Sain vihdoin toissapäivänä isännän panemaan nimensä erohakemukseen ja kiikutin sen heti aamusta paikalliseen käräjäoikeuteen. Kiitos sille, joka täällä kertoi nettiosoitteen, josta sai hakemuksen. Eihän se tietty paljon vaivaa ja bensakuluja olis vaatinut ajella parikin kertaa edestakaisin hakemuksen kanssa täällä Espoossa, mutta olisin ehkä vetkuttanut asiaa suotta.
Olen tuolla muualla kertoillut tarinaani: isäntä on vuosia "salaa" seurustellut naapuruston rouvan kanssa, kolme vuotta sitten jäivät kiinni ruskalomalla Lapissa. Isäntä pyyteli kukkapuskan kanssa anteeksi ja lupasi, että juttu on loppu. Ja nyt sitten teille, jotka naureskelette "naisen vaistolle" niin tässä tulee: muutama viikko meni miehen vakuutteluista ja minulle tuli pakottava tarve lähteä lenkille (en siihen aikaan harrastanut moista, nykyään sitäkin enemmän), kilometrin käveltyäni näin mieheni kömpivän tämän naisen autosta...Aikamoinen takaisku sekä pariskunnalle että varsinkin minulle ja naisen miehelle. Ja sitä rataa homma on jatkunut jo kolme vuotta, suhde niillä on kestänyt paljon kauemmin.
En nyt jaksa tässä kaikki järisyttäviä yksityiskohtia kertoilla, eikä se varmaan teitä kiinnostakaan, mutta silloin päätettiin rauhoittaa tilanne, kun tytöllä oli yo-kirjoitukset edessä, niin että vireille panemani erohakemus raukesi.
Nyt juuri lukion aloittanut poikamme, joka menestyy hyvin koulussa ja rakastaa harrastamaansa musiikkia yli kaiken, erosta kuullessaan ilmoitti, että hän lopettaa yrittämisen ja varmaan elämisenkin!!! Isänsä oli kuitenkin minulle ilmoittanut valmistelleensa eroa lapsille ja lasten olevan samaa mieltä hänen kanssaan, että ehkä on parempi että kodista muuttaa äiti, koska isällä on hyvät tulot, kun taas äiti yksinyrittäjänä ei varmaan edes saisi pankistta 100 000 euron lainaa asunnon lunastamiseen, puhumattakaan että pystyisi lainat korkoineen takaisin maksamaan. Nyt taas osoittautui että mies oli puhunut palturia.
Siis yhden aamupäivän olin onnellinen, että voin vihdoin alkaa elämään minäkin, kunnes poikani karmea toteamus pudotti todellisuuteen. Tässä on vielä semmoinenkin asia, että miehelleni minua ei ikäänkuin ole: katson esim. telkkaria olohuoneessa, hän tulee ja riuhtaisee kaukon edestäni ja vaihtaa kanavaa, minä siihen, että hei, tässä ihminen katsoo telkkaria, ei mitään reaktioita...Uskokaa, että se itsetuntoa riipoo.
Minun itsetuntoni on oppinut kestämään miehen lapselliset, ilmeisesti huonosta omastatunnosta johtuvat reaktiot, mutta nyt tosissaan hirvittää pojan reaktio. Se on niin mahtava nuorimies. Jessus, pitääkö mun vielä kolme vuotta olla olematta ihminen ja nainen. Myös ositus mätttää pahasti.
Voih, en jaksa, elinvuosiakin yli viiskymmentä takana....
Olen tuolla muualla kertoillut tarinaani: isäntä on vuosia "salaa" seurustellut naapuruston rouvan kanssa, kolme vuotta sitten jäivät kiinni ruskalomalla Lapissa. Isäntä pyyteli kukkapuskan kanssa anteeksi ja lupasi, että juttu on loppu. Ja nyt sitten teille, jotka naureskelette "naisen vaistolle" niin tässä tulee: muutama viikko meni miehen vakuutteluista ja minulle tuli pakottava tarve lähteä lenkille (en siihen aikaan harrastanut moista, nykyään sitäkin enemmän), kilometrin käveltyäni näin mieheni kömpivän tämän naisen autosta...Aikamoinen takaisku sekä pariskunnalle että varsinkin minulle ja naisen miehelle. Ja sitä rataa homma on jatkunut jo kolme vuotta, suhde niillä on kestänyt paljon kauemmin.
En nyt jaksa tässä kaikki järisyttäviä yksityiskohtia kertoilla, eikä se varmaan teitä kiinnostakaan, mutta silloin päätettiin rauhoittaa tilanne, kun tytöllä oli yo-kirjoitukset edessä, niin että vireille panemani erohakemus raukesi.
Nyt juuri lukion aloittanut poikamme, joka menestyy hyvin koulussa ja rakastaa harrastamaansa musiikkia yli kaiken, erosta kuullessaan ilmoitti, että hän lopettaa yrittämisen ja varmaan elämisenkin!!! Isänsä oli kuitenkin minulle ilmoittanut valmistelleensa eroa lapsille ja lasten olevan samaa mieltä hänen kanssaan, että ehkä on parempi että kodista muuttaa äiti, koska isällä on hyvät tulot, kun taas äiti yksinyrittäjänä ei varmaan edes saisi pankistta 100 000 euron lainaa asunnon lunastamiseen, puhumattakaan että pystyisi lainat korkoineen takaisin maksamaan. Nyt taas osoittautui että mies oli puhunut palturia.
Siis yhden aamupäivän olin onnellinen, että voin vihdoin alkaa elämään minäkin, kunnes poikani karmea toteamus pudotti todellisuuteen. Tässä on vielä semmoinenkin asia, että miehelleni minua ei ikäänkuin ole: katson esim. telkkaria olohuoneessa, hän tulee ja riuhtaisee kaukon edestäni ja vaihtaa kanavaa, minä siihen, että hei, tässä ihminen katsoo telkkaria, ei mitään reaktioita...Uskokaa, että se itsetuntoa riipoo.
Minun itsetuntoni on oppinut kestämään miehen lapselliset, ilmeisesti huonosta omastatunnosta johtuvat reaktiot, mutta nyt tosissaan hirvittää pojan reaktio. Se on niin mahtava nuorimies. Jessus, pitääkö mun vielä kolme vuotta olla olematta ihminen ja nainen. Myös ositus mätttää pahasti.
Voih, en jaksa, elinvuosiakin yli viiskymmentä takana....
Vastaukset 5
Vanhimmat
öööh ... anteeksi,
vaikka asiasi tuli selväksi, niin tahdoitko johonkin kysymykseen oikeesti vastausta tai kommenttia...
yleisellä tasolla voi todeta vain "voi kynel, ikävää vaan ei harvinaista"
Miten poikasi suhtautuu eroon noin dramaattisesti? Onhan ero lapsille ikävä asia, jos perhe-elämä on näyttänyt heidän silmiinsä hyvältä. Meinaan, että omat vanhempani riitelivät 30 vuotta, ennen kuin älysivät eroa. En itse enää silloin asunut kotona, joten asia ei vaikuttanut minuun millään tavalla.
Silloin kun asuin vielä kotona, kärsimme siskojeni kanssa siitä riitelystä ja mykkäkoulusta tavattomasti. Usein toivoimme, että voi kun ne eroaisivat, ettei aina olisi niin riitaisa ja pelottavakin tunnelma kotona.
Mikä poikaasi noin pelottaa, että hän - jos ymmärsin oikein - uhkaa tappaa itsensä?
Minulla on vähän päinvastaisia kokemuksia, mutta ero onkin vasta suunnitteluvaiheessa...
Meillä on kaksi lasta (16 ja 11) ja noista vanhempi (tytär) varsinkin muistuttaa minulle päivittäin, että haluaa pois nykyisestä kodista, koska on kyllästynyt meidän riitelyyn; ja myöskin siihen että isän kanssa keskustelu on heidän välillään jatkuvaa nimittelyä ja nälvimistä.
Nuorempi (poika) on myös joskus täysin kyllästynyt nykyiseen säännöllisen epäsäännölliseen ja riitaisaan elämäntyyliin, mutta kun otin eron hänen kanssaan puheeksi joku aika sitten, niin sanoikin ettei halua lähteä kotoa minnekään - kun on kaverit!!!
Toki olen aikonutkin mahdollisen eron toteuttaa nimenomaan pojan kannalta mahdollisimman kivuttomasti. En halua (muistakaan syistä) muuttaa kovin kauas nykyisiltä asuinsijoilta, ainakaan ihan lähitulevaisuudessa. Haluan että poika saa jatkaa nykyisessä koulussaan ja että kaverit ovat suhteellisen lyhyen välimatkan päässä. Mutta eihän tälläkään hetkellä esim. kaikki luokkatoverit asu aivan lähinaapurissa.
Olen ajatellut asiaa niin, että joka tapauksessa koko elämän rauhoittuminen on vaan hyväksi loppujen lopuksi meille kaikille...
Hei, suosittelisin hakemaan apua pojallesi.
Siis joku eroryhmä lapsille, perheneuvola tai muu terapia. Koulu psykologiin kannattaa olla myös yhteydessä.
Oma lapseni on parasta aikaa terapiassa on 9v.
Ero on niin tuore joten ei vielä tietoa miten terrapia vaikuttaa, mutta ei onneksi ole uhannut tappaa itseään sentää, kuullostaa todella hirveältä.
Voimia teille kaikille !
Miehesi ei arvosta sinua niin kauan kuin annat miehesi nöyryyttää tavalla tai toisella.
Itse en kyllä tuossa tilanteessa enää alentuisi mokomaan pelleilyyn, vaan pistäisin pisteen sille.
Olet ansainnut parempaa, samoin lapsesi. Mikäli näytät miehellesi, että et suostu sietämään kaikkea se on myös hyvä esimerkki lapsillesi, ettei toisia voi kohdella ihan miten tahansa. Muista olla rehellinen lapsillesi, mutta älä manipuloi isäänsä vastaan.