Useampi ero takana ja taas yks lisää. Joka kerta se viiltää pahasti, Tällä kertaa tuntuu entistä pahemmalta. Kaikki alko satumaisesti, ja pitkään asiat oliki hyvin. Nyt sitte avopuoliso jätti, ongelmien takia joita nyttemmin on ollut. Ja kaikki vain sen takia ettei puhunut asioista ajoissa. Minä näin ne virheet mitä ite olin tehny tän viimesen keskustelun jälkeen, kaiken olis voinu pelastaa jos vaan olis puhuttu aiemmin. Tai siis puhuttiinhan me, muttei avopuoliso ite siihen keskusteluun osallistunu ilmeisesti kun jättäessä vasta näitä asioita kertoi ja totesi ettei ole enää paluuta. Edellisen eron jälkeen meni tosi huonosti, ajatukset oli erittäin synkät. Sen verran oon vahvempi nyt ettei itsetuhoisia ajatuksia ole. Ja tiedän kyllä kokemuksesta että ennenpitkään tämä helpottaa. Mutta silti tämä suunnaton tuska sattuu, ja epätoivoisesti yritän löytää voimia. Asiaa vaikeuttaa myös se että elämäntilanne on nyt muutenki vaikea. Mistä niitä voimia saa, kun ei ole ketään läheistä ihmistä kelle puhua, eikä paikkakunnalla ole tarjota minkään näköistä tukea?
Taas ero...
mies26v
6542
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mua on auttanut täällä avautuminen ja muiden tarinoiden lukeminen, meitä sydämensä särkeneitä on PALJON. Ystäville olen puhunut aina, kun on tuntunut siltä, että romahdan ja toki muutenkin. Sulla jos ei läheisiä ole, niin "puhu" vaikka täällä, kuuntelijoita täältä löytyy. Mua on auttanut myös se, että olen kirjoittanut tuntojani vihkoon päiväkirjamaiseen tyyliin, jotenkin jännästi sekin helpottaa.
Olen yrittänyt täällä puhua mutta oikeastaan tuloksetta. En saa oikeastaan mitään vastauksia ja väkisin puhuminen on tosi turhauttavaa ja hyödytöntä. Pakko myöntää että pidän itse ajatuspäiväkirjaa, sydänsurut on osa sitä, mutta myös menneisyyden tapahtumat. Se helpottaa kyllä hetkellisesti, muttei silti poista ongelmaa :/
Niin, eihän ne ongelmat siitä mihinkään poistu, mutta niiden sietämisestähän se on kiinni. Menee mullakin sen verran huonosti, etten tiedä miten saan pakolliset menot maksettua, mutta eipä se muu auta, kuin rimpuilla ja pyydellä eräpäivien siirtoa jne.
Mulla on erosta puoltoista kuukautta ja toistaseks tuntuu siltä, että pahin on takana, en oo enää itkenyt ja oon jopa muutaman kerran pystynyt nauramaan, ehkä tää tästä.
Lisäks oon aloittanut kävelyharrastuksen, oon käynyt joka päivä kävelemässä metsässä, luonnosta saa paljon voimaa. Voimia sulle!
Kiitos, sinulle myös voimia :) Ajan kans tämä helpottaa, pitää vaan yrittää jaksaa, ja koittaa keskittyä muihin asioihin ettei tule mietittyä liikaa. Harrastuksia on useita mutten toistaiseksi osaa keskittyä mihinkää ku koko ajan tulee asiat mieleen ja tottakai niitä sitte vatvoo. Taloudellinen tilanne muuttu myös aika radikaalisti, mutta eipä nämäkää asiat itkemällä kummene.. Haastavinta vaan on olla nyt töissä, etenkin kun ei öisin saa nukuttua.
Jos teillä on ollut kommunikaatio ongelmia ennenkin, niin muistahan vielä kertalleen kysyä oliko ero varmasti lopullinen ja loppuun asti mietitty. Eihän sitä koskaan tiedä, oliko se "paluuta ei ole" sellanen viesti kuitenkin, että oisko vielä kuitenkin pahdollisuus... viittaan edelleen niihin kommunikaatio-ongelmiin.... toiset vaan osaa puhua asioista suoraan ja toiset tarvii enemmän työtä.
Kyllä tämä on lopullista, paluuta entiseen ei enää ole..