Lidlin ovea en ole avannut sen jälkeen, kun Merkelin talli määräsi Venäjälle boikotin venäläisille tuotteille. En osta sen enempää venäläisiäkään tuolteita mutta tuollainen tekopyhyys EU:n väeltä sai ostotottumukseni muuttumaan. Samoin usalaiset tuotteet saa jäädä kaupan hyllylle ja MacDonalds:n ovea en avaa.
Olen siirtynyt suomalaisiin tuotteisiin niin pitkälle kuin mahdollista ja vaikka useat Lidlin tuotteet ovat halvempia niin jääpähän rahat kuinekin Suomeen. Pienituloisena eläkeläisenä katson sen olevan myös uhraus Suomen hyväksi. Ostan vaan sitten vähemmän mutta hyvää suomalaista laatua.
Olen siirtynyt suomalaisiin tuotteisiin niin pitkälle kuin mahdollista ja vaikka useat Lidlin tuotteet ovat halvempia niin jääpähän rahat kuinekin Suomeen. Pienituloisena eläkeläisenä katson sen olevan myös uhraus Suomen hyväksi. Ostan vaan sitten vähemmän mutta hyvää suomalaista laatua.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kyllä nuo pakotteet mielestänikin on väärin. Minulla vain ei ole varaa boikotoida lidliä. Kun käyn siellä ostoksilla rahat riittää juuri ja juuri.
Rikkailla on enemmän valinnanvaraa päättää mitä ostaa ja mitä ei.
K-kaupassa on ihan yhtä halpaa, kun käyttää tarjoustuotteita. Peruselintaravikkeet saa myös S-marketista lähes samaan hintaan. Täytyy vaan vähän nähdä vaivaa ja seurata tarjouksia.
Mutta halpatuotteiden laatu s/k:ssa on paljon huonompi. Lidlissä halpatuotteetkin on laadukkaita. Se johtuu siitä, että ne on samoja kuin saksan lidlissä ja siinä maassahan tunnetusti ei kannata ihmisille yrittää myydä paskaa, ovat kovasti laatutietoisia.
Sinä voit hypätä periaatteittesi kanssa rotkoon. Olet pelkkä hyttysen kusi valtameressä jos sitäkään. Typerys.
Periaatteeni on omani, taisi osua johonkin arkaan paikkaan, kun tuollaista tekstiä suollat. Sanonta, joka toiselle kuoppaa kaivaa siihen itse lankeaa, tulee pitämään ennen tai myöhemmin kohdallasi paikkansa.
Lidl on halvin kauppa ja sieltä sa myös kotimaisia tuotteita.
Köyhillä ei ole varaa valita, eikä tarvi kroplata aina jotain bonuskortteja
kassalla.
Ei ne kotimaiset ole sen parempia kuin ulkomaalaisetkaan, joten tuohon kotimaisuuteen nyt ei kannata kiinnittää huomiota lainkaan missään kaupassa.
Täällä näyttää olevan saksalaisia ja usalaisia vakoojia.....
Ihan väärä veto ja 70 vuotta myöhässä.
Saksaa olisi pitänyt alkaa boikotoida viimeistään 1944.
Mitä on tapahtunut.
Saksasta tuli koko maailman ja koko Euroopan talouden veturi mitä tulee hyviin ja kestäviin kulutustuotteisiin.
Saksa auttoi meitä sota-aikana , sieltä tuotiin paljon elintarvikkeita suomeen . Lidl on ihan järkikauppa , ei tuputeta mitään etukortteja ja hinnat kohdillaan . Kotimaisuus on ihan vanhanajan höpötyksiä , kieroilua .
Lidlistä saa halvalla ja siksi käyn siellä. Piste.
Minä Boikotoin kaakkois Burundilais tuotteita.
minä en osta hollantilaisia siellä on liikaa muslimeja ja Hollani ei ole enää Hollanti!
Jos halutaan pitää Suomi suomalaisilla, pitäisi jokaisen katsoa nenäänsä pitemmälle ja suosia suomalaista. Saksa ei ole meitä auttanut, eivät ole maksaneet edes korvauksia Lapin polttamisesta.
Saksa on huijannut meidät EU:uun samoin kuin huijasi Hitler aikoinaan Mannerheimin aloittamaan sodan Neuvostoliiton kanssa. Asiasta on olemassa neuvottelussa mukana olleen henkilön kertomus muistelmateoksessa.
Suomikaan ei ole suomalainen. Täälläkin on liikaa kaiken maailman hihhuleita. Ennen oli lottovoitto syntyä Suomeen mutta nyt on mamujen lottovoitto muuttaa Suomeen. Saavat kaikki etuudet mitä vain tahtovat ja suomalaiset maksaa.