Kataisen ero syöksee pörssikurssit laskuun

Tämä yllätti ison osan sijoittajista housut nilkoista, vaikka tätä on on toki osattu odottaakin. Kymmenen vuotta paskaduunissa on enemmän kuin keneltäkään voidaan vaatia.

Mielenkiintoista nähdä, että jatkaako Jyrki yleishyödyllisessä tehtävässä, kuten vaikka maailmanpankin pääjohtajana, vai siirtyykö yksityiselle puolelle tienaamaan kunnon rahoja?

Kataisen ansiosta Suomi on joka tapauksessa rikkaampi kuin koskaan ja jos ja kun nyt tulee lunta tupaan, niin se on vain osoitus, että Jyrki oli ylivoimaisesti kaikkien aikojen paras pääministeri, kuten oli myös valtiovarainministerinäkin.

Se, että Kokoomuksesta löytyy tällaisia helmiä, tulee takaamaan sille jytkyn seuraavissa vaaleissa, koska kansa jää kaipaamaan aikoja jolloin suomalaisten palkat nousivat maailman eniten.

Osakekurssit ilman muuta laskevat, mutta se kuuluu elämään. Ostan sitten halvalla ja myyn kalliilla. Näin raha poikii. Ilman laskuja ei ole nousujakaan, jos rahaa pitää tehdä nopeasti.
Nyt tulee momentum, pankaa sijoittajat korvan taakse tämä neuvo.
5158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

On se niin kamala asia, että meidän täytyy piiskata ittiämme nokkosilla ja nukkua yö pihalla itkien katkerasti.

Äänestä

No en kyllä ois uskonut tota eroa, mutta hyvillä on muitakin töitä , kun olla tossa haukuttavana javiellä tehdä kovaa työtä ei yön päivän rauhaa. Kiitos vaan Jyrkille hyvästä työstä suomen ja meidän kaikkien hyväksi.

Äänestä

Ne hyvät saavutukset tulivat edellisen hallituksen aikana. Tämä nykyinen on aivan liian sekarotuinen voidakseen toimia.
Minä ennustan, että kurssit nousevat lähiviikkoina, mutta ei Kataisen ilmoituksen takia, vaan muista syistä.

Äänestä

Katainen teki oikean johtopäätöksen ja myönsi hallituksen totaalisen epäonnistumisen. Siksi eroaminen on ihan oikea teko. Miksi jatkaa väkisin epäonnistumisten sarjaa?

Äänestä
  • EU:sta on kyselty? Hallitus jatkaa, mutta kuka tulee Kataisen tilalle??? Ei voi mennä ainakaan parempaan suuntaan, ellei sitten vihreätkin lähde lätkimään. Vasurien lähtö vähän jo helpotti.
    Hallitus on aina huono, oli siellä ketä hyvänsä, koska jokaista miellyttävää päätöstä ei ole olemassakaan. Joku upporikas Norja voisi olla poikkeus, mutta sielläkin on Oslossa melkein sotatila mamujen ja paikallisten välillä. Miksi poliitikot tuntuvat ihan tahallaan vievän maan kuin maan perikatoon?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiitos Jyrki kirjoitti:

Tämä yllätti ison osan sijoittajista housut nilkoista, vaikka tätä on on toki osattu odottaakin. Kymmenen vuotta paskaduunissa on enemmän kuin keneltäkään voidaan vaatia.

Mielenkiintoista nähdä, että jatkaako Jyrki yleishyödyllisessä tehtävässä, kuten vaikka maailmanpankin pääjohtajana, vai siirtyykö yksityiselle puolelle tienaamaan kunnon rahoja?

Kataisen ansiosta Suomi on joka tapauksessa rikkaampi kuin koskaan ja jos ja kun nyt tulee lunta tupaan, niin se on vain osoitus, että Jyrki oli ylivoimaisesti kaikkien aikojen paras pääministeri, kuten oli myös valtiovarainministerinäkin.

Se, että Kokoomuksesta löytyy tällaisia helmiä, tulee takaamaan sille jytkyn seuraavissa vaaleissa, koska kansa jää kaipaamaan aikoja jolloin suomalaisten palkat nousivat maailman eniten.

Osakekurssit ilman muuta laskevat, mutta se kuuluu elämään. Ostan sitten halvalla ja myyn kalliilla. Näin raha poikii. Ilman laskuja ei ole nousujakaan, jos rahaa pitää tehdä nopeasti.
Nyt tulee momentum, pankaa sijoittajat korvan taakse tämä neuvo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu