Pikku rahalla ylellisyyden nautintoa terveydeksi ja kauneudeksi.

Robert McKeancy
3.4.2014 16:48

http://www.talouselama.fi/uutiset/tiimarin tappaja iskee lahelta avaa taas myymalan samalle kadulle tiimarin kanssa/a2204935

Euroopassa on avattu 296 Tiger myymälää, jota mainostetaan harhaan johtavasti Tanskalaisen designin erikoismyymälänä. Voin kertoa että tutustuin ensimmäistä kertaa tähän kiinassa valmistettujen tavaroiden erikoismyymälään Kopenhaminassa. Ja nyt meillä suomessakin on avattu ainakin suuremmissa kaupungeissa 12 Tiger erikoismyymälä, jossa on todettava että tarkistuskäynti myymälään tuottaa kyllä asiakkaalle tyytyväisyyttä, sillä ensinnäkin kiinassa valmistettu koko tuotevalikoima on aika paljon kaikkea pikku tarpeellista, sekä varsin värikästä ja muutenkin mielenkiintoista. Ja ennenkaikkea voidaan todeta että ihmeellisen edullinen hintataso on selitettävissä aivan valtavalla tuotantokapasiteetilla, sekä laajalla Kiinan Tiger myymälöiden omalla markkinointi organisaatiolla. Ja sanoisin että yksi merkittävä tekijä hintason alhaisuuteen on Kiinan valuutan arvon suhteessa euroon, jolloin Tiger myymälässä on pienelläkin rahalla aika hyvä ostoarvo.

Niin sanoisin että menkäähän ihmeessä tutustumaan, jolloin toteatte varmaankin että saatte pikkurahalla ihan täyden shoppailun tuottaman tyydytyksen. Ja jotain mainitakseni erikoisen hyvistä Tiger erikois tuotteista, niin kohtalaisen hyvän optiikan halpatuotanto linja on mielestäni ehdottomasti kaikkein parhainta luokkaa silmälasien tuotannossa. Ja ensimmäistä kertaa totesin että miehille ja naisille, kuin myös lapsille on 4€ mahdollisuus kohtalaisen laadukkaat silmälasi kehykset, kerrassaan kelvollisen hyvällä optiikalla varustettuna. Ja suosittelisin myös luontais hoitotuotteisiin tutustumista aitoa Aloe Vera Geeliä muutamalla eurolla, sekä Israelista tuotettua Kuolleenmeren mutaa. ym.

http://www.spaestonia.ee/content/images/IMG_5564.JPG

Haluan antaa lukijoilleni tässä samalla erittäin hyvän vinkin sekoittaa Kuolleenmeren mutaan hieman oliiviöljyä, sekä Aloe Vera geeliä. Ja tuskinpa vaan monellakaan on kuitenkaan omaa saunaa käytössään, niin tällöin kylpyhuoneen suihkukopista opitte nauttimaan aivan uudella tavalla kun peitätte mahdolliset suuremmat ilma aukot ja laskette suihkun kautta erittäin kuumaa vettä suihkukopin sisällä istuessanne matalalla jakkaralla, jolloin muutamassa minuutissa teillä on lievä höyryhuone käytössänne, jossa voitte levittää Kuolleenmeren mudasta ja oliiviöljystä ja Aloe Verasta sekoitettua haudetta kasvoihinne ja ympäri kehoa, kuin myös hiuksiin. Ja annatte noin 7-10 min. aikana kevyen hien nousta ihon pintaan, sekä hieroa Kuolleenmeren muta haudetta kauttaaltaan. Ja lopuksi käytätte hiusten pesu voidaan suorittaa sekoittamalla hiuksissa olevaan muta hauteeseen Garnier Frugtis Strength&Shine erikois Shampoota, jonka hiuksia tuuheuttava tehoaine sisältää mielestäni markkinoiden parasta tarjontaa olevaa Brasilian sademetsissä kasvatettua hedelmäuutetta, jota löytyy myös hiusten hoitoaineeseen lisättynä tehoaineena.

Tahdoin kertoa lukijoilleni tämän suihkukopista kätevästi aikaansaadun höyryhuone idean, koska Kuolleenmeren muta yhdessä oliiviöljyn kanssa kevyeen hikoiluun yhdistettynä on mielestäni todella jakamisen arvoinen asia hyvin vointinne lisäämiseksi normaalin arjen keskellä todella pienellä kustannuksella.

Tampereella Hämeenkadun päässä rautatieasemaa vastapäätä löytyy Tiger myymälä.

055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Robert McKeancy kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu