  • "Ei todellakaan ole."

    Päätit sitten nostaa vanhan ketjun noinkin tarpeellisella kommentilla...
    :D
    Pökiö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eeriikit kirjoitti:

Onko Suomi maahanmuuttajalle Isänmaa, kulttuurillisesti, iso-isovanhempien perintö ?
Mitä maahanmuuttaja vastaa, kun häneltä kysytään: "Mitä sinulle sanoo tai kertoo sana, Isänmaa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu