Luterilaisten määrä lisääntyi

"Luterilaisen maailmanliiton (LML) jäsenkirkkoihin kuului vuoden 2013 lopussa 72,2 miljoonaa jäsentä, kertoo liiton 25. maaliskuuta julkaisema tilastokatsaus. Luku oli kasvanut 2,1 prosentilla kahdessa vuodessa eli vuoden 2011 lopusta, jolloin jäseniä oli 70,5 miljoonaa. Tilastoa on nyt alettu koota vain joka toinen vuosi."

Tilastoon sisältyvät vain LML:n jäsenkirkkojen jäsenet. Lisäksi luterilaisia kuuluu kirkkoihin, jotka eivät kuulu LML:oon. Luterilaisten todellinen määrä on siis suurempi kuin 72,2 miljoonaa, todennäköisesti miljoonia suurempi. 2011 arvioitiin kaikkien luterilaisten kokonaismääräksi 74,2 miljoonaa, joten nykyinen luku on tuosta vielä ylöspäin.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/4382/luterilaisten_maaraa_kasvoi_hieman_kahdessa_vuodessa

Kuulu joukkoon. Jos et kuulu, liity:

www.liitykirkkoon.fi
369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kas vaan, Repukka ensimmäisenä jonossa, hyvä.

Äänestä

Ja mites TÄMÄ sitten liittyy kreationismiin ja/tai "älykkääseen suunnitteluun"?

Äänestä
  • Maailmalla luterilaiset lisääntyy ja samalla ei lisäännyt, Afrikassa kristinuskon lisääntyminen menee Luterilaisuuden piikkiin mutta samalla vähenee kun noitaroviot saavat lisää bensaa, silloin he eivät olekkaan aitoja Luterilaisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuulu joukkoon kirjoitti:

"Luterilaisen maailmanliiton (LML) jäsenkirkkoihin kuului vuoden 2013 lopussa 72,2 miljoonaa jäsentä, kertoo liiton 25. maaliskuuta julkaisema tilastokatsaus. Luku oli kasvanut 2,1 prosentilla kahdessa vuodessa eli vuoden 2011 lopusta, jolloin jäseniä oli 70,5 miljoonaa. Tilastoa on nyt alettu koota vain joka toinen vuosi."

Tilastoon sisältyvät vain LML:n jäsenkirkkojen jäsenet. Lisäksi luterilaisia kuuluu kirkkoihin, jotka eivät kuulu LML:oon. Luterilaisten todellinen määrä on siis suurempi kuin 72,2 miljoonaa, todennäköisesti miljoonia suurempi. 2011 arvioitiin kaikkien luterilaisten kokonaismääräksi 74,2 miljoonaa, joten nykyinen luku on tuosta vielä ylöspäin.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/4382/luterilaisten_maaraa_kasvoi_hieman_kahdessa_vuodessa

Kuulu joukkoon. Jos et kuulu, liity:

www.liitykirkkoon.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu